ikuista säätöä

sä kaipaat roudan sut kotiin ajamaan
mut elät jonkun toisen seikkailua
sä tarviit jonkun sua kaitsemaan
et oikein osaa sanoa, mitä elämältä haluat

sä istut iltaisin aivan hiljaa
luulet että sun täytyy aina
elää reunalla
mutta ikuinen säätö
ei koskaan lakkaa

sä haistelet lakkaa ja
pyydät jonkun sut kotiin hakemaan
mut ei ole ketään joka tulis
eikä sulla oo kohta enää kotiakaan
kun et taaskaan pystyny laskujas maksamaan
ja sä toivot että joku aina vastais
mut kukaan ei vastaa, koska kaikki odottaa
samaa mitä säkin
että elämä alkaa

voisit vaikka hakata päätäs seinään
koska siihenkin turtuu
mut siinä odotellessasi
älä vielä murru
jos sä huudat mun nimee sieltä kuopasta
heitän sulle köyden
mut en enää hyppää sun perässä


matelua

mutta kun minä matelen
ryömin pohjia myöten
kahlaan raivossa
menneen otteessa
siristää silmiään
kirpeä syyllisyys

rosvo ei ole hän
aivan rappiolla
kuulen seassa lorujen
paljon surua

vaikerointi vähiin käy
syitä mihinkään
ei missään näy
tunnelma on lämmin
mutta iänkaiken surullinen
eikä auta vaikka kuinka
armoa ulkopuolelta anelee

itseään saa katsoa silmästä silmään
kun periksi ei voinut antaa


sä et pelkää mitään ja siksi mä rakastan sua

sinussa on voimaa ja valoa
saat minut tuntemaan paloa
elinvoimani palaa ja se
tuntuu lujaa
ei enää kaikki olekaan mustaa

sä tulit siihen mun vierelle
ja jäit lupaa kysymättä
aamulla keitit teetkin liedellä
ja tahdoit minut tunnistaa
joukosta kaikkien niiden muiden
ja omaksesi tunnustaa
etkä säikähtänyt sitäkään
kun sanoin: mua ei voi omistaa

sä katsoit mua vihreillä silmilläs
ja tiesin, että jäisin tähän iäksi
mä vilkuilen olan yli vain harvakseltaan
koska suhun, suhun mä saatan luottaa

sä et pelkää mitään
ja siksi mä
rakastan sua


mikä tää kamala kammottava juttu oikein on

mikä tää helvetin möykky keskellä mun rintalastaa oikein on
mikä tässä painaa ja saa mut tuntemaan että maailma luhistuu kasaan
mikä tää tunne on kun pelkää että ei saa henkeä enää

mikä tää pelko on joka mua ajaa sellaiseen olotilaan
jossa en näe mitään ja laitan kädet korvien päälle
ja tuntuu että oon haiden keskellä jossain jäiden alla
enkä pääse sieltä pois
en itkemällä, en huutamalla

mikä kamala kammottava juttu on mun aivoihin pesiytyny
kun se saa mut käyttäytymään tällei, näin
ja laittaa mut näkemään mielessäni kaikkien läheisteni kidutuksen
ja toivomaan että mulla olis älyn sijasta kidukset

eikä tää olo mee millään pois
on kuin eloni jo eletty ois
jotain rauhottavia saan
mut en tahdo niitä
ku haluun vaan olla kunnossa


ei onneton vaan levoton

miksi mä olen taas lähtenyt
miksi en osaa jäädä kun siihen on syy
miksi aina pakenen niitä jotka muhun kiintyy
on niin vaikea kestää sitä tunnetta
että voisi tulla hylätyksi
niin hylkää sitten etukäteen itse kaikki

ja suuttuu jo valmiiksi ja mielessään raivoaa
keksii virheitä kaikille niin paljon että ei tarvitse rakastaa
kun voi hävetä ja sääliä

miksi on niin vitun vaikeeta tuntea
olevansa rakastettu ja kelpaavan sellaisena
kuin mitä kaiken häsläyksen alla on

en mä yleensä ole näin onneton
mut musta on tullut tosi levoton
kuka kertois, mikä mulla on