kannattiko lähteä rattijuopon kyytiin

kannattiko lähteä
rattijuopon kyytiin
tätä mietin maatessani
neliraajahalvaantuneena
teho-osastolla

oliko puolikas viinapullo
sen arvoinen
et päätyi hautaan mun edestäni
tarvonen
joka ensimmäisenä osui puuhun
kun kuskin promillet vei sen kyvyt muuhun
ja heitti meidät hetkessä
vauhtiin, jossa panoksena koko elämä

ja minä istuin kuolleen takana
pidin kiinni lasista
ja etupenkki kun rusensi
mun kehoni sen alle
olin niin humalassa
etten tuntenut kipua
en kuullut mitään

en mä sitä vielä käsitä
en tunne mun käsiä
mun kaulasta menee putkia
ja jos voisin toisin valita
olisin ollut siinä edessä
ja ottanut vastaan kuoleman
en tätä hidasta loppua

levätköön rauhassa tarvonen
ja minä jos voisin asetta pidellä
sillä tahtoisin antaa itselleni lopetuksen
ansaitsemani opetuksen


päästän irti vihasta

päästän irti vihasta
katson jatkossa onnea
annan kaiken saapua
mitä elämältä haluan
päästän irti pettymyksistä
annan surun olla
ja keskityn tähän hetkeen
sen hienoon tenhoon
ja hennosti halaan
kaikkea elon rientoa

mä luulin liian pitkään
että menettämällä vihan
irrottaisin kaikesta
mutta vaikka vihasta sain merkityksiä
huomaan nyt, et se oli lähinnä sairasta
ja suurempaa vahvuutta osoittaa
kun osaa irti päästää

se ei liity mitenkään armoon
tai anteeksiantoon
mä vaan päätin jättää taakse
vihan, joka ei vie mua minnekään
tilalle otan ilomielin raivon ja kiukun
joiden kautta asiatkin liikkuu
mutten enää tunne sitä ihmistä
jonka silmistä
paistoi pelkkä syvä katkeruus
ja nyt tiedän ilollekin syyn

kun en ole yhden tunteen puristuksessa
vaan saan vapaasti hengittää
ja löydän joka päivä uuden syyn elää
katson maailmaa aivan uudella tavalla

elämä on niin henkistä
että se on sairaan kaunista
mä rakastan näitä katuja
ja tätä olemisen raikkautta
kun niskaa ei paina mikään
olen puhaltanut vihan tainnoksiin

mä olen tässä ja nyt
vastuussa itsestäni
ja se on paras lahja
minkä olen koskaan itselleni antanut
mä päästin irti vihasta


hän rypee

sateenkaaren päässä
on aarrearkku tyhjänä
potkittuna ja likaisena
aavistuksen päässä on myötämielisen katse
mutta juuri silloin mä en näe mitään
ja kun mä yritän ottaa jostakin kiinni
se mun otteeesta lipeää

mun sydän sanoo yhtä
ja kädet tekee toista
jalat kuljettaa outoihin paikkoihin
mielessäni kuulen vain kaukomailta kaikuvaa vuorisaarnaa
se mua ohjaa, palvoo, vie lopulta pohjaan

kun uskon itsekseni maailman valloittavan
saan niskaani sangollisen jääkylmää vettä
hirtehistä kommenttia ja makaaberia markkinointia
kun sanovat, että pitäis vetää jotain nappeja
jotta sitten ehkä tuntisikin jotain
pettymysten sijaan

mutta kun ei se vain oikein toimi
kun on koukussa siihen suruun
ja hillitsee itseään kovin vähän
kun murhe on mun pätäkkää
jolla hankin itselleni oltavat
hienot ja mahtavat

siis sellaiset, että voin aina vain olla kaihoisa
katsella iltaisin merelle ja puhua raivosta
jota en itse tunne kun ei mikään puhuttele mua
olen niin pessimistinen
että se vituttaa sua

ja vituttaisi varmaan muakin
jos en olisi näin samperin marttyyri


markkina-arvoteoriasta

leikitään hetki
että mä olisin kunnon alfanaaras
entäs jos onkin niin
että se pitää paikkansa
että miehet etsii itseään heikompia naisia
jotka on nuoria ja kauniita
ja naiset itseään rikkaampia miehiä
joil on älyä ja statusta?

ja jos onkin niin, et oon ite jo niin vahva
etten löydä vahvempaa
tai mitäs jos mulle sopiva onkin vahingossa ottanut
liiankin heikon?

ja kun mä kerran miellyn aina tunnevammaisiin
tosi statusihmisiin
niin tarkottaaks se sitä
että asteikon yläpäässä
ei oo kenelläkään helppoo?

tämä herättää niin paljon kysymyksiä
etten oikein edes tiedosta
kuinka pahasti oon pulassa
jos tää teoria pitääkin paikkansa


valintojen maailma

se oli suhde
jonka ei pitänyt koskaan tapahtua
se oli haikeutta
ensi silmäyksellä
ja kun hän katsoi minuun
sen tiesin jo heti
että minuun tulisi sattumaan
mutta samalla hetkellä
vaimeni järjen ääni
sydämeni päätti, mitä päätti

ajauduimme siihen hetkeen
kuljimme pyörätietä kävellen
juoksimme päin autoja
annoimme niiden jarruttaa kovaa
ja peräämme huutaa

hetken kaikki oli hattaraa
hän osti mulle kalliita vaatteita
söimme kirsikoita hotellin sviitissä
käytimme kiellettyjä aineita
enkä itkenyt koskaan

kävimme hienoissa ravintoloissa
en halunnut nähdä, ettei se ollut aitoa
hän pelasi meille lisää rahaa
en alkuperää kysynyt koskaan
sitten katsoin vierestä
kun hän ryösti huoran
silloin en enää tuntenut mitään
olin nähnyt kai tarpeeksi
sitä maailmaa
paatunut ja turtunut timantteihin
saanut tilalle kliimaksin
joka tarjonnut ei mitään

mä olisin halunnut lapsia
en kaivannut rikosrekisteriä
nyt istun linnassa
en voi syyttää ketään tästä
hetken sain nauttia elämästä
nyt maksan kalliilla takas
ja olen ikuisesti varas

vasta jälkeenpäin oon tajunnut
että kyyneleeni kuivuivat
silkasta surusta
olen niin täynnä kaikkea
että itkustani ei tule loppua
kun vihdoin annan kaiken valua
ulos minun mieleni päältä


aikuistumispaniikki

mä tuun toimeen elämän kanssa
vain selviytymällä
jokainen päivä on seikkailua
aivojeni syövereissä
jokainen päivä on osoitus siitä
että olen yhä täällä

ja samalla mä elän just nyt niit vuosii
joist kymmenen vuoden päästä mietin
et silloin sitä jaksoi

oon vielä nuori ja nätti
mun krapulat ei kestä päivii
voin laittaa paljon iän piikkiin
mut silti tiedän
että kaikki loppuu joskus

ja mua kaihertaa ja ravisuttaa
se fakta et kaikel mitä nyt teen
meen johonkin suuntaan
ja suljen samalla ovia toisii

musta ei enää voi tulla kaikkee
mitä lapsena kuvittelin
ei taitoluistelijaa
taikka teiniäitii
ja tuskin mul on miljoonii ennen kuin oon 25
tai ainaki tarttis ruveta nyt hommiin

mihin tää kaikki aika menee
apua, en taho
kaikki on mun käsissä
ja sehän tässä vasta onkin pahinta
miks kukaan ei varoittanut
että tää on näin jäätävää
juosta sitseillä ja tehdä töitä kassalla
palauttaa esseet myöhässä
ja erota ihan ihmesyistä

ja sitten jossain välissä havahtua
ettei ollutkaan erilainen
spesiaali ja toisenlainen
ja sitten mukautua kaikkiin vaateisiin
omaksua ja sopeutua niihin aatteisiin
jotka nyt on niin vaan liikaa

mä en halua tulla sellaiseksi naiseksi
joka heittelee ikäkortteja ja naureskelee
hyväntahtoisesti nuoremmilleen
haluan pitää kiinni tästä kaikesta
sekasorrosta ja epätoivosta

ehkä mun täytyy sit vaan kuolla nuorena


ajattelun aika on ohi

mä ajattelin vähentää mun ajattelua
kuulostaa kyl niin dorkalta
mutku mun ajatukset vaan käy ylikierroksilla
ja mietin, että elämä niiden kanssa on aika vaikeeta
niin jos nyt sit vähän koettais rajoittaa
ja enemmän mennä sinne
minne virta kuljettaa

mutku samalla mua pelottaa
että jos ajattelen vähemmän
niin että sitten lopulta
en enää ajattele ollenkaan
ja päädyn vain hautaan

tuntuu, että mulla ei oo vaihtoehtoja
liikaa ajattelemisen ja sekavan nihilismin välillä
että jos en koko ajan kelaile kaikkea
ja pidä koko maailman lankoja käsissäni
niin sitten ainoastaan teen kaikkea tyhmää
kun ei muka mikään tunnu miltään

en osaa päättää
kuinka haluan päiväni käyttää
kaikki tuntuu niin turhalta
ja jos alan taas ajatella
niin en saa mistään kiinni
kun kaikki muuttuu niin suureksi

ollapa jotain muuta
kuin länsimaalainen
kontrollifriikki ja
kermapersenihilisti