juurina sydämessä

aivan kuin omaa itseään pohdiskellen
ehkä jopa peläten
hän katsoo valokuvia niiltä ajoilta
kun ei ollut kurjaa ja vaikeeta
ja niissä näkee veren iättömyyden
kuvissa lauhkeat posket
ja puhkipalaneet toiveet

aivan kuin olisi katsonut
samoja tähtiä vuosisata sitten
istunut porstuassa ja
kohdistanut liikkeensä
suoraan laipioon
odottaen että
joku saapuisi vaikka
jänisjokea pitkin
ja ottaisi viereensä
niin kuin toivoo nytkin
ihminen ajassa joka totta on tänään
pian sekin muisto on väistynyt
ja polte iholta hälvennyt

mutta sitä ei koskaan unohda
minkä on kerran kohdannut
veressään muistaa ikiaikaisesti
jokaisen vivahteen

sydämessään yhä
kaiho ikuinen

Mainokset

epilän neidolle

en tiedä missä aina meet
ja siellä jossain olet
onnellinen
eikä sitä aina tarvitse
selittää eikä tarvitse
toistakaan

mutta minulla on ikävä
ja tahtoisin halata
vanhoihin hauskoihin
muistoihin palata ja
olla vähemmän sellainen ystävä
joka vie sulta kaiken energian
ja tuo esiin surullisia muistoja
ajoista jolloin kumpikaan ei ollut
vielä löytänyt itseään eikä oikein
osannut olla tässä maailmassa

ja tahtoisin enemmän olla
sellainen ystävä
joka ei jää kytemään muistoihin
vaan elää sun rinnalla
ja auttaa ja tukee ja lohduttaa
silloin kun et koe omaksesi
tätäkään maailmaa
ja on siinä silloinkin kun
kesän aurinko laskee kauneimmin
ja nauraa samoille jutuille
niin kuin nauroi
kaksikymmentä kesää sitten

sitten kun sinä oot siellä valmis
tiedät, kenelle soitella
sillä täällä mä yhä oon
ja salkkarit, nekin on loppuneet jo
tiedäthän sen aina
että joku on sulle täällä sama
niin kuin voi sama olla hyvässä ja pahassa

olet mun paskapäinen paras ystävä


miten pieneksi voikaan käpertyä

kuinka päästää irti otteesta
joka juovuttaa
kuinka päästää irti kädestä
joka yhtä aikaa pikaria
ja tikaria tarjoaa

sä kai osaat tehdä
veistoksia
ja maalauksia
niin haikeita

ja sanoa
että elämässä
ei ole vaikeinta
olla onnesta soikeena
se on oma valinta

ja mä mietin
miten pieneksi
voikaan käpertyä
ja yhä juopua
syljestä kasvoillaan
haavoista käsissään
ja menneestä itsestään

kuinka päästää irti
kun kaikki pelottaa?


sävelissäni suru aina soi

sävelissäni suru aina soi
se mukanaan tuo ja vie
ja ottaa kaiken

aina sävelissäni suru
ei muu kuulu
sillä kaikkeuden pohjalla on
merkitysten muuri

ja valo joka karkeasti
iskuaan lyö

se sama valo johdattaa minut sinne
missä on yö

ja kuulen kuinka kevyesti laulavat kai keijutkin

ja maailma muuttuu sellaiseksi niin kuin halusin


älä tule etsimään minua

älä tule etsimään minua
et täältä mitään löydä
älä tule kertomaan kuinka
mua kaipaat vielä
koska mä olen jo kauan sitten
muuttunut sellaiseksi joka kokee
elämässään vain hyviä asioita
eikä pidä matkassaan energiasyöppöjä

kun kuvittelet että voit moikata mua vielä
kaikki mitä tiedät on silloin väärin
ja mitä nopeammin sen sisäistät
sen pidempään kasvosi säilytät


mä oonkin se joka on vaikee

entäs jos mä oonkin se
joka on vaikee
mietitäänpä hetki
että josko se olenkin
toden totta minä
joka itse tekee
kaikesta perin hankalaa

tahtooko kukaan sellaista ihmistä
onko se edes ihmisyyttä

entäs jos mä itse
luon tämän kaiken


tervehdin sua vihan syleilyllä

tulee vielä se päivä
jolloin sun silmistäsi
omahyväinen usko kaikkeen väistyy
ja silloin kohtaat pelon
joka alleen kätkee kaiken ja saa
sut tärisemään niin kuin tärisee
rikkoutunut moottori kun on lieassa henki
sellaisena päivänä

sinusta tulee viimein orja ja renki
ja kun et sellaisena päivänäkään
tekojasi kadu
odottaa sua ponnistuslaudan päässä
katkeruudella voideltu naru