käsitätkö milloinkaan

sä sanoit mulle että oon kokenut jo liikaa
ettet tekis mulle sitä samaa pahaa
mutta teit silti pahempaa kuin pahaa
eikä sinussa ole koskaan ollut mitään vikaa

sä hengität valhetta valheen perään
revit riekaleista sieluasi joka suuntaan
susta ei koskaan tule onnellista noin

etkä enää ikinä saa mua pelkäämään
mene nyt jo pois

sä kuolet vielä jonain päivänä yksin

Mainokset

yritit opettaa kirjoittajaa lukemaan

sä käytit hyväksesi mun heikkoja hetkiäni
pönkittääksesi omaa haurasta egoasi
luulit tietäväsi, miten maailma makaa
sä et tiennyt musta mitään

oot ehkä lukenut pari kirjaa joskus
pukeutunut kaapuun ja loitsinutkin ihan
jos oot niin suuri siinä mitä teet
mikset oo koskaan saavuttanut mitään?

mä oon saanut voimani takaisin
nähnyt kuinka vähän mua ymmärsit
yritit opettaa kirjoittajaa lukemaan
en tunne sua sokeampaa

kerro terveisiä niille hengille
sä ehkä tarviit niitä
mut mä en
sillä minun veressäni kuohuu
jo ikiaikojen viisaus
kaiken kaaoksen kuulas kauneus


maailma peittyy ilmaan

aina välillä mun mielessä välähtää
pitäisikö antaa anteeksi
sitten kuitenkin muistan
että kaikki on ennallaan
maailma matkaa radallaan
ja peittyy vihaan

menneisyys on historian karu juoni
vakaatkaan aikomukset eivät pelasta ketään
sinun lapsesi eivät ole sinun
ja juuri siksi se sattuu myös minuun

tähdet ja avaruus
pelkkää ilmaa

joinain päivinä kaikki on helpompaa
en katsele olkani yli
mutta useimpina hetkinä
tiedän, etten pääse yli

maailma peittyy ilmaan


kimmellystä ja vihaa

vene kimmeltää
se on edessämme auki
sattumusten kautta
valkeana kaikki

yllä on pikeepaidat ja kaikki
jotain burberryy kai olkapäällä
kuka näitä laskee

hennessey on myös edessämme auki
ja sen helmeilevä pinta kuin
meidän tarinamme

kaikki uskotut sanat
lopussa pettymyksen jana
sallikaa meidän suruumme juoda
jo tässä näin, etukäteen
juhla täynnä iloa
ja valmiiksi jo vihaa

sinä et merkitse minulle yhtään mitään
et nyt, et koskaan, et ikinä
timantit on ikuisia

sittenkin kun sua ei enää ole
mulla on walk-in-vaatekaappi
ja puutarhurin leikkaama piha


kun puhut rakkaudesta

kun puhut rakkaudesta
sanasi ovat täynnä väkivaltaa
mun täytyy lähteä
kun en voi paetakaan

kaikki puhuvat sellaisella kielellä
jota ei ole olemassakaan

sä kysyt miksi olen niin huono
ja tottahan se on, multa puuttuu itsetunto
tuijotan kattoon, se tuijottaa takaisin
syyttävästi, tutkivasti
miksi itkisin

kaikki puhuvat sellaisella kielellä
jota ei ole olemassa mulle

kukaan ei pysty näkemään ennalta
missä kohti täytyy väistää luoti
miksi ikinä edes suhun luotin

nyt oon lähtenyt pois
ja ääneni löytänyt


sinä kun olet sokea

erillinen, irrallinen
huhupuhe, haihatus
kaunis, ruma, viaton
en ole ainakaan onneton
sitä tässä yritän kai sulle kertoo
että ei oo edes sitä yhtä hermoo
joka estäisi samat vuodet
kulumasta, kierimästä
vieden huolet

on kuin joku katsoisi
sinisenä hetkenä viipyisi
saattelisi usvan luokse
heiluttaisi reunalta
käsittäisi koko maailman
tietäisi, mitä sanoa
hihittelisi kuin vapauttaakseen tunnelman
viiltää viillettyä
arvet haalentaa

sinä sanot minua sekavaksi
ehkä se en ole minä
vaan vain nämä ajat
sillä kuka täällä voi tällaisena ajan irvikuvana
tuntea mitään muuta kuin kaaoksen pyörivän ympärillään
liottavan kaiken etikkaisessa liemessään
valkaisten sattumukset
ja vieden ne mennessään

minä olen irrallinen
ulkopuolinen ja erilainen
näkeekö sitä kukaan
sinä kun olet sokea


sun silmissäsi on kyyneleitä ilosta kai

sun silmissäsi on kyyneleitä
ne on ilosta kai
hän sanoo että täytyy sopeutua
mut meidän ei tarvitse

palaset loksahtavat kohdilleen
annan virran viedä
sanojen tulla
annan kaiken olla
sillä kaikki on niin kuin maailma makaa
pelkoa ei ole, ei huoltakaan

sitä voi olla vaikea ymmärtää
että joku voi itkeä joka ilta
onnesta
pienistä hetkistä kasvattaa kokonaisen verkon
verhon jonka takaa aukeaa
suruaan suurempi onni

en ole yksin enää
sä tuot valon tähän pimeään
kerrot sanoja sanomatta mitään
pidät lähellä puskematta
katsot syvälle etkä pelkää näkemääsi
olet vain siinä

enkä mä ole koskaan ollut yksinäisempi