ääni valtameren pohjassa

kohinaa, mustaa, harmaata
tämä on jonkun keksintö
kylmää navan päällä
toinen sydän jossain siellä
ääni valtameren pohjassa

hämmästyttää, kummastuttaa
pimeää, valoisaa
juovuttava hetki ilman humalaa
värit selkeät, niin kirkkaat
jokainen sana kovaa tiedettä

meitä on pian useampi täällä

Mainokset

aina hiljaa vierelläsi kuljen

aina hiljaa vierelläsi kuljen
joku toinen jossain silmänsä sulkee
seinä kipinöitä hehkuu
betonikaan ei estä mua

siitä on jo vuosia aikaa
minä en edes tiedä, miksi
yhä etsin paikkaa täältä
enkö voisi jo päästä täältä?
tahdon elämään seuraavaan

olet käsivarren kulmikkain
jalo sielu sun sisälläsi
minä luotan ja tiedän
sun pärjäävän

miksi irti päästäminen on niin vaikeaa


ysärin lapset

mitä mustakaan koskaan tulee
väliinputoaja, sukupolvi y:n edustaja
laman lapsi ja laman aikuinen
joskus luvattu jotain
nyt pettyneitä
vanhempiamme köyhempiä
ja mites kun nekään ei oo rikkaita?

jonkin ajan nousukausi, koulutus ja kaikki
nyt ei oo niitä töitä, on valvottuja öitä
eihän täällä uskalla edes lisääntyä
miten säästät kun tilillä on kaksi euroa?

ilmastonmuutos, huoltosuhteen muutos
resurssien puutos
ulkoinen uhka, sisäinen uhka
yksinäiset sudet ja terroristit

hallitus joka ei vaan tajuu
kuinka vitun synkkää ja rajuu
oli syntyä siihen maailmaan
johon me synnyttiin

ehkä nuoremmat on tottuneet jo
ehkä niille ei koskaan luvattukaan mitään
ehkä ne syleilee kaaosta tuosta vaan
mutta me pudotaan siihen railoon
joka jää suurten ikäluokkien
ja superjulkkisteinien varjoon

voiko tästä enää edes itseään syyttää
taidan laittaa spice girlsit soimaan
kunnes se vaihtuu siihen että nothing else matters

ja sen jälkeen
nothing matters


yritit opettaa kirjoittajaa lukemaan

sä käytit hyväksesi mun heikkoja hetkiäni
pönkittääksesi omaa haurasta egoasi
luulit tietäväsi, miten maailma makaa
sä et tiennyt musta mitään

oot ehkä lukenut pari kirjaa joskus
pukeutunut kaapuun ja loitsinutkin ihan
jos oot niin suuri siinä mitä teet
mikset oo koskaan saavuttanut mitään?

mä oon saanut voimani takaisin
nähnyt kuinka vähän mua ymmärsit
yritit opettaa kirjoittajaa lukemaan
en tunne sua sokeampaa

kerro terveisiä niille hengille
sä ehkä tarviit niitä
mut mä en
sillä minun veressäni kuohuu
jo ikiaikojen viisaus
kaiken kaaoksen kuulas kauneus


poltimme talomme

toiset lähtivät
kukaan ei saanut jäädä
poltimme talomme
nöyrtymiselläkin on rajansa
vaikka muuten raja häilyy

ammuimme eläimet
emme antaneet ystäviämme viedä
astuimme alas moraalin teiltä
sydän särkyneinä emme voineet katsoa taa

karhean paperin pinta
kertoi kaatuneet
saimme kirjeitä
joista kuoleman haju
läpi kaiken olevan tuntui
ei heitäkään ollut enää

mikä meidät tähän vei
kuka lakkasi välittämästä
missä pöydissä tämmöiset päätökset tehdään
veli veljen vieressä nyt haudassa makaa


murheellinen erhe

revitty pieni ihminen
makaa maassa särkyneenä
katse viettää alaviistoon
hänet haudataan pian suistoon

käteni ovat kylmät
enkä tunne mitään
tämä kaikki sattuu
ja koskettaa meitä
samaan vereen eksyneitä
kenenkään kädet eivät ole puhtaat

usko ei ole se
mikä täällä enää elää
hiljainen eilinen ei huuda perään
mutta veren haju seuraa meitä
muistuu mieleen niin väkevänä
ettemme muista enää
millaista kaikki oli silloin
kun olimme vielä yhtä
yksi kaunis, onnellinen perhe

yksi murheellinen, surullinen erhe


sukupolvien ketju

läpi kudosnesteiden
sinun jälkesi minussa pauhaa
vuosienkaan takaa en
saa sulta rauhaa

olet se velho joka siirsi tän muhun
et taida edes tietää, mistä mä puhun

kasvatit viisi puutarhaa
vaikket koskaan nähnyt tarkoitusta
sulle ne oli kaikki osa menetystä
nyt lepäät siellä, missä ei oo pettymystä

mut sun kaiku elää mussa
näissä sormissa, jalkapohjissa
sä annoit elämän sille joka antoi sen mulle

ja mahdollisesti kaikki joskus päättyy
silloin kun tukehdun nauruun
lupaan sulle, etten enää herää siihen kauhuun
vaan ikuisesti sun kauneimpaan lauluun
sä annoit mulle syyn unelmoida
ja taatusti elää