minä en ole naiivi

minä en ole naiivi
minä en ole naiivi
minä en ole naiivi
minä en ole naiivi

minä en ole sinisilmäinen
minä en ole sinisilmäinen
minä en ole sinisilmäinen

uskokaa se nyt jo
mitä nopeammin
sen parempi kaikille
olen koko ajan tiennyt kaiken
vaikka olen esittänyt tyhmää
tarpeen mukaan
yksikään valhe ei ole jäänyt
huomaamatta
vaikka taitavasti olen väittänyt
etten ymmärrä mitään

minä en ole naiivi
minä en ole naiivi
minä en ole naiivi

mutta sinä sen sijaan
olet aivan vitun tyhmä

Mainokset

mites nää itselleen valehtelevat ihmiset

ei minua yllätä inhimillisyys
se, että ihmiset eivät toimi
aina rationaalisesti vaan
pettävät, jättävät, sössivät

sen sijaan aina jaksaa yllättää
kuinka kyvyttömiä ihmiset ovat näkemään
omat tekonsa, oman osansa tapahtumissa
kuinka aina syy löytyy jostain muualta

eivätkä sellaiset ihmiset kai ikinä opi
vai onko vielä toivoa ja iskeekö jossain kohti
heihinkin järjen vimmainen valo
ja pyyhkiytyvät pölyt psyyken itsesäätelykeinojen päältä
näkevätkö he silloin vihdoin, kuinka suurin vastuu omasta itsestä
ei ole valtiolla, yhteiskunnalla, ystävillä ja perheellä
vaan yleensä ihan jokaisella itsellä

tyhjien selitysten määrää on vaikea käsittää
mutta ehkä se hiukan lohduttaa, että hekään
eivät tietoisesti ymmärrä itseään

olisitte edes rehellisiä itsellenne
kuvotatte mua


oikeamieliset

hän rakastaa minua
mutta on toisen
hän rakastaa minua
muttei ole mun

sillä kukaan ei ole kenenkään
olemme kaikki vain
itsellemme vastuussa
mutta hän on hyvä
eikä koskaan satuta ketään

hän vain kuiskuttaa korvaani
sanoo entä jos
hän vain silittää kättä salaa
sanoo sitten kun
mutta minä en sellaiseen touhuun lähde
katson hänestä läpi

mutta se lämpö lohduttaa
yksinäisyyttä helpottaa
hän sanoo että rakastaa
ettei mikään ole aidompaa
muttei hän ole kuin itsestään vastuussa

ja katson ikkunasta
hänen pettynyttä ryhtiään


etkä sä itseäsi pääse pakoon

antaako sinun varjosi
anteeksi kaiken
minkä valossa teet
kun ei sitä kestä
kovin pitkään
lienetkö tyytyväinen
itseesi nytkään

mä näen sun läpi
vaikkei näe
se saattoväki
joka sun perässäsi
kuolaa, palvoo, matelee
sä osaat hyvin ton pelin
muttet pääse itseäsi pakeneen

tartut kipuun
olet tehty siitä
katsotko taakse
et, vaan juokset
mut ei se mikään
taakse jää
sä vaan edelleen
pelkäät elämää

on helppoa olla
kuin ei olisi ollenkaan
muilta omaksua kaiken
aatteet ja mielipiteet
sun opportunismis
on oikeastaan kaikessa
häikäilemättömyydessään
melko surullista

etkä sä itseäsi pääse pakoon
et koskaan pääse pakoon


sähän vain oot sellainen

sun siivet on leikattu irti
revitty irralleen
kaikki on niin vaikeaa
sun poskilla vain kyyneleet
ja kaikki muut kliseet
joita aiheeseen liittynee

ehkä sullekin
totuus vielä joskus valkenee
ei ehkä kannata syyttää aina maailmaa
kun itse kaikkeen sortuu
tarvitseeko aina hurjastella
etkö koskaan totu
siihen ajatukseen elämästä
jossa kaikki voi olla tasapainoista

sä kysyt monta kertaa
miksi maailma on niin paha paikka
etkä ollenkaan katso itseäsi
vaan ajattelet vain sitä
sangollista
jota et ole päällesi taaskaan tilannut
mitä nyt olet muuten vain
mennyt ja sekoillut
toisten asioihin
toisten suhteisiin
puuttunut

ai niin mut
sähän vain oot sellainen
muutoksen mahdollisuutta
et edes ajattele

ei ihmekään, että olet niin yksinäinen
kun ei kukaan sun seuraasi pitkään katsele


katkeruuden pelloilla

kyllä mä kai tiesin jo heti
ettei tätä ole tarkoitettu kestämään
yritin niin kovin paljon rakastaa
ja samalla taisin vain itseni unohtaa

yritin ymmärtää ja kohota ylimpään
mutta lopulta jäin yksin hämärään
kun sun mielesi valtasivat muut
ja mulla oli kurkussa jatkuvasti luu

eivät ne itkut turhia lieneet
sisimmässäni kai ne jo kauan sitten tilasin
kun omalta itseltäni onnen pilasin
olemalla enemmän kuin yksinäinen
seurassasi päivin ja öin
mut silti surullinen

miksei sitä koskaan suostu näkemään ennalta
että tässä ei käy hyvin
vaan putoaa korkealta
vaikka sisimmässään sen kuitenkin tietää
ja jälkeenpäin toteaa
”mihin oikein lähdinkään
saadakseni valheellisen turvan”
todellisuuden kylmä uhma

ja lopulta eivät soineet hääkellot
vaan minun pellot
täyttyivät katkeruuden kukkasista
joita muistan hamaan loppuun asti kastella


näissä rappukäytävissä

kuuluu taas kolinaa
ja joku huutaa kovaa
tai ei se ole joku,
se on se neloskerroksen muija
jonka olen nähnyt kävelevän rappusissa
aina jotenkin seiniä pitkin mennen
herpaantuneena ja punastellen

sen mies on oikein mukava tyyppi
avaa aina hissin oven ja päästää eelleen
toivottaapi hyvät päivänjatkot
ja sitten astuu kotinsa eteiseen

ja kun ilta hämärtyy
mä kuulen jostain putkien läpi
kuinka se mies naista sättii
ja nainen, voi kun se on niin nättikin
alkaa kovaan ääneen itkee
mitä ne oikein riitelee, nehän on pareista kaunein

eihän tämä mulle siis mitenkään kuulu
tai no nimenomaan kuuluu, mut kirjaimellisesti
en mä koe, että mun tarttis mitään tehdä
koska näinhän se menee, että jokaisella on omat murheet
ja kuka siihen on mitään sanomaan
että nyt loppuu tommoset alistamiset ja huudot
lyöntien äänet ja ennakkoluulot

voihan se vaan olla
että niillä on huonolaatuiset kalusteet
tai jos sillä naisella on tasapainossa häikkää
niin voihan sekin sen kolinan aiheuttaa
ja ehkä se nainen pitää niin kovaa ääntä
koska sillä on huono kuulo
ja ehkä se mies käyttää sanaa ’huora’ hellittelymielessä
niin kuin jotkut sanoo ”minun oma hanimussukka”
tai ehkä se on jokin roolileikki
se mieskin on juuri sellainen
ettei siitä päällepäin uskois mitään s/m-juttui
mut eikös se usein juuri niin mene
ettei osaa epäillä omii tuttui

mut niinku en mä haluu minnekään poliisille soittaa
mieluummin ootan että se päivä koittaa
kun jompikumpi niistä lähtee pitkässä autossa
kun ei tämmöinen ole minun asia
mulla on mun omatkin huoleni ja sillei
en halua joutua olemaan osana
noin sekavassa kuviossa