miksi sinäkin olet yhä siinä

ole hiljaa
räpsäytä valot pois
tässä on joku muu
mene nyt pois
kaunista ei ollut edes alussa
miksi sä olet yhä siinä
enkö mä nyt saa sua hätistettyä pois millään
kai sä sitten kuulut siihen

minun konstikas sieluni
tässä haeskelee kulmaa
johon kolauttaa reunansa
ja sitten siihen jäädä

on elettynä koko elämä
ja vielä siinä missä loppuu routa
joku huutaa mun nimeä

rummutuksena kauheaa valssia
ja mun osana on kai vaan tanssia
letitän tietysti hiukseni
niin että sinäkin huomaat
ettei yksin saa riitaa aikaan

katsokaa, tässä minäkin huudan
siluettini vapisee vihasta
oikein värisee
miksi sinäkin olet yhä siinä

Mainokset

nukahtaminen

kävipä niinä iltoina niin
että hän istui alakerrassa
viinilasi kädessään
miettien menneisyyttään
ja itki

jotkut toiseuteensa hukkuvat
hän sätti itseään
luuli kaipaavansa jotain
muttei häneltä puuttunut mitään
hän istui alakuloaan alas juoden
hikikarpalot hiuksissaan

ja hengitti viileää ilmaa
mietti miten pääsisi tuskastaan

nauroi hersyvästi aina aamuisin
kun yhä uuteen päivään heräsi
mutta kun kajo vaihtui hämärään
hän yhä palasi jonnekin pimeään

mutta ehkä vielä jonakin kirkkaana päivänä
hän lakkaa kuulemasta ääniä
ja näkemästä varjoja nurkissa
sitä päivää odotellessaan

hän silti yhä miettii
kuinka herkästi saa itsensä nukahtamaan
kun maistaa kolme litraa viiniä


olisitpa täällä

rakas
olisitpa täällä
tahtoisin näyttää sulle kaikki nämä paikat
joiden ympärillä kainalokuoppani istuvat
aina iltaa silloin kun taivas on violetti
ja valkoiset eläimet tanssivat ympärilläni

olisitpa täällä kun sydämeni jättää välistä
kaikki ne lyönnit kun ajattelenkin sua
olisitpa täällä laskemassa pääsi minun syliini
ja tuntemassa ihoni pimeän hehkun

ja olisitpa täällä
kun nukun toisessa ajassa
istuisit vieressä ja katsoisit
ja kosketuksellasi kaikki kipuni poistaisit

olisitpa täällä
olet niin rakas


yksinäinen umpisolmu

päiviä on niin monta
ja yhtä monta on
onnetonta

raapii auraa
syvänteiden ääni
kiihkossaan
kadottaa käden
johon tarttua

yksinäinen umpisolmu
vähän kastautuu kalseassa valossa
säädylliset suruajat ja korkealle nousevat liput
kumisevat tyhjyyttään kun katseessa
jo toisen pirtaan mielii

kuka lohduttaisi silloin
kun ei ole enää kohtua
jonka lämpöön paeta
kun maailma tuntuu pahalta

ei ole ketään
onnetonta


kuivuneet meret ja kukkien maa

vieläkö katsot haikeana merta
kai näet sen jo kuivuneen?
ponttoonin päällä jo muiden
lastenlapset perheineen

ne vilkuttavat sulle sieltä
aurinko vuotaa jotain punaista tänään

sun päiviesi ehtooksi käyvä maa
liikkuu aavistuksen itään
joka askeleellasi voit tuntea tuulen
se yrittää selkääsi vienosti eteenpäin kaartaa
näyttää laakson jossa kukista on meri
ja uudempi, kaunis maa

mutta sun unelmat kai yhä saa
jokin toinen aika, toinen taas
milloin avaat silmäsi
ja näet kaiken olevaisen
etkä enää odota ikuisesti
sitä, mitä et koskaan saa


sotamuistot

palanen sinusta rakkaudesta muistuttaa
sitten ymmärrän taas
mitään aitoa ei ollutkaan
kai, kuka tietää
mitä saa oikeasta vastauksesta?
kuka osaa sen sanoa?

sanat vaihtuvat ilmeisiin eksyneisiin
kasvot haihtuvat mielestä
tunteet etiäisiksi tulevasta
suru haalistuu ja valuu
alas entistä kotikatua pitkin
silloin kun pakkasin
ehkä vielä itkin

kenen taistelu tässä on käynnissä muutenkaan
kumpi tämän aloitti, minä sitten varmaan
kumpi loi odotukset ja paineet
kaikki jäävät alle maineen

heitän ikkunasta kaikki muistot
ne yksitellen jäävät lasin taa
odottamaan hetkeä, josta
ei tiedä mitään kumpikaan


löysit hekuman ja helvetin

kuiskuttaako sun korvaasi
lauseita kaupungin kaunein nainen
siveleekö se kädellään
sun kaikkeen turtunutta niskaas
avaako se vyön juuri oikealla hetkellä
ja pilkahtaako sen katseessa
himo ja vahvat aikeet

sieltä kantrista musiikin
löysit hekuman ja helvetin
se rytmi sut pelasti
luulit niin
kunnes heräsit

niitä naisia polvellas istuu
harva se ilta viis tai kuus
seteleitä tunget stringeihin
juot vielä yhden
ennen kuin sittenkin
palaat kotiisi sen naisen viereen
joka kauniista lahonnut jo on
kuljet vuosia silmät kiinni
välillä heräät painajaisiisi

eikä kukaan ole vastassa siellä
kun ajat kovaa tiellä
jonka päästä luulet löytäväsi
kaikelle syyn
muttei siellä ole mitään
muuta kuin ikuinen tyhjyys

sä olet kauhistunut
ajat kovempaa
ei kantri lopu milloinkaan
ne miehet laulavat rosoisella äänellään
toiveistaan jotka painuvat unholaan
etkä sä enää koskaan näe sun vaimoos
eikä se koskaan kai ollut sun ainoo
sillä kun sä ajat ulos siltä tieltä
näet silmissäs minun kasvoni vielä
ennen kuin sun liekkisi sammuu niin että viima vain jää
ja sun hautajaisissas puputytöt soittaa landolaa