uhrit ja uhrautuneet

aamuisin juot kai unohtaaksesi
että heitit poikasi koiran ikkunasta
molempien naama meni murekkeeksi
kun koira kimposi kadusta pylvääseen
ja sä et voinut perustella sitä
et kenellekään mitenkään millään syyllä

sä juot kai myös siksi
että sulla oli paska lapsuus
niin hirveen vaikee olla
että pakko sun lastenkin on päätyä linnaan

syytät yhteiskuntaa ja eduskuntaa
toivotat auttaville käsillekin lunta tupaan
huudat ja raivoot niin kuin et olis koskaan
saanut osaksesi yhtäkään kaunista sanaa

sä juot kai siksi että juominen auttaa
saat unohtaa hetkeksi kaiken ja vihata maailmaa
olla niin uhri että marttyyritkin häpee
ja toivoa itsellesi jotain kruunua ja hienoa saattoväkee

ehkä sun sitten pitää tosiaan juoda
itsesi hengiltä vaikka

Mainokset

mites nää itselleen valehtelevat ihmiset

ei minua yllätä inhimillisyys
se, että ihmiset eivät toimi
aina rationaalisesti vaan
pettävät, jättävät, sössivät

sen sijaan aina jaksaa yllättää
kuinka kyvyttömiä ihmiset ovat näkemään
omat tekonsa, oman osansa tapahtumissa
kuinka aina syy löytyy jostain muualta

eivätkä sellaiset ihmiset kai ikinä opi
vai onko vielä toivoa ja iskeekö jossain kohti
heihinkin järjen vimmainen valo
ja pyyhkiytyvät pölyt psyyken itsesäätelykeinojen päältä
näkevätkö he silloin vihdoin, kuinka suurin vastuu omasta itsestä
ei ole valtiolla, yhteiskunnalla, ystävillä ja perheellä
vaan yleensä ihan jokaisella itsellä

tyhjien selitysten määrää on vaikea käsittää
mutta ehkä se hiukan lohduttaa, että hekään
eivät tietoisesti ymmärrä itseään

olisitte edes rehellisiä itsellenne
kuvotatte mua


uhka vai mahdollisuus?

osa meistä elää reunalla
ei saa oikein mistään otetta
on uhkarohkeana
ja uhmaa kuolemaa

niiden roolina on olla
kurjia, osattomia
murheen perillisiä
vaikka oikeasti ne ei
ole uhreja ensinkään
vaan marttyyreja

ne vetoavat vaikeisiin vuosiin
samalla kun hakeutuvat
rankkaan kuosiin
osa niistä viiltää ranteensa auki
ja toisia syö ensi keväänä
lähijärven hauki

kuinka irrallinen
ja niin pohjattoman viallinen
voi yksikään olla tässä maassa
jossa kaikesta pitäisi
ainakin teoriassa voida selvitä

miten ne eivät kestä elämää
minkä takia vaipuvat mieluummin tuonelaan
oman käden kautta kuolemaan

mikään ei sitä kai selitä
näitä juttuja ei mietitä järjellä
ja jos tunnepuoli on lakannut olemasta
niin minkä takia on
mukamas itsekästä
päättää itse omat päivänsä
tai totta helvetissä se on itsekästä
mutta kai nyt tällaisen asian kanssa
sille on paikkansa

kyllä omaiset oppivat elämään
surunsa kanssa
vaikka hittovie
että se satuttaa
jättää niihin jäljet
sydämiin arvet
ja syyllisyyden ja epäuskon
ja melkoisen huolen
vaiti sydänalassa piilevän
kuolemisen juonen

ei merkkiä pimeässä
kun makaa kylmänä huoneessa
josta perhepäivälliselle
tulevat sukulaiset
kalmon löytävät
ja käytävässä haisee kuolema
ja toisinaan
voi seinistä aistia paljon
ahdistavaa surua

näissä asioissa on aina puolensa