nukahtaminen

kävipä niinä iltoina niin
että hän istui alakerrassa
viinilasi kädessään
miettien menneisyyttään
ja itki

jotkut toiseuteensa hukkuvat
hän sätti itseään
luuli kaipaavansa jotain
muttei häneltä puuttunut mitään
hän istui alakuloaan alas juoden
hikikarpalot hiuksissaan

ja hengitti viileää ilmaa
mietti miten pääsisi tuskastaan

nauroi hersyvästi aina aamuisin
kun yhä uuteen päivään heräsi
mutta kun kajo vaihtui hämärään
hän yhä palasi jonnekin pimeään

mutta ehkä vielä jonakin kirkkaana päivänä
hän lakkaa kuulemasta ääniä
ja näkemästä varjoja nurkissa
sitä päivää odotellessaan

hän silti yhä miettii
kuinka herkästi saa itsensä nukahtamaan
kun maistaa kolme litraa viiniä

Mainokset

sävelissäni suru aina soi

sävelissäni suru aina soi
se mukanaan tuo ja vie
ja ottaa kaiken

aina sävelissäni suru
ei muu kuulu
sillä kaikkeuden pohjalla on
merkitysten muuri

ja valo joka karkeasti
iskuaan lyö

se sama valo johdattaa minut sinne
missä on yö

ja kuulen kuinka kevyesti laulavat kai keijutkin

ja maailma muuttuu sellaiseksi niin kuin halusin


rebekka

hänen nimensä on rebekka
hän muistaa
lapsuutensa viljavarannot ja veet
myöhemmin ne on korvannut kyyneleet

purppuravirrat ja lakritsiteet
ne sopivat syksyyn
kun illat pimenee
ja niitä rebekka juo
syvimmissä unissaankin
lohdun kylmä rauta tuo

jousimusiikki soi ja joku tanssii
niin ettei tanssia voi kauniimmin
ja liikkuu lähemmäksi niin että
kaikki mikä on totta tulee likemmäksi

ja kaikki unet muuttuvat peloiksi
virheiksi iholle ja teoiksi
joita aamulla herätessään
tuntee heikotuksena olossaan

ja käsivartensa aukaisseena
ikävä on hetken aikaa vähemmän läsnä
kunnes siihen herää kuin herää uuteen usvaan
kaivaten lopullista nukutusta


ei herkille

ehkä maailma seuraa niitä
jotka eivät koskaan pelkää
ehkä maailma sopii niille
jotka eivät koskaan jätä menemättä
ehkä maailma tukee niitä
jotka heittäytyvät ehdoitta

mutta vain sellaisiin asioihin
joissa herkkyyttä ei tarvita
joissa pärjää kun oma etu on tärkeintä
ja muut ihmiset joustavaa käyttöluottoa

silloin sinä ja minä
jäämme maailman jalkoihin
ja nukahdamme synkkiin iltoihin
sillä maailma ei ole meille otollinen
ei tämä aika eikä tämä hetki

elämän oivaltaminen on loputon löytöretki
jatkakoot kulkuaan ne jotka eivät ole
kiinnostuneita löytämään mitään syytä


illan viimeinen hidas

karkkipaperit kerällä
silmien perällä
kaatokänniset apinat
aseettomina hajoavat
sillalta pääsee kolmeen suuntaan
pohjassa rauniot sodan

vielä ei tunto katoa
mutta tajunta samea
kallis tärkein yrittää yhä
henki vaan ei tahdo pysyä
kampeaa itsensä airoa pitkin

siltikin vielä sätkii
ja lopulta hiljaisuus


silmien salamat haaveita vaanii

olen nostanut hänet suosta
antanut osan pois meidän duosta
jotta olisi lähellä jatkossakin
ystävänä hän, jonka tarina mua puhuttelee
jotenkin luo rinnalle painoo
ja mun omiakin pilareita ravistelee

kun ei sitä voi aina ennustaa
mikä kenenkin elämään
murheen tuo
mikä mahti saa aikaan vaikeudet nuo
joiden alle välillä musertuu
mutta mä oon täällä

nyt jos koskaan halaus on tarpeen
silitän selkää, kosketan poskee
mutta pelkään ja aavistuksessa ennakoin
että entä jos hän on lähdössä
lähdössä pois?

miten kauan riittää että toivoo hyvää
miten pitkälle sen anti kantaa
kun sattuu yhä
miten luottaa voi siihen että
järjestyy kaikki
kun päällimmäisenä huoli
pintaan pyrkii ja kaiken kattaa

silmien salamat haaveita vaanii
mä en lähde tähän
en tällaiseen painiin
mutta luotan ja odotan
toivon ja rakastan

kaikki kääntyy paremmaksi vielä
koska elämän on mentävä niin


kuuletko kuinka huutaa äänelläs joku muu

sinä aamuna minulla oli samanlainen olo
kuin lapsena estonian upotessa
kun äiti tuli herättämään ja kertoi
että on tapahtunut kamalia
ja katsoin televisiosta
kuinka oranssit pelastusveneet
kelluivat aallokossa

en luhistu paineen alla
koska eteenpäin pääsee
vain juoksemalla
silloin kun takana
maa vyöryy kohti

mutta sinä aamuna kaikki romahti
katsoin itseäni kaapin päältä
ja jalkani muuttuivat juuriksi
sellaisen ikiaikaisen honkapuun
alle takertuivat ja siihen jämähdin
olen siitä asti ollut tällainen

kuuletko kuinka huutaa
äänelläs joku muu
käveletkö räjähdysten luota
katsomatta taaksesi
onko se sun tapasi elää
koska minä tein aina niin

mutta nyt en pysty enää
en saa itseäni ylös
en tästä enää herää
viekää minut johonkin laitokseen
tai antakaa mun vaipua ikiuneen
mitä vaan, kunhan en enää
joudu tähän kurimukseen uudelleen