olipa kerran

olipa kerran kaukaisessa tietäjien maassa
pienen pienessä kylässä lapsi jonka
kotona kävivät poliisit ja ambulanssi
ja lapsi makasi hiljaa kelmeässä valossa peiton alla
ja kuuli eteisestä huudon seasta laulua
ja ihmiset kävelivät pitkin portaita

ja lapsi mietti silloin
että jos hänkin laulaisi
niin veisivätköhän ne sitten hänet
ja jättäisivät muut
niin kenellekään ei kävisi ikävästi
ja hän pääsisi jonnekin
samaan paikkaan josta toiset palasivat
kuukausien jälkeen

ja etäisyys ehkä kasvoi vuosien jälkeen
mutta asiat eivät kadonneet
eikä laulaminen auttanut silloinkaan
ei se milloinkaan ottanut mitään pois
mutta toi rauhallisen hetken
omiin unelmiinsa sopivan kaukaisuuden

olipa kerran kaukaisessa tietäjien maassa
paha olo kolmannessakin sukupolvessa

Mainokset

muttet koskaan ollut läsnä

uinu uinu rauhassa
hyvästelen sut viimeisen kerran
vaikket koskaan ollutkaan läsnä
vaan pitkiä aikoja poissa

mutta se on ohi nyt
on lapsesi kaikkeen väsynyt
tunnelma haikea ja
jonkin verran on käsittelyssä
hankaluuksia

sanon sata sanaa
mutta on yhä hiljaista
et ole enää siinä
mutta olen yhä väsynyt

jäljellä vain kuori
ja ajatuksista sähköshokit
sen jälkeen ei ole enää mitään
ja silmät täynnä tyhjää
vaikka joskus ehkä olit siellä

muttet koskaan ollut läsnä


pelon maantiede

tunnelmat jäätyvät pakkaseksi
kuumuus vaihtuu vilunväreiksi
onnellisuus peloksi
ja riemu lamaantumiseksi

kun sut kävelemässä näen
tietä ylittämässä sen omistaen
silloin tiedän että jokin yhä
vereni saa seisaantumaan

ja pelkään sitä hetkeä
kun me kohdataan
silmä silmästä
ja tarvitsen turvaa ja tukea
kestääkseni kaikkia niitä ukaaseja

mene pois
mene pois
tämä kaupunki on tänäänkin liikaa
mene pois


epilän neidolle

en tiedä missä aina meet
ja siellä jossain olet
onnellinen
eikä sitä aina tarvitse
selittää eikä tarvitse
toistakaan

mutta minulla on ikävä
ja tahtoisin halata
vanhoihin hauskoihin
muistoihin palata ja
olla vähemmän sellainen ystävä
joka vie sulta kaiken energian
ja tuo esiin surullisia muistoja
ajoista jolloin kumpikaan ei ollut
vielä löytänyt itseään eikä oikein
osannut olla tässä maailmassa

ja tahtoisin enemmän olla
sellainen ystävä
joka ei jää kytemään muistoihin
vaan elää sun rinnalla
ja auttaa ja tukee ja lohduttaa
silloin kun et koe omaksesi
tätäkään maailmaa
ja on siinä silloinkin kun
kesän aurinko laskee kauneimmin
ja nauraa samoille jutuille
niin kuin nauroi
kaksikymmentä kesää sitten

sitten kun sinä oot siellä valmis
tiedät, kenelle soitella
sillä täällä mä yhä oon
ja salkkarit, nekin on loppuneet jo
tiedäthän sen aina
että joku on sulle täällä sama
niin kuin voi sama olla hyvässä ja pahassa

olet mun paskapäinen paras ystävä


kaikki ne kuvat

veri hiipii povelle
siitä reittä pitkin
valuu sinne missä
maa sortuu
railoiksi kaartuu

minulla on kädessäni astalo
sillä näen itseeni osuneeni
maailma tuikkii
olemisen pettävyyttä
hengitän raskaasti
yritän keksiä syytä
tarttua vielä puhelimeen
soittaa ja sanoa:
”mä tarvitsen apua”

hurme syleilee
silmilläni näen
saippuakuplat
auringon spektrin
uuden auton tuoksun
haalarimerkkien tilkkutäkin
papin aamenen
rikkinäiset sukkahousut
kanarialla palaneet kasvot
lapsivedenputouksen
mustikkamuffinssit
sormiväreillä maalatun kortin
kikatuksen kuivumassa olevien lakanoiden välissä
hyppynarun
hypyn tyhjyyteen

kuulen enää oman pulssini
se vaikertaa tahdissa sumun
joka huoneesta himmeästi
pujahtaa sisään ammeeseen
ja minuun kujeillen haluaa

sen jälkeen kuvat nopeutuvat
kunnes jäljelle jää ainoastaan
puhelin joka tuuttaa varattua


kuivuneet meret ja kukkien maa

vieläkö katsot haikeana merta
kai näet sen jo kuivuneen?
ponttoonin päällä jo muiden
lastenlapset perheineen

ne vilkuttavat sulle sieltä
aurinko vuotaa jotain punaista tänään

sun päiviesi ehtooksi käyvä maa
liikkuu aavistuksen itään
joka askeleellasi voit tuntea tuulen
se yrittää selkääsi vienosti eteenpäin kaartaa
näyttää laakson jossa kukista on meri
ja uudempi, kaunis maa

mutta sun unelmat kai yhä saa
jokin toinen aika, toinen taas
milloin avaat silmäsi
ja näet kaiken olevaisen
etkä enää odota ikuisesti
sitä, mitä et koskaan saa


jonakin päivänä kaikki helpottaa

ei ole olemassa niin uurteisia kasvoja
etteikö jokin puhuttelisi
sano ääneen nimi, jonka tahdot unohtaa
ja seuraa äänesi kantamaa

kulkeeko se putkistoa pitkin
pohjaveteen, kun itket
millaisia asioita litkit
ja minkä tähden hengität alkuunkaan

jonakin päivänä kaikki helpottaa