yksi kaikkien puolesta

kuulkaapas arvon juoruakat
kyllä, juuri te
voisittekohan joskus sieltä
omasta norsunluutornistanne
hetkeksi alas maata kohden istahtaa
ja katsoa syvälle silmiini kun sanon tän

mä en ole pahin kaikista
en edes pahimmasta päästä
en tahdo ketään satuttaa
vaan pitää kaiken kasassa
sekös teitä vituttaa
että näen teidän läpi
ja valheista jäätte aina kiinni

miten se onkaan helppoa
sitten lopulta kaikesta yhtä ihmistä syyttää
kun omat sanat ja teot eivät päivänvaloa kestä
en enää ymmärrä mitään tästä tekopyhyydestä

sihisevät luikertelevat
korvaonkaloista sisään
niin että kertyy valheita
pahemmin kuin kaikkia karmeita
muita asioita
tietäisittepä vaan
mitä toisistanne muille kerrotte
ihmeellisiä ovat
ihmismielen terroriteot

Mainokset

silloin voidaan puhua rakkaudesta

rakkaudessa kai kaikki on sallittua
mutta todellista läheisyyttä
osoittavat ne hiljaiset teot
joita toinen ei vaadi
ei osaa odottaa

kun sairasvuoteelle toinen tuo lämmintä keittoo
kun mummin hautajaisissa pitää kädestä kiinni
kun seinään paiskoutuvan kännykän huoltaa
kun hissin mentyä rikki kauppakassit kantaa
kun rankan päivän jälkeen hierontaa tarjoaa
kun muistaa lahjatoiveen kertamaininnasta

kun tuo viltin sohvalle nukahtaneen päälle
kun lähettää kesken työpäivän tosi pöljän viestin
kun kävelee kuusi kilometriä vain sanoakseen moikkamoi
kun tuo kysymättä yhden rentouttavan siiderin
kun pitää hiuksia kiinni kun toinen oksentaa

kun uskaltaa sanoa: ”tänään minuun sattuu”
kun halaa silloin kun sanat eivät riitä
kun etsii 180 senttiä leveästä sängystä toisen vierestä paikan
kun jonkun vieraan flirttaillessa silittää kättä pöydän alla

kun ei koskaan, kesken riidankaan, iske vyön alle
kun ei pakene silloin kun tilanne niin sallis
kun ei petä vaikka edessä olis hemaiseva malli

kun vilpittömästi on siinä ja useimmiten läsnä
kun jakaa asiat, joista muut eivät tiedä

kun osoittaa sen niin kuin parhaiten taitaa
silloin voidaan puhua rakkaudesta varmaan


jättäjän rooli

mä en ota suhun yhteyttä enää
vaikka olin se joka jätti
olen nyt ainut joka itkee perään
en pidä tästä heikkoudesta
jonka saat minussa pintaan

en tahtoisi olla näin säälittävä
ja antaa itseäni tähän hintaan
mutta silti sormeni juoksevat
viestejä lähetän
niissä paljastan
pala kerrallaan pienuuteni
vaikka lupasin itselleni
että olisin vahva

oma elämänpiiri
kaventunut on
yhä useammin
löydän itseni
tuijottamasta seinää
samalla kun mieleni
on ehjänäkin heinää

miten mä voisin saada
takaisin sen hetken
kun meistä luovutin
nyt tekisin
jotain toisin


sinussa riipun

hassua
että nyt kun ollaan oltu erossa
olen tehnyt kaikkia niitä juttuja
joihin en aiemmin osannut heittäytyä
kun näin silmissäni aina vain sinut
ja halusin kanssasi jokaisen
hetken valveilla ollessa viettää
ja sen jälkeen uneksia
sinusta vielä lisää
ja sehän sinua alkoi ahdistaa

nyt olen palannut ihmiseksi taas
itsenäiseksi, jaksavaiseksi
mutta nyt kaiken tekeminen on tyhjää
joissain kahviloissa nyhjään
täytän kalenterin järjestöillä
lukupiireillä ja vapaaehtoistöillä
näen kavereita, niitäkin
jotka vuoksesi aikanaan hylkäsin
olen itseni saanut takaisin
mutta se tuntuu kovin merkityksettömältä
tyhjältä ja turruttavalta

ei elämä ole samaa ilman sinua
kyllä se tästä vielä täydeksi kasvaa
mutta kun en haluaisi otettani irrottaa
tahtoisin vain samoihin lakanoihin
kanssasi yhä uudestaan nukahtaa


hyvästele minut, oi tuska, ahdistus

hyvästele minut
oi tuska, ahdistus
anna minun mennä
kun mun mentävä nyt ois
irrota jo ottees
maailma mua odottaa

ota mukaas pelko
ja painu unholaan
vika ei oo sinussa
vaan minussa
en ole vielä nähnyt kaikkea
mitä mulle on tarjolla

ehkä voidaan joskus tuonnempana
olla ystäviä taas
mutta voi nyt sentään yhden kerran
anna minun tehdä valinta

hyvästele minut
oi tuska, ahdistus
mä olen toisen löytänyt jo
sen nimi on ilo
se mua tuolla odottaa
se näytti mulle kerran
ettei mun tarvitse suhun tyytyä

siis anna minun mennä
hyvästele ja lähde
minun täytyy nyt elää
itseäni varten


haihtuvat pois

kuinka nopeasti epämukavuuteen
tottua ja turtua voi
se käy hetkessä
alakulo viihtyy näissä huoneissa

ja kuinka vikkelästi
voivat vuodet ajaa meihin uransa
joiden harmaudessa
muistamme hetken
ja sitten unohdamme

kuinka vaivihkaa
astuu pelko sivuovesta sisään
iskee meihin haavoja
saaden meidät toivomaan
ettemme tuntisi enää mitään
ja kun edestäni kuolevat
mies ja parit lapset
olen nähnyt jo liikaa
päättänyt, että lähden

kuinka äkkiseltään
ja silti niin verkkaisesti
vaipuu ohi elämä
jonka käsikirjoitus
on sanahelinää täynnä
samalla kun rivien välissä
pauhaavat intohimon vilkkaat parret
joista kursiutuu kokoon kaikki se
millä merkitystä on

kuinka nopeasti
elämässä suunta vaihtuu niin
ettei enää tunnista itseään
ja pian jo pois haihtuu


hiipuneet

vaikka asiat meni miten meni
mä silti salaa toivoisin
että kun kauniiksi joku kerta
itseni laittaisin
ja kimaltavan mekon ylleni pukisin

niin siellä joukossa ihmisten
keskellä hämyisten värivalojen
kun laskeutuisin alas portaita
olisit siellä vastassa
ja katseidemme kohdatessa
tietäisin
että tiedät saman

ja sieltä keskeltä kaikkien
mut etsisit uudestaan
ja sanoisit
”läpi kaikkien näiden vuosien
olen sinua ajatellut mä vain
tahtoisin kaikkeni sulle antaa
luullakseni yhä niin tehdä voin
joten sallisitko tämän kerran
käteeni kätesi laskea
ja kulkea kanssani vielä
kun olemme elossa”

ja siellä mä katsoisin sua
takaa kasvomeikkien
ja silmistäni paistaisi
vielä jälkeen vuosien
etten unohtanut ole
yhä kosketuksesi muistaen

ja syleilyysi itseni laskisin
niin että valovuosienkin päässä sykkisi
kaksi sydäntä toisiaan vasten
niin ettei perisynti, kato tai yksikään paha
meitä voisi toisiltamme enää koskaan viedä

mutta ne ajat ovat ohi
se hetki on jo mennyt
minä olen yksin seurapiiripalstan sivuilla
ja sinunkin tähtesi hiipunut on

ennen uskoin kohtaloon
nyt uskon
kaikki katoavaa on