miksi sinäkin olet yhä siinä

ole hiljaa
räpsäytä valot pois
tässä on joku muu
mene nyt pois
kaunista ei ollut edes alussa
miksi sä olet yhä siinä
enkö mä nyt saa sua hätistettyä pois millään
kai sä sitten kuulut siihen

minun konstikas sieluni
tässä haeskelee kulmaa
johon kolauttaa reunansa
ja sitten siihen jäädä

on elettynä koko elämä
ja vielä siinä missä loppuu routa
joku huutaa mun nimeä

rummutuksena kauheaa valssia
ja mun osana on kai vaan tanssia
letitän tietysti hiukseni
niin että sinäkin huomaat
ettei yksin saa riitaa aikaan

katsokaa, tässä minäkin huudan
siluettini vapisee vihasta
oikein värisee
miksi sinäkin olet yhä siinä


kilpasiskot

vittu anteeksi
etten oo niin tyylikäs
etten oo niin elämässä kii

anteeksi kauheasti
että näytän niin vitun heikolta
että tarvitsisin neuvoja
sulta yhtään mihinkään

en oo sillä tavalla ihmisenä siisti
sarkastisesti itsessäni kiinni
oon liian herkkä kilpailemaan
parrasvaloista sun kanssa aina vaan

oon vitusti liian pieni
uskomaan sun puheisiisi

en tajua miksi mua loukkaa
mut toivon etten enää sua kohtaa

sä osut mun kipupisteisiini
oot ehkä jonkun muun heroiini
mulle oot lapamato josta mun tarvii päästä irti


spontaani ihmisyysviha

ei kai tiedetä miksi ihminen nukkuu
tai kissa kehrää
ei ole löydetty sellaisia sanoja
joilla epätietoisuuden verho murtuu

on vain spekulaatiota
tutkimusta tutkimuksen perään
sellaisia sanoja joita kukaan
toistan: ei vittu kukaan
tarvitse arjessa sekuntiakaan

mutta sitä se on
ei kaikkien tarvitse
missään pellollakaan
enää kynnet revenneinä
kyntää menemään niin kuin
olisi elämä siitä juuri kii
kun ei se vain mene enää niin

mitä me oikeastaan edes tehdään täällä
käännytään toisiamme vastaan
ja penätään jonkinlaista oikeutta
vaikka kaikki tavoittelevat kuitenkin
vain omaa etuaan
tuli se etu sitten
metsään tai sveitsiin kätketystä rahasta
tai hyvästä mielestä
korjaan: niin tosi kivasti hyvästä mielestä
kun näkee että on saanut jotakuta autettua
vaikka lopulta tajuaa että apu olikin vain
omaa onnetonta räpellystä ostaa itselleen oikeutta
ja samalla on niin ihanan lohdutonta
ettei silläkään ole mitään väliä
mikä siihen auttamiseenkaan johtaa
kunhan raha jossain jonkun jollain tavalla kohtaa

miten sitä jaksaakaan enää edes hengittää
kohtahan sekin kai maksaa


omantunnon vajoaminen

sinä et ole kenenkään ilona
vajoa vähentyneisiin vuosiisi
ja katoa

kukaan ei kaipaa sun apua
seurasi lämmittää vain kuolleita
levottomuus paukkaa mun suonissa
niin kuin sinun silmissäsi avaruus
ja ajelehtimisen tuska
kun edes ajattelenkaan sua

se olet kaikkinensa juuri sinä
joka aikaansaa kaiken inhon minussa
joka syövyttää hyväntahtoisuuteni
ja myrkyttää omantuntoni

sinä olet torakka mun stilettikorkojeni alla
ja jos tahtoisin, sinusta pääsisin sormiani napsauttamalla

mutta itsetuho on kaunein vierestä katsoa
ei ehkä mene aikaakaan
kun jo luonnollista polkuasi pitkin sinäkin hajoat
ja kappaleiksi kaiverrut universumin tuhkaan
vaikkei sun muistosikaan mun mieltäni jää kaihertamaan

vajoa


idiootti ämmä

kuinka vitun idiootti voi ämmä olla
saatana että sylettää taas ihan sata-nolla
en tajua kuka siitä hyötyy
että itsensä ongelmilla käärii ja kapaloi
oot se joka ei saa mitään aikaan

mä en ymmärrä kohta enää mitään
maailma pitää sisällään niin paljon
kummallista venkoilua ja ihmeellisiä pelejä
ei tarvii kattoo salkkareita ku elää omaa elämää

mä joskus totisesti vihaan olla minä


värit vaihtuvat tärinään

tässä, juuri täällä
on aivan kaikki
näetkö, kaikki
kaikki täällä

nuo valot vaihtuvat
kirkkaana kulkevat
tajunnasta tajuntaan
vihasta väkivaltaan

yksikin väärä sana
ja jollain on stiletti kurkulla
koroillani isken pitkin nenänvartta
sitäkin joka sanoillaan koettaa ravistaa
joskus tulee se hetki kun yksikään sana ei auta
eikä riitä eikä helpota kenenkään oloa

tässä hetkessä on aivan kaikki
värit muuttuvat tärinäksi
ja nauru haihtuu kun kadussa
on sielun mentävä tahra
punainen niin kuin minun onneni silloin
kun en tiennyt että minusta löytyy sellainen voima
joka tuhoaa, muttei luo uutta
se voima on kova ja huutaa minussa

tässä on aivan kaikki
kaikki ohi jo


hän itkee vihaansa

myönteinen tyhjyys
kaunis raukeus
onnellinen hiljaisuus
ja ikkunoihin törmäävät linnut

ja joka päivä tähän aikaan
hän istuu ikkunalaudalla ja itkee vihaansa
tuntee hapon syöpyvän lihaansa
veren tirskuvan nahasta läpi
ja satojen sielujen kulkevan haavojen kautta
suoraan likvoriin

ja sitten hän korjaa meikkinsä
ja kutoo kasvoilleen rujoimman ilmeensä
ja lähtee maailmaan rintakehä edellä
ja huutaa kaikille varmuuden vuoksi jo ennalta
ja haukkuu kaikki vitun ämmät vittuun, saatana
ja nauraa kovempaa kuin kukaan jätkä
ja naksauttaa kieltään ja pyöräyttää silmiään
ja esittää, ettei koskaan tunne mitään

kun pitää jaksaa aina esittää
näyttää siltä että ei välitä
ja olla niin tärkeä ja pätevä
ei todellakaan siis mikään pillittävä säälittävä lehmä
vaan yksi äijistä, lakaista tyhjäpääbimboilla ja humanistikukkahattutädeillä
kaikki lattiat joita lakaisee koska se on saatana oikeeta työtä
toisin kuin joku vitun ajatteluhomma jossain yliopistolla
se on pelkästään noloa ja säälittävää ja vittu ketä kiinnostaa
ei siellä kuitenkaan kukaan keksi mitään uutta varmaan kolmeen vuosisataan
kaikkien pitäis tehdä samaa työtä niiden käsillä koska sitä työtä tarvitaan

ja sitten hän hengähtää
pahan olon purkaminen ei tuo helpotusta
viha polttaa rintaa ja pyrkii ylös pitkin ruokatorvea
hän rutistaa kädessään pulloa
josta lentää lisää happoa
ja ihoon painuu muistoja
merkkejä pelätystä elämästä
näytteitä kaikesta ikävästä
suuria suruja ja suurempia luuloja
odotuksia ja kaikkitietävää toivoa

ja sitten hän on enemmän eksyksissä
ja enemmän pelkää ja enemmän vihaa
ja enemmän iskee sanoillaan sinne mistä ei itse tiedä mitään
ja koskee ja sattuu satuttaa
muttei hän osaa muutakaan
ei ole olemassa keinoja
joilla päästää irti lieasta
joka johtaa iholle enemmän ja enemmän happoa
ja enemmän ja enemmän ja enemmän
hän itkee vihaansa

ja linnutkin kiertävät hänen ikkunansa kaukaa ensi keväänä
sillä hän istuu kiikkustuolissa ja hänen silmissään on vihdoin muuta kuin vihaa
niissä ei ole jäljellä yhtikäs mitään