sama, yhteinen ulottuvuus

ja minä rypistän maailman virrassa
haalistuneita kirpeitä harhoja
ja sinä katsot suoraan sisälle
mun rakoni valkeaan
ja silloin minä näen sen
sarveiskalvon yllä kiillon
ja silloin tiedän
että sinä tiedät saman

ja pohjavirta syleilee
meitä kahta autuasta
vain puhtaat huoneet
kylmää hohkaavat
meillä on rosoiset tarinat
ja ikkunan alla toinen unelma
meitä ohjaa perimmäinen tarkoitus
ja puhurin lailla ihon alla poltteleva

sama, yhteinen ulottuvuus

Mainokset

skorpioni

sä olet kaikki mitä on
olet harvakseltaan onneton
väsynyt ja raihnainen
turtunut ja turhamainen

eikä sua ohjaa vapaus, ei vastuu
jokin antaumuksellinen kauheus
henkäyksessä hämärää
katseesi skorpioni terävimmillään
pistimet valmiina suoraan toimintaan

uskotko itsekin siihen maailmaan
jonka loit ja sait aikaan paljon kamalaa
olet olemassa vielä
myös jossain mielessä täällä
ja sä katsot kaukaisuutta
otat kiinni yhdeksän kuuta
et niillä ruoki yhtäkään suuta
mutta pelkäät yhä elämää

eikä elämä sua missään varro
karavaani jatkaa kulkuaan
mutta koirat ovat hiljentyneet
pelko jäytää kai niitäkin jo


tunnekuohuväittelijät

älä koskaan lähde
väittelyyn tunnekuohussa
näin minä opin mun virheistä

aina vähän vinksin vonksin
argumentit vinossa
maantie alkaa vilistä nopeammin silmissä
ja kuoleman mutkassa
törmätään, koska niin on käytävä
laajentunut meidän edessämme
ja valoa kohti hoipertelemme

ja lopulta sovinnon jälkihiessä
jompaakumpaa alkaa naurattaa
naurusta ei tule loppua vaan
jatkamme sitä aamunkoittoon
seuraavaan myöhäisherännäiseen suunsoittoon
ja sinä olet tyhmä ja hidas
ja minä vihainen ja midas

älä koskaan väitä että tietäisit
jos luulosi kattaa pelkkää tyhjää
kerään tästä romuautojen kasasta
menopelejä joissa saa maailman lonksumaan


olipa kerran sen pituinen se

kaikki sadut eivät
pääty onnellisesti
mutta silti
tai ehkä juuri siksi
ne täytyy elää läpi

jottei koskaan enää
iskisi väkevänä
sellainen kaikkea olevaa
horjuttava hirmuinen myrsky
jonka silmässä kuluvat
järki ja tunteet
niin jyrkästi että
kun pitäisi lopulta olla pouta
niin onkin vain autiota ja tyhjää

jotkut sadut eivät koskaan saa
arvoistaan loppua
toiset jäävät ilmaan leijumaan
vailla vastauksia

ja joskus loppu on ruma ja raskas
raadollinen ja tarkk’ampujan
tähtäimessä niin että
kaikki luodit osuvat maaliinsa
ja tuntuu kuin irtautuisi kehostaan

lopulta parhaankin tarinan
äärelle nukahtaa


sielunkumppanit vereslihalla

olen taas koko illan miettinyt
sitä sielunkumppania
joka meni pois
tai jonka oikeammin
itse lähetin matkoihinsa

kaikki meidän välillämme
huusi intensiivisyyttä
eikä arkea ja velvollisuuksia
sellaisina kuin tämä maailma vaatii

on mahdottoman hankalaa
ellei aivan järjetöntä
yrittää luoda siitä siteestä
jotain kestävää parisuhdetta
joka jo nimessään hukkuu
määritelmien suohon

mutta täällä yhä olen
vereslihalla ja odotan
että jonain päivänä
kun olemme molemmat

kypsempiä
kykeneväisempiä
ja ennen kaikkea ehjempiä

kaikkeen siihen
mitä tämä rakkaus
ansaitsisi

niin että silloin sä etsiydyt uudestaan eteeni
ja syleilyssä olisi lupaus ikuisuudesta
sellaisesta joka kestäisi enemmän kuin
seuraavaan lupaukseen asti


mitä rakkaus on?

mä haluaisin että rakkaus olisi niin puhdasta
ettei mikään mahti maailmassa vois sitä uhata
mutta kun sen syleilyssä vieraita hyppää
joutuu asiat uusiksi miettimään
ei kai auta suruaan kieltäkään

rakkaus
mitä se sitten on
jos ei lämpöä, turvaa ja sitä
että toinen olisi siinä
kun heikoin hetki piinaa
ja uskaltaisi rakastaa
myös silloin kun en oo sitä ansainnut

onko se sitten vain
intohimoo
riippuvuutta
sitä kun ei osaa olla
yksin eikä yhdessä
tuskaa, vereslihaa ja ainaista huolta
epäluottamusta, katkeruutta ja ikuista piinaa

ei se voi mennä niin
mä uskon hyvään
kunpa meissä kaikissa olisi voimaa
tulla toimeen itsemme kanssa
niin olisimme sitten vahvempia
rakastamaan toisiamme ehdoitta


kirjoittamisesta

jotta oppisin näkemään oikein
jotta silmäni olisivat pakotetut
katsomaan totuutta kohti
jotta koko elämälläni olisi merkitys
suurempi yhtäkään kuvaa

jotta ajatukseni pysyisivät yksissä tuumin
jotta hiljaisuus ei olisi äänistä raskain

jotta kuin varkain elämääni eksyneet
painuisivat muistoiksi muistojen joukkoon
tai sanoiksi sydämestä

jotta lasini olisi puoliksi täynnä
ja teräkseni ruostetta vailla

siksi minä sanoja asettelen
välillä hulluutta hipoen
kuolemaa pelkäävän lailla

siksi minä kirjoitan