rajanvetoa

mä meinaan taas alistua
ja aina vain ymmärtää
sain anteeksipyynnön
mut mun pitäis vetää raja johonkin
aina rakkaus ei riitä
ei se aina siitä
joskus on parempi antaa toisen mennä
kuin takertua pelastusrenkaaseen
joka tyhjenee itsekseen

ehkä piirrän rajan veteen
se mudaksi muuttuu
ja kun tuntuu, että tähän juuttuu
pitää toimia ennen kuin turtuu

mun päässä kumisee tyhjää
rakastan sua niin paljon
että se sattuu enemmän kuin ehkä mikään
kun joudun pois lähtemään

mä haluaisin
auttaa sua näkemään
ravistella sut hereille
ja vielä yrittää

mutta kuinka monta kertaa tämän pitää vielä toistua
ennen kuin ymmärrän
mun pitää poistua
haluaisin sanoa sulle niin monta asiaa
mutten saa mainittua yhtäkään

ehkä sä vielä jonain päivänä ymmärrät
että mä en enää ymmärrä

Mainokset

pimeä hehku

kuoleman vastakohta ei ole elämä
vaan syntymä
alfa ja omega löytyvät sinusta itsestäsi
ja niin on oleva
että kun kuulas ilta vaihtuu pimeään
sinun voimasi punnitaan
ja alkaa se mittelö
jossa valitset puolesi

heitä nurkkaan huolesi
tää on tahtojen taisto
ja vaistoista kii
lopeta ego
ja niin on murheesi kuolevi
kuin on elämä päättyvi

anna hetki aikaa ja katso
mihin on polkusi johtavi
olet vahvempi nyt
ja kohta
kun aamu saa
vieläkin vahvempi


lähestymiskielto

sä olet ääni päässäni
seuraat aina perässäni
olet vihje mun ihollani
ja suru silmissäni

jos sua ei olis olemassa
mä olisin niin paljon enemmän turvassa
kuinka monta vuotta vielä
täytyy juosta hukkaan
ennen kuin sä huomaat
olevasi persona non grata
kun ei auta siihen mikään

mä olen väsynyt tähän kaikkeen
palloon nilkassani
siinä lukee isoin kirjaimin sun nimi
se on koodattu mun dna:han
mut mä en kaipaa tätä ollenkaan
voitko jo luovuttaa
mä kaipaan kuolemaa


’til death do us part

aina kun mua vähän itkettää
niin mä laitan joy divisionin soimaan
sitten kohtaan sen jännän tunteen
en ole yksin tässä maailmassa
joku ymmärtää mua
pääseekö tästä teiniangstista koskaan?

sitten tajuun
et curtiski on long gone
ja meikä ei oikein tiedä
et mihin nää tiet johtaa
jos rakkaus repii meidät rikki
niin sitä tekee kaipauskin
siihen aikaan, jota ei ole
muistoihin, joita ei ole elänyt
ja mun tekis mieli vaan
huutaa

ulospäin näytän kai siltä
että kaikki kävis helposti
ja ettei mikään liikuta mua
mut pinnan alla kuohuu niin
että vaikka sää muuttuu
mä jatkan vellomista

liioittelen paljon kaikkea
koska mikään ei tunnu aidolta itsessään
ja kun tilannetta katson toisin
ei mikään riitäkään
kuvailemaan niitä asioita
joita käyn läpi mielessäni
ja kieltämättä
mun totuus on tarua ihmeempää

kunpa ikuisuus olisi lyhyempi hetki
otan tatuoinnin
jossa lukee: ”i do, ’til you and i die, and die, and die again. ’til death do us part”
ja kyllä joku ymmärtää
mä vielä odotan
että se ymmärtäisi molempia kohti

mun pää


tanssin sun haudalla

miksen vaan lyönyt luuria korvaan
”kyllä mä saan selville, missä sä asut”
itken niin kovaa
että saan migreenikohtauksen
miten voikaan tasapaino
olla niin haurasta
ja ihmiselämä yhdessä siimassa

mä toivon että sä kuolet nopeasti
se on kaikille helpompaa
mä en jaksa enää yhtäkään päivää
tässä löysässä hirressä
sinun ikeesi alla
kuole

se on kyllä hienoa
kun muilta tulee neuvoa
että nyt lähde, lähde pois
mutta miten voi paeta
jos se toinen juoksee kovempaa
kokemuksensa voimalla

vielä jonain päivänä
sä kuolet
ja sen jälkeen mä tulen
ja tanssin sun haudalla
vaikka se olis sairasta
niin sellaistahan se on
sun elämäsikin


juoni tiivistyy

uusille ihmisille mä sanon aina
tervetuloa hahmoksi mun kirjaan
osa kavahtaa
osa ei ota tosissaan
ja ne, joiden roolina on kuolla
niille en sano mitään

joillekin niistä kun käy tarinoissani niin
että

puukotan sua korvaan
teen nitojalla sarveiskalvoosi reiän
ompelen nielusi kiinni
ja limakalvot vedän silppurista läpi

kynsiesi alle
viillän aivan pienet viivat
huuliisi isken kaksisataa neulaa
päänahkaasi kiristän pihdeillä
ripsiäsi silitän kynttilöillä
valutan steariinia sun sieraimista sisään

menkkaverellä maalaan sun otsaan hakaristin
näetsä, mulla on kädessäni pistin
mä näen sun silmissäsi katseen
lasittuneen ja aivan lamaantuneen
kai sä tiedät
mihin tämä vielä johtaa

brutaaliin kahdenkeskiseen tilaan
jossa sinun osasi on kärsiä
ja minä sua lyön
niin kuin olisin aina
vain sitä halunnut
keksin kaikki maailman keinot
murentaa sinut nyt
isken, pistän, isken
hakkaan ja lyön
kunnes kimmeltää hurme
jäljellä vain yö

aamun sarastaessa mä heitän ruumistasi vielä
mädäntyneillä tomaateilla
ja päästän rotat vapaaksi

kannattaa siis vielä harkita
kuinka haluat
minua kohdella
tervetuloa mun elämään


hylkypelko

minä pelkään hylkyjä
ne on aivan hirveitä
niin monta tarinaa
ja useita kuolleita
raudan päällä lismaa
sitä on aivan liikaa

niin paljon niitä pelkään
että ottaisin mieluummin selkään
kuin näkisin kuvankaan
niistä kadonneista
syviin vesiin uponneista

ne on niin karmivia
mutta syytä vaan ei löydy
tää pelko on ihan järjetöntä
mut niin se vaan on mussa
enkä tiedä kuinka
voisin siihen uppoutua
sillä sydän lyö tulta ja
päässä alkaa huippaa
kun edes mietin niitä

kuinka aavemaista
on että tuolla meren pohjassa
voi olla aivan vaikka mitä
suuri muinainen nukkumassa
tai sitten juuri noita
hirveitä hylkyjä
ihmiskäden valmistamia
tuhansien unelmien matadoreja
joille luonto näytti voiman