sun silmissäsi on kyyneleitä ilosta kai

sun silmissäsi on kyyneleitä
ne on ilosta kai
hän sanoo että täytyy sopeutua
mut meidän ei tarvitse

palaset loksahtavat kohdilleen
annan virran viedä
sanojen tulla
annan kaiken olla
sillä kaikki on niin kuin maailma makaa
pelkoa ei ole, ei huoltakaan

sitä voi olla vaikea ymmärtää
että joku voi itkeä joka ilta
onnesta
pienistä hetkistä kasvattaa kokonaisen verkon
verhon jonka takaa aukeaa
suruaan suurempi onni

en ole yksin enää
sä tuot valon tähän pimeään
kerrot sanoja sanomatta mitään
pidät lähellä puskematta
katsot syvälle etkä pelkää näkemääsi
olet vain siinä

enkä mä ole koskaan ollut yksinäisempi


sinulle, vahva nainen

jokainen valitsee polkunsa
voit lähteä tänään tai huomenna
mutta varo, ettei niitä huomisia kerry tuhansia
ja ettet sitten huomaa, että olet yhä laittamassa housuja jalkaan
kasvoillasi nyt lisäksi katkeruus

voit olla nuori ja kaunis
mutta vain yhden kerran
kun jäät, jämähdät
annat jonkun muun sanella sun elämän
rikot säästöpossun ennen kuin täytät sitä

huominen on jo täällä
nainen, herää elämään
olet tässä vain kerran
mutta myöhemmin kiität
kun sulle ei riittänytkään ihan vähän

pidä aina ja ikuisesti huoli
että kun jokin kuoli
se oli sun sisälläsi viha
ei halu elää

ja silloin ei haittaa
vaikka joku itkisi perään


aamupalalla

syöt aamiaiseksi banaanikärpästen toukkia
et voi syödä muuta
ruisleivässäkin on vehnää
et kestä enää

kaadat viemäriin litroittain
antibioottilitkuja
haluat tuhota maailman
teet sen kai pohjavesi kerrallaan

sä et tahdo enää olla osana tätä todellisuutta
tätä yhteiskuntaa
luot tilalle uuden
saat sen kautta mahdollisuuden

eikä se haittaa ketään
sä et jaksaisi tehdä mitään
et edes satuttaa

teet niin vain paljon hitaammin
hukut hetki kerrallaan itseesi


vaahtomuovimeri

on tosi kevyttä ja pehmeää
ja helppoa ja kauheen mukavaa

mut vittu että oikeesti onkin
hankalaa ja raskasta ja vaikeaa
ei kaikki kiiltävä ollutkaan kultaa

mut vierähtää tässä nyt hajotessa
sata vuotta ja koko ihmiselämä
koska kaikki on niin mukavaa
julmuuden psykologia

mä uin täällä vaahtomuovimeressä
ja se on niin raskasta ja hankalaa
vaikka näyttää ulospäin tosi kivalta

hankalaa


mites nää akateemiset massaluennot

ei oo kuulkaas helppoa olla
huonokuuloinen
huononäköinen
ja keskittymisongelmainen
ajattelevainen nainen
yliopiston massaluennoilla

aina pitää istua edessä
kun ei pysty keskittymään
jos joutuu kuikuilemaan
jonkun takaa
eikä muutenkaan kuulis
eikä näkis mitään

ja sit ei saatana
jos joku vaikka rapistelee jotain
heti leviää pälli ja tekis mieli huutaa
ja entäs kun aina joka vitun kurssilla
on se sama, vaikkakin erikasvoinen
vitun jänkkääjä ja besserwisser
jonka takia luennoitsijan flow katkee
ja muille tulee sellainen vaikee olo

ja sitten jonkun on aina pakko syödä klementiinejä siellä
mä vihaan klementiinejä, jumalauta
ne haisee kolme viikkoo vanhalta sukkahieltä
ja se on vähän surullista kun täytyis keskittyä bourdieuun
eikä siihen että miettii miksi edes tietää miltä haisee
kolme viikkoa vanha sukkahiki

ja sitten en myöskään tajua
miksi vitussa pitää vapaaehtoisille luennoille
tulla pelaamaan pasianssia
tai chattaamaan facebookissa

enkä sitä
miksi pitää tulla sinne luennolle
kuin johonkin himputin kahvilaan
kaverin kanssa sitten puoli luentoa
juoruilla jostain täysin epäoleellisesta
ei mua saatana kiinnosta
että päädyit paneen jotain ainejärjestöaktiivia
sitsien jatkoilla jossain vessassa
eikö noita asioita voisi käsitellä siellä kahvilla
eikä saakeli karl marx -massaluennolla

kyllä mä vaan niin paljon tätä akateemista elämää rakastan
että nämä ovat suorastaan naurettavan helppoja ongelmia
mutta voi elämän käpy ja oravat pakkasella
antakaa nyt mullekin jo rauha opiskella!


mites nää syrjäytyneet nuoret

ei ne kaikki nuoret oo syrjäytyneitä
ne on vaan keksineet vaihtoehtoisen tavan elää


raakile

mä oon vielä täysi raakile
koostun palasista
jotka hajoilee

mut se on kaikki osa suunnitelmaa
mä kehityn koko ajan oikeaan suuntaan
mun sisälläni palaa voimakas liekki
se on väriltään kai violetti
kuvastaa voimaa, vahvuutta
ehkä myös vihaa
vihaa keskinkertaisuutta
ja tyhmyyttä kohtaan
eikä anna armoa itselleen
koska tärkeintä on tuhoutua
noustakseen uudelleen

mä oon vielä siinä vaiheessa
että hioudun koko ajan
ylilyöntien kautta opin tasapainoon
ja aavistus vainoharhaa vaihtuu onnellisemmaksi olotilaksi
kunhan ensin taistelen tarinani

mä en oo enää kauaa raakile
mutta valmistusvikainen vielä hetken