maailma antaa paljon

pidätkö sinäkin siitä ajatuksesta
että maailma antaa paljon
kun ensin ottaa hirveästi turpaan
ja imee sataa väärää munaa

nyt minä karmaani niitän
niin kuin saan kaiken
siitä ymmärryksestä
että sinä todella olet siinä

pidetään tästä huoli
niin ettei kumpaakaan
kaduta sitten kun
toinen viereltä kuoli

Mainokset

palasia pumpulista

palasia pumpulista
kuten näet, siinä missä ennen oli mustaa
nyt voin sanoa että tykkään susta
ja tästä hetkestä tässä niin kuin
en muistaisi muuta

sydämeni kätkee salaisuuden
seison rinnallasi
vaikka iskisi meihin salama
tai vihollinen
tai jatkaisi kannoillasi
kulkuaan sekin loinen
joka sanansa söi useammin kuin
täyttyi ravinnosta

en kaipaa muistutusta
ollaan tässä yhdessä
kirjoitetaan säkeitä toisistamme
huomioidaan hetket jolloin kaikki mainen
unohtuu ja on vain me kaksi
tässä nokassa, kärjessä maailman
eikä muisteta, että huominen
kai tuo pahan karman
kun kaikki asettuu ja saa varman
roolin muassansa

pidän sinut ajassa


luotan mun vaistoon

entä jos sä opit tuntemaan mut
saat vihiä siitä
millainen oikeasti oon
jäätkö sä silloin siihen
vai uskotko mielikuviin
ja puheisiin
sun omiin

vai tuletko lähemmäs katsomaan
minkä värinen aura on
eikä se olekaan niin yksinkertaista
me ollaan kaikki keskeneräisiä

otatko sä silloin mut avosylin vastaan
vai käsketkö pois painumaan
mä en ole varautunut kumpaankaan vaihtoehtoon

luotan mun vaistoon
se on mun elinehto


hankala nainen

mua ei tarvii pelastaa
mua ei tarvii kesyttää
mua ei tarvii opettaa
mua ei tarvii hiljentää
mua ei tarvii vihata
mua ei tarvii nöyryyttää
mua ei tarvii miellyttää
mua ei tarvii muistuttaa
mua ei tarvii palvoa
mua ei tarvii aina edes ymmärtää

riittää, että mua rakastaa


miksi sitten lähdit

ihmisillä on liian kiire
päästä rakentamaan
kosteusvaurioisille perustuksille
huterina kohoavia torneja
jotka pikkupuhurin voimasta
kaatuvat ja lakkaavat loistamasta
sortuvat ja romahtavat ja jopa
korttitalo niitä vahvempi on

sellaisina ihmiset kulkevat
sitä on perin kummallista katsella
eikä auta silloin sana, ei kai toinenkaan
silloin pitää ottaa esiin popkornit
vaikkei lopputulos olekaan viihdettä
vaan säälittävää, surullista
sosiaalipornoa

ja räkä suusta valuen
itkua puhelimessa
aamuneljältä pitkin putkia
ja pattereihin piirrän tussilla
laskuhumalaisen naisen mietteet:
”miksi sitten lähdit
kun tiesit ettet kestäisi päivääkään”
ja se toinen on melkein linjoja pitkin
mun päällä ja huutaa: ”vitun huora”
vaikka mun sanoissani kaikin puolin
vain raadollinen totuus on


kaikenlaiset tepastelijat

tepastelisivat kuin ei olisi koskaan mitään
tapahtunut välissä avaruutemme
kyynelkanavat luomisen tuskasta
kuivuneet jo

sinussa on vielä sellainen pala
jota minä en saa syötyä
jotain sitkeää on siinä
niin kuin on papalla yskä

haluaisin että edes verhon
välistämme avaisi tuokin nainen
jonka rinnassa lukee ettei se ole pelkkä loinen

mä haluaisin joskus syödä muutenkin kuin
kolmella haarukalla
ja tanssia vähemmän kuin 2356 tuntia viikossa

mutta mä en voi valittaa
mä olen itse osani valinnut
mä olen tätä aina halunnut
ja tätä kohti jokaisen askeleeni kulkenut

enkä mä voi sanoa että muhun sattuu
kun katseet jyrsivät tiensä ihon alle
ottavat hermosoluista kiinni ja panevat ne nutturalle
mutta kun se sattuu

tepastelisivat kuin olisivat aina tienneet
kuka tässä asussa ja näissä aivoissa kulkee
sielu jo hauras ja ajatus aavikolla
mutta kuka voi sanoa mitään

kun aina se sattuu


kaksisia

kaksi harsoa kerällä
toistensa vierellä
aukeavat tahdissa
syleilevät haavoja
niistä tihkuu elämä
kudosnesteissä

kaksi nappia liepeessä
repsottaen ovat vaan
pieni murtuma toisessa
toinen katsoo vaiti, ei välitä

vihreä ja punainen
vierekkäin toisiaan halaten
sekoittuvat niin ettei kummallekaan
mitään omaa enää jää
siitä tulee pelkkää sotkua

kaksi mustelmaa samassa jalassa
toisiaan täydentävät
toisella enemmän valtaa
syvemmällä, laajempana
toinen pinnallisena laikkuna

yksi yksinäinen
joka vierestä katsoo
meneekö niillä kaikilla muilla
aina niin hienosti
sitä hän kysyy vienosti
ja maailma vastaa:
”ei sitä tiedä kukaan
ei koskaan tiedä kukaan
sillä elämä on epävarmaa
mutta ne, ne uskaltavat”