sillä välin kun maailma nukkui

sillä välin kun maailma nukkui
minä huurteisilla hartioillani
houreillen kannattelin sinua

sillä välin kun maailma nukkui
minä hiljaisuudesta haaveeni kokosin
kunnioittaen kannattelin sinua

sillä välin kun maailma nukkui
minä kaiversin sun nimesi kaarnaan
kiihkon varassa kannattelin sinua

sillä välin kun maailma nukkui
minun todellisuuteni todemmaksi muuttui
lakkasin kannattelemasta sinua

sillä välin kun maailma nukkui
palanen meistä molemmista hukkui
takaisin se tuli vienosti kerran
tarttui käteen ja tiesin hetkessä herran
että iäksi sinä jäisit siihen
vaikka maailma jatkaisi ikiuntaan

sillä välin kun maailma nukkui
me kuljimme oikeaan suuntaan

Mainokset

devotion

sinun huulesi maistuvat formaldehydiltä
sinun ajatuksesi arkoja aihioita
sinun kätesi kosketus jossakin muualla

kuinka osaisit sanoa ääneen
sanat jotka mielessäsikin hakevat paikkaa?
kuinka uskaltaisit puhua tuuleen
kun tiedät se vastaavan?
kuinka hauraaksi ihminen laantuu
kun yksinäisyys korventaa
ja kuinka pieneksi muuttuu minuus
kun toista pelätä saa

minä olen täällä yhä
en ole menossa minnekään
kerro minulle omin sanoin
mitä ikinä tarvitsetkaan
ja minä annan sen sinulle
niin kuin itsenikin antanut oon
sille on englanniksi kaunis sana
se sana on devotion


hiljaisuuden palkinto

minä nielen kaiken
makaan allasi hiljaa
huone väreilee
puu palaa

olenko aina ollut näin mykkä
enkö aiemmin osannutkin
valita aina sanat paremmin

nyt en muista mitään
ei järkikään ole läsnä
sanat tulevat betonin takaa
kirpeinä silmät

kukaan ei määritä mistä saa
palkinnon kun tarpeeksi kauan
on vain hiljaa

ei kai sellaista palkintoa
ole olemassakaan
mutta sanat juuttuvat silti
kurkkuun niin kuin muuttuvat
unelmat haikeiksi toiveiksi
menneestä elämästä


seinän sisällä asuva mies

kun olin lapsi
rakennettiin talo
rakennustöissä kuoli huoltomies
ja uskon
että hän jäi asumaan seinän eristeisiin
sillä aina öisin kun heräsin omaan
kylmään tuskanhikeeni
tiesin, etten yksin oo

kun pukeuduin
tunsin katseen
porautuvan seinästä
orastaviin rintoihini

ja kun soitin pianoa
joku itki vierelläni
ja kun kuiskin öisin
hän vastaili minulle

kertoi lapsuudestaan vuosikymmeniä sitten
kertoi kuinka aina pelkäsi jäävänsä yksin
ja opetteli pärjäämään niin ettei kukaan
oppinut näkemään kuinka
yksinäinen hän oli monina aikoina
ja surullinen kauniinakin päivinä

ja hän toivoi
että minä vielä joskus
oppisin luopumaan seurastaan
toivoi että uskaltaisin päästää irti
ja talonkin seinät ovat rapistuneet
vuosikymmeniä sitten

mutta kaihinkin läpi tunnen hänen läsnäolonsa
lohduttavan syleilyn joka kertoo meissä olevan
vielä paljon jäljellä sisällä


epilän neidolle

en tiedä missä aina meet
ja siellä jossain olet
onnellinen
eikä sitä aina tarvitse
selittää eikä tarvitse
toistakaan

mutta minulla on ikävä
ja tahtoisin halata
vanhoihin hauskoihin
muistoihin palata ja
olla vähemmän sellainen ystävä
joka vie sulta kaiken energian
ja tuo esiin surullisia muistoja
ajoista jolloin kumpikaan ei ollut
vielä löytänyt itseään eikä oikein
osannut olla tässä maailmassa

ja tahtoisin enemmän olla
sellainen ystävä
joka ei jää kytemään muistoihin
vaan elää sun rinnalla
ja auttaa ja tukee ja lohduttaa
silloin kun et koe omaksesi
tätäkään maailmaa
ja on siinä silloinkin kun
kesän aurinko laskee kauneimmin
ja nauraa samoille jutuille
niin kuin nauroi
kaksikymmentä kesää sitten

sitten kun sinä oot siellä valmis
tiedät, kenelle soitella
sillä täällä mä yhä oon
ja salkkarit, nekin on loppuneet jo
tiedäthän sen aina
että joku on sulle täällä sama
niin kuin voi sama olla hyvässä ja pahassa

olet mun paskapäinen paras ystävä


kun on mentävä

kulta, odotatko mua vielä
sitten kun maailmalta palaan
vai menetkö jo kun se on
helpompaa

mun täytyy päästä näkemään
tekemään ja tuntemaan
käydä äärissä maailman
nähdäkseni mitä on kotona
lämmössä huoneen

odotatko vai tahdotko pois
otatko mukanasi puolet
vai jätätkö minut tienposkeen
kun sanon, etten enää osaa
olla menemättä
että kaikki on jo valmiina
ykkösterminaalin ruuhka
kuuluu jo korvissa

sanotko sä vielä jotain
koska mun on mentävä ihan nyt


yksinäinen umpisolmu

päiviä on niin monta
ja yhtä monta on
onnetonta

raapii auraa
syvänteiden ääni
kiihkossaan
kadottaa käden
johon tarttua

yksinäinen umpisolmu
vähän kastautuu kalseassa valossa
säädylliset suruajat ja korkealle nousevat liput
kumisevat tyhjyyttään kun katseessa
jo toisen pirtaan mielii

kuka lohduttaisi silloin
kun ei ole enää kohtua
jonka lämpöön paeta
kun maailma tuntuu pahalta

ei ole ketään
onnetonta