loppumattomat päivät
Julkaistu: Toukokuu 10, 2014 Kategoria(t): pään sisällä | Tags: nihilismi, turtumus, tyhjyys, vapaus Jätä kommenttiedessäni loppumattomalta tuntuva määrä
päiviä täynnä tyhjää
kokonainen ihmisen olemus vailla
vaillinaista
ei tarvitse tehdä mitään
ja kaikki on sileää
pinta ei liiku
minäkään en liiku
ihmisen saa hirmuisen helposti pois tolaltaan
sanomalla sille, että kaikki on valmista
mitä sitä tekee sellaisella elämällä
jossa on niin paljon vaihtoehtoja
ettei lopulta tarvitse tehdä mitään?
osoitan sormella rampaa
Julkaistu: tammikuu 27, 2014 Kategoria(t): pään sisällä | Tags: hetkessä eläminen, nihilismi, pettymykset Jätä kommenttihuominen on vain luomisen
sivutuotteena tullut harha
se painaa mun päätäni rintaa kohti
ja aavistaa mun kauneuteni takaa
iskevänä lyövän pettymyksen aallon
heitän aalto-maljakon seinään ja
ajan autolla kaupan seinään ja
sytytän naapurin roskakatoksen tuleen ja
sotken pehmiksellä kassan hihnan
osoitan sormella rampaa
tuijotan metron eteen
kompastun liukuportaissa
ja daivailen ihmisten hiuksissa
joku voisi sanoa että mulla on jokin hätänä
mutta mulla ei ole mikään mitenkään vialla
oon täysin hyvävointinen ja paremmassa kunnossa
mut nyt on mun aikani elää hetkessä
hetkessä
hetkessä
kaikki on kiinni niin pienestä
kuvottavaa
Julkaistu: marraskuu 11, 2013 Kategoria(t): ajan henki | Tags: ihmisyys, kyynisyys, nihilismi, onnellisuus Jätä kommenttiyleensä mua vaan kuvottaa
ihan kaikki tässä maailmassa
oksennan sen tunteen voimasta
ja kuihdun luurangoksi
koska kaikki on niin perkeleen hyvin
etten sitä ihan aina kestä
katson ikkunasta
kuinka jumppaavat ihmiset
niin onnea täynnä tuolla
että järkytyn omasta kyynisyydestäni
olen vielä tarpeeksi nuori tietääkseni
kaikesta kaiken
ja mua kuvottaa lisää ihmisyys
mua kuvottaa, miksei mikään muutu
ja miksi kaikki kuitenkin koko ajan liikahtaa
suuntaan kai oikeaan
jokaisen biisin c-osa on parasta koskaan
miksei sama toimi elämässä
idealistin sekava interventio
Julkaistu: lokakuu 17, 2013 Kategoria(t): ajan henki | Tags: idealismi, muutos, nihilismi, sekavuus, yhteiskunta Jätä kommenttiminä tahdon samalla muuttaa muuttumatonta
tahdon yhdistää kaavat joissa puhuu järki
suuriin tunteisiin
tahdon katsoa sellaista maisemaa
jossa kukkulat tulppaaneista täyttyvät
jossa jänikset irvokkailta näyttävät
tahdon hiljaa unelmoida
ja kovaan ääneen laulahtaa
ei sitä maailmaa kai koskaan tule
olemaan olemassa, ei tässä elämässä
minä vain yhä kudon merkityksiä
sinne missä ei ole semiotiikkaa
arvanneeko sitä
että tämän orren pahnat
ovat rapistuneet levollisiksi keoiksi
joita koit syövät minkä ehtivät
ja joille villit koirat haukkuvat
karavaani kulkee ja muassaan sulkee
silmät sisäsiiton uhrien
ja perhoset lentävät nurinpäin
ja happosadetakit myyvät miljoonia
ja joku vetää setelin kanssa kokkelia
siellä joissain korkeissa taloissa
ja nauraa ajeltuun partaansa
että joillakin idealisteilla on vielä unelma
että nihilismi ei saanutkaan kaikkia
ja tässä minä huudan ja huutoni kaikuu
sellaisissa maailmoissa joissa naukuu
valituksen seassa turhamaisuus
ja ne vitun jänikset seuraavat yhä
ajatus on herkkä ja syvä
mut tästä maailmasta ei koskaan tule hyvä
ja se on liikaa tällaisen naiivin hepsankeikan ymmärtää
nukun pubiruususen unta
Julkaistu: lokakuu 9, 2013 Kategoria(t): ajan henki | Tags: dystopia, ihmiskunta, kauhu, nihilismi, tulevaisuus, yhteiskunta Jätä kommenttinukun pubiruususen unta
siinä on näkyjä monta
katson sellaisia kuvia
joissa seikkailee outo suma
asioita, jotka jäivät vaivaamaan
hautoja, jotka ovat auki
ja niissä makaa kasvoja
joilla on ilkikurinen virne
ja seinien läpi kulkevia miehiä
ja naisia ilman päätä
ja kulkukoiria joilla on vuohen naama
kasvot peilissä selän takana
kalmanvalkoisella iholla
nauravat revenneet tikit
ja sikiöt tanssivat pellolla
jonka yllä sataa päällemme sariinikaasua
ja kukkuloilla luutomua
limakalvoja pitkin keräävät
tajuntaansa lihansyöjäbakteerista
vesikauhuisiksi yltyvät
harhaiset herrat ja rouvat
lapsien itku kaikuu nooan arkin hylyssä
siellä eivät pääse ilmakuplastaan pois
kuin kuolevat
joiden haamut täyttävät kadut wall streetillä
ja kun minä vihdoin herään
huone on täynnä valoa
mikään vaan ei ole enää ennallaan
kun ymmärrän
etten nähnytkään unta
oodi aikuisuudelle
Julkaistu: lokakuu 2, 2013 Kategoria(t): ajan henki, pään sisällä | Tags: aikuistuminen, nihilismi, odotukset, pettymykset, todellisuus, toiveet Jätä kommenttiei meistä tullutkaan mitään
me jäimme kiinni kaikkeen
siihen mitä emme koskaan saaneet
me juutuimme vuosikausien odotukseen
ajattelimme, että aina uusi vuosi täyttää kaiken
ja ne vuodet ajelehtivat ohi meistä
antoivat paljon mutta vääriä asioita
hinkkasivat itseään porttikongeihin joissa
ei kukaan luonut historiaa vaan kadotti menneisyytensä
ja me uskoimme aina, että jonain päivänä
seuraisimme isoa tähteä
ajattelimme lähdön olevan nopea
ja tapahtuvan kaiken ryminällä
emme osanneet ymmärtää
että meistä tuli kaikessa
pelkästään beigejä
vaihdoimme suuret tunteet
turtuneeseen nihilismiin
ilot ja haaveet
pessimistiseen realismiin
lapsuus meni ohi
aikuisuus vyöryy kohti
ja jossakin on se portti
josta mentyään tuntee kai toisin
mutta me emme pääse sinne asti
me jäämme tähän
näihin varhaisiin ajatuksiin
ja pelko kai iskostuu katseeseemme
niin että kaikkea lopulta pakenemme
harmaan kaikkiin sävyihin
ja pientareelle pysähdymme
ottaako joku silloin meistä kopin
vai valummeko viemäreihin
minä en tiedä mitään
mitä enemmän opin
sitä vähemmän tiedän enää mitään
on siis kevät
Julkaistu: huhtikuu 15, 2013 Kategoria(t): pään sisällä | Tags: nihilismi, sekavuus, tekotaiteellisuus, turtumus, väsymys Jätä kommenttisytytän tupakan
istun kevätauringon
sakeuttamassa huoneessa
makaan sängyllä
jalkojeni välissä mies
jonka baarista mukaani sain
se on jokin oman elämänsä
suuri taiteilija
ja mä siitä voimaa
kai sillä hetkellä hain
mutta ei se lohduta mua
se tekee mut väsyneeksi
kertoo ja monisanaisesti
kuvailee kuinka pitkästi
on elämästään tehnyt
tarinoita, pukenut
tavuja sanojen ylle
ja merkityksiä
antanut ääntelylle
ja minä kuuntelen
huojentuneena siitä
ettei se vahingossakaan
kysy multa mitään
sillä minä en ole valmis
tällaiseen vieläkään
makaan tässä jalat ojossa
karistan tuhkaa grogilasiin
jonka juon myöhemmin tyhjäksi
stereoissa soi avaruusrock
sä naurat, siihen rimmaa cock
mua ei edes hymyilytä enää
laitan sut vaatteesi kerään
ja painumaan vähin äänin
vittuun mun elämästä
yhtäkkiä olen tässä
yksin kärsimässä
viina ei nouse päähän
oon juonut sata päivää
aurinko paistaa silmään
ja mua oksettaa
kylpyhuoneen kaakelit
näyttävät oudon keltaisilta
kun vihdoin joskus herään
