valkotakkiset

hän on valkotakkinen nainen
ja hän on tullut viemään mut helvettiin
valkotakkinen nainen
ja hän uskoo tietävänsä mun tunteeni

mutta hän ei tiedä mitään
niin kuin ei tiedä kukaan
vittuako siinä tuijotatte
kun ei teistä kukaan tiedä

hän on valkotakkinen mies
ja hän on tullut viemään mut siteisiin
valkotakkinen mies
matkalla sylkis mun päälleni
ellei olisi oppinut tekemään toisin
ja mä en voi edes huutaa
koska vilahtaa tajunta piikistä
sellaiseksi etten enää edes osaa huutaa

kukaan ei tiedä mitään
kukaan ei ymmärrä mitään
vittuako yritätte pukea sanoiksi
asioita joita ette kuitenkaan ymmärrä

kukaan ei tajua


minun poikani

minun poikani istuu saunassa
ja katsoo muurahaisten marssia
hänen nauravainen katseensa
ja viattomat huulensa
hehkuvat kikatuksen sävyissä
hän on kolmevuotias

minun poikani lastenaltaassa
nauraa ja läiskyttää vettä

minun poikani taputtaa käsiään yhteen
suutaan päristää
hihkuu: ”katso, äiti, katso”
ja kuollutta lintua koskettaa

miksi saan osakseni vain outoja katseita
miksi ne puhuvat tuolla kylillä
ettei minun poikani ole elossa
katsokaa, siinähän hän on mun kupeissa

mutta ne ihmiset kuiskivat mennessään
sanovat minun olevan se omituinen häärääjä
jonka lapsi on ollut jo vuosikymmeniä kuolleena
enkä minä oikein ymmärrä
mutta ne ovat niitä jotka eivät tajua

minun poikani on tässä vieressä
ja katsomme yhdessä saapuvia junia
minun poikani on
siellä minne
minunkin mentävä
on


joskus halusi vain muuttaa maailmaa

minua odottaa maailma tuolla jossain
ulkopuolella kaipauksen sävyissä
se odottaa katukivetyksellä ja yön väreissä
se on sade joka lempeästi jää jalkojen alle
ja kumahdus joka leviää taivaalle

se maailma jonka jätän välistä
se on tuolla ihan lähellä
ja minä väistän luodin aina uudestaan
enkä näe että se on tehty havahtumisesta
on helpompi jäädä tähän ja unohtaa

että joskus halusi vain muuttaa maailmaa
kulkea läpi kaikenlaisten lasikattojen ja
tehdä aina kaiken jos muut sanoivat ettei pystyisi

mutta nyt pakkaan unelmani matkalaukkuun
pullopostiin kirjoitan lausein nätein
että olen valinnut sen elämän
joka tapahtuu kun minulla oli kiire suunnitella
ratkaisua maailman kaikkiin ongelmiin
ja toiveena jäädä historiankirjoihin

nyt jään vain maistraatin papereihin
ehkä sen täytyy mennä niin


maailman laidalla

sinun päiväsi täyttyvät silmukoista
älä päästä niitä putoamaan
älä näytä niille hävitystä
jota et ole varautunut hallitsemaan

sinun yösi kuluvat miettiessä
minne voi kartalta kadota
kun ei halua kuolla
ei vain jaksa elää sellaista elämää
jossa tuntisi olevansa olemassa

ja minä mietin silloin vierellä
pitäisikö sinua työntää reunaa kohti
niin ehkä havahtuisit maailman laidalla
katsomaan, että mikä oikeasti kannattaa
ja jos muuta reittiä ei olisi
saisit ainakin haudan rauhan

mutta saako sellaista pohtia mielessään
pitäisikö aina yrittää ymmärtää
mutta kun minä ymmärrän jo liikaakin
ja sen vuoksi lopullisen ratkaisunkin tajuaisin

mitä edes on välittäminen
jos toisessa vain roikkuu


pitääkö minun hymyillä yhä tänäänkin

vieläkö odotan
tuleeko päiviä
sellaisia pehmeitä
jolloin ei tarvitse
olla kukaan
olla mitään

vai pitääkö minun hymyillä yhä tänäänkin
korokkeen takaa sanoa kuinka miellyttävin
ottein irtoaa ihmisyydestä palasia sellaisia
hellästi hajottaen kaiken mikä on pysyvää

jos tönit mua vielä vitun lehmä
saat nähdä miltä minun valtani tuntuu

pitääkö minun vielä tänäänkin kertoa
kasvot valossa kylpien
miten vähällä vaivalla voi tehdä
onnelliseksi toisen ihmisen

vitun lehmä


kevät on paras vuodenaika

kevät on paras vuodenaika
silloin tapahtuu aina kaikkea
kohtalokasta

silloin jäät rysähtävät palasiksi
avanto on aulis, pitää minusta huolen

joku kutsuu elämää kai matkaksi
minulle se on spiraali
kaunis, raadollinen
ehdoton ja armollinen

pidän eniten loppukeväästä
silloin on sulanut pois
kaikki draama


preesens

elän preesensissä

mutta onko se nyt?