ne tulevat aina takaisin

minne sä kuljet, pellenenä
mikä sua vetää eteenpäin yhä
mitä sä aiot saada aikaan
maleksia ja virua vaan

mikä sua kiinnostaa
katseesi harhailee
ja poloisimpia satuttaa
yrität saada rakkautta
muttet ota sitä vastaan
mikään mahti maailmassa
ei saa sua itseäsi kestämään

puukota vielä kolmannen kerran selkään
niin että unohtuu sekunneissa kaikki lupaukset
tehdyt hyvät teot ja suunnitelmat niin kultaiset

etkä sä edes halua elää
et olla osa tätä maailmaa
tätä yhteiskuntaa
sä vain kuljet ympyrää
joka sulkeutuu jonnekin pimeään
etkä näe mitään

ja kun ihmiset ympärilläsi vaihtuvat
sun huoletkin hetkeksi haihtuvat
mutta ne tulevat aina takaisin
ne tulevat aina takaisin


omantunnon vajoaminen

sinä et ole kenenkään ilona
vajoa vähentyneisiin vuosiisi
ja katoa

kukaan ei kaipaa sun apua
seurasi lämmittää vain kuolleita
levottomuus paukkaa mun suonissa
niin kuin sinun silmissäsi avaruus
ja ajelehtimisen tuska
kun edes ajattelenkaan sua

se olet kaikkinensa juuri sinä
joka aikaansaa kaiken inhon minussa
joka syövyttää hyväntahtoisuuteni
ja myrkyttää omantuntoni

sinä olet torakka mun stilettikorkojeni alla
ja jos tahtoisin, sinusta pääsisin sormiani napsauttamalla

mutta itsetuho on kaunein vierestä katsoa
ei ehkä mene aikaakaan
kun jo luonnollista polkuasi pitkin sinäkin hajoat
ja kappaleiksi kaiverrut universumin tuhkaan
vaikkei sun muistosikaan mun mieltäni jää kaihertamaan

vajoa


idiootti ämmä

kuinka vitun idiootti voi ämmä olla
saatana että sylettää taas ihan sata-nolla
en tajua kuka siitä hyötyy
että itsensä ongelmilla käärii ja kapaloi
oot se joka ei saa mitään aikaan

mä en ymmärrä kohta enää mitään
maailma pitää sisällään niin paljon
kummallista venkoilua ja ihmeellisiä pelejä
ei tarvii kattoo salkkareita ku elää omaa elämää

mä joskus totisesti vihaan olla minä


valkotakkiset

hän on valkotakkinen nainen
ja hän on tullut viemään mut helvettiin
valkotakkinen nainen
ja hän uskoo tietävänsä mun tunteeni

mutta hän ei tiedä mitään
niin kuin ei tiedä kukaan
vittuako siinä tuijotatte
kun ei teistä kukaan tiedä

hän on valkotakkinen mies
ja hän on tullut viemään mut siteisiin
valkotakkinen mies
matkalla sylkis mun päälleni
ellei olisi oppinut tekemään toisin
ja mä en voi edes huutaa
koska vilahtaa tajunta piikistä
sellaiseksi etten enää edes osaa huutaa

kukaan ei tiedä mitään
kukaan ei ymmärrä mitään
vittuako yritätte pukea sanoiksi
asioita joita ette kuitenkaan ymmärrä

kukaan ei tajua


kaksi venettä

mitä sana maksaa
ja kuka sitä kertoo
mitä sä aiot tehdä
ja mitä siitä nettoot

kuka pelkää sitä
joka sanoo toisin
kuka antaa oikeutuksen
kun rangaista voisi
ja kuka syöttää silloin
kun kädet eivät enää taivu

olemme sellaisia airuita
lipua kun voi niin monessa virrassa
ja kumollaan olla joka toinen päivä
siitä meillä on kokemusta
ja siitä kuinka kovaa täytyy potkia
vesi antaa niin kovaa vastusta

sen jälkeen kun ostit sen perämoottorin vihdoinkin
niin silloin minä jäin yksin ja kietouduin sykliin
tahdoin mennä edemmäs ja kovempaa ja nopeammin
mutta jostain putosi kytkin ja löysin hitaamman rytmin
sen jälkeen kun mua oli ensin pompoteltu läpi huoneiden
kaikenlaisten värejä näyttävän ja värit vievien aineiden

ja nostin käteeni soihdun
ja sillä soihdulla poltin
varmuuden vuoksi molempien veneet
en kertonut kellekään enkä voinut välttää salaperäistä hymyä
kun sä raivosit hylkysi äärellä
ja huusit että jumalaa ei ole koska jumala ei tällaista sallis
ja mä hykerelin mielessäni
saatanaa rakastin silloinkin


hän itkee vihaansa

myönteinen tyhjyys
kaunis raukeus
onnellinen hiljaisuus
ja ikkunoihin törmäävät linnut

ja joka päivä tähän aikaan
hän istuu ikkunalaudalla ja itkee vihaansa
tuntee hapon syöpyvän lihaansa
veren tirskuvan nahasta läpi
ja satojen sielujen kulkevan haavojen kautta
suoraan likvoriin

ja sitten hän korjaa meikkinsä
ja kutoo kasvoilleen rujoimman ilmeensä
ja lähtee maailmaan rintakehä edellä
ja huutaa kaikille varmuuden vuoksi jo ennalta
ja haukkuu kaikki vitun ämmät vittuun, saatana
ja nauraa kovempaa kuin kukaan jätkä
ja naksauttaa kieltään ja pyöräyttää silmiään
ja esittää, ettei koskaan tunne mitään

kun pitää jaksaa aina esittää
näyttää siltä että ei välitä
ja olla niin tärkeä ja pätevä
ei todellakaan siis mikään pillittävä säälittävä lehmä
vaan yksi äijistä, lakaista tyhjäpääbimboilla ja humanistikukkahattutädeillä
kaikki lattiat joita lakaisee koska se on saatana oikeeta työtä
toisin kuin joku vitun ajatteluhomma jossain yliopistolla
se on pelkästään noloa ja säälittävää ja vittu ketä kiinnostaa
ei siellä kuitenkaan kukaan keksi mitään uutta varmaan kolmeen vuosisataan
kaikkien pitäis tehdä samaa työtä niiden käsillä koska sitä työtä tarvitaan

ja sitten hän hengähtää
pahan olon purkaminen ei tuo helpotusta
viha polttaa rintaa ja pyrkii ylös pitkin ruokatorvea
hän rutistaa kädessään pulloa
josta lentää lisää happoa
ja ihoon painuu muistoja
merkkejä pelätystä elämästä
näytteitä kaikesta ikävästä
suuria suruja ja suurempia luuloja
odotuksia ja kaikkitietävää toivoa

ja sitten hän on enemmän eksyksissä
ja enemmän pelkää ja enemmän vihaa
ja enemmän iskee sanoillaan sinne mistä ei itse tiedä mitään
ja koskee ja sattuu satuttaa
muttei hän osaa muutakaan
ei ole olemassa keinoja
joilla päästää irti lieasta
joka johtaa iholle enemmän ja enemmän happoa
ja enemmän ja enemmän ja enemmän
hän itkee vihaansa

ja linnutkin kiertävät hänen ikkunansa kaukaa ensi keväänä
sillä hän istuu kiikkustuolissa ja hänen silmissään on vihdoin muuta kuin vihaa
niissä ei ole jäljellä yhtikäs mitään


kyyn eleet

kuka kuoriutuu ystävän viitta yllä
ilmestyy vastaan iltakävelyllä
syleilee niin kuin olisi tuntenut aina
vaikkei tiedä missä olin edes viime perjantaina

kertoo niin paljon itsestään
ettei kuule mun ääntä huudostakaan
haluaisi nähdä useammin ja kaikenlaista ehdottaa
mutta lipevyyden aistii jo kaukaa
ja vilppiä ei voi multa peittää

kuka hieroo käsiään yhteen
kun on tiedossa tietoa
jolla voi toista tarpeen tullen satuttaa
hän myisi oman äitinsäkin
ellei olisi jo sylkenyt päälle
ja usuttaisi lähimmäisensä pettävälle jäälle
jos pääsisi itse sillä pidemmälle

vihaan