en tarvii tätä nykyä ku itteni

mul on takana niin monii unohtumattomii iltoi
etten ees muista niit kaikkii

kulutin kuoseja
mul oli paljon huolia
nyt oon tässä ilman vetoapua

en tarvii niitä pelkotiloja
joiden aikana ei apua saanu jumalasta eikä uudesta noususta
tartti kattoo itteään peilistä
ja rikkoo se peili
ajaa ittensä seiliin
käydä läpi rajat
joissa oma napa pyörii
nyt oon onnellinen

ei tarvii enää hyörii
ja mun muistot on aidompii ku aiemmin
ne kasvaa mun sisällä uusiin sfääreihin
ja voima löytyy sieltä missä aiemmin olin rikki

en tarvii tätä nykyä ku itteni


ilmestyskirja I

kadutko sä koskaan elämää
valintoja joita oot tehnyt
ja sitä ettet kestäkään enää
ootko joskus kuvitellut
että jossain on takaovi
joka vie sut sellaiseen käytävään
jossa kaikki vaihtoehdot vievät
yksinkertaisesti aina vain parempaan

vai tajuatko sulkeneesi takanasi portteja useita
sammuttaneesi valot ja kertonut itsellesi valheita
jättänyt jälkeesi kummallisia auroja ja ajatuksia sameita

oletko sä koskaan miettinyt sitä
ei ehkä olekaan niin helppoa olla onnellinen
kun ymmärtää valintojensa seuraukset


minussa on syy

olen ollut tässä monta kertaa ennenkin
en muista sanoja mutta sanoin ne kuitenkin
hiivin pitkin ajatusten raunioita
ja kuuntelin niin pitkiä, äärettömiä öitä

näytin kasvoille valuneet arvet ja kuopat
heijastin seinään sopimukset ja
heitin perään sopat
savussa versoi jotakin
pientä

olen ollut kauan tässä
viestejä menneisyydestä
elämässä
sopiiko jos hetkeksi pääni tähän painan
näetkö, ettei se aiheuta vaivaa

sillä minä en aiheuta vaivaa
minä olen pieni aivan
maailma edessäni luhistuu
ja minä siinä muassa kuihdun
minussa on syy


mitä minulla on yhä

minä olen jo sen ikäinen
että tästä eteenpäin vain menetän kaiken

nuoruuteni
kauneuteni

mitä enemmän aikaa kuluu
sitä helpommin huomaan ajankulun
sitä kipeämmin tartun muuttumattomaan
ymmärtäen kipeästi, ettei sellaista olekaan

ennen sysäsin paineita huomiselle
nyt ne ovat läsnä joka hetki
käteni, kasvoni, kehoni
rapistuvat edessäni hiljalleen
mutta kun silmäni avaan
on niin tapahtunut jo
kaikki siirtynyt menneeseen

jos olisin nuorena tiennyt
mitä koittaa kun viisaaksi kasvaa
en olisi malttanut sairastua
kuolemattomuuden harhaan

nyt kerään ajatuksia
kuin elämän kynnyksellä mekkoja
ne ovat kaikki
mitä minulla on yhä


valani

mä en halua että sä ikinä luulisit
että sua mistään ikävästä epäilisin
mä haluan sun aina tietävän
että mitä ikinä mun päässä ongelmana liikkuukin
se on mun ongelma ja jos voisin
sut sen ulkopuolelle sulkisin

mutta ajan myötä minäkin vihdoin opin
mitä tarkoittaa kun kohtaa kovin
sanoin ja teoin näkemällä kaiken
se sattuu ja ravistaa
mutta sen jälkeen mä olen valmiimpi kaikkeen
ja jokainen uusi päivä on uusi ensimmäinen kerta
siihen asti, että olemme vihdoin sujut
menneisyytemme kanssa
opimme katsomaan itseämme niin kuin pitäisi katsoa
toista silloin kun näkee sen nauttivan kosketuksesta

ja haluan sun tietävän
etten sulje sulta pois mitään
sillä sinun olen niin hyvässä kuin huonossa
kaikessa kauneudessa ja kauheudessa
ja sinua, sinua rakastan
niin kuin rakkauden voit vain tulkita
ja sinun on maailmani ja minun totuuteni
jos sallit minulle minun ihmisyyteni
vajavaisuuteni ja ajoittaisen rappioituneisuuteni
silloin saat minut ikuisesti omaksesi


aarrearkuista

varhaisia muistoja kuolemanhalusta
onnettomia pelkotiloja lapsuudenkodissa
kaikki on nähty ja koettu jo

nyt on aika unohtaa ja elää eteenpäin elämää
jossa ei tarvitse tyytyä saatuun osaansa
koska on olemassa niin monia eri maailmoja
joihin voi ponnistaa kun ymmärtää oman roolinsa
aktiivisena uuden ja järkevän luojana

joskus tuntuu että mikään ei riitä
että aina sen tuntee nahoissaan
mistä on sattunut eväänsä hankkimaan
kyöpelinvuorelta, vaahteramäeltä
aarrearkuista, vaaleanpunaisista kuvioista

kyllä kaikki karaisee ja kasvattaa
eikä tarvitse olla enää ikinä hädissään
varmuuden kun löytää itsestään


alakulo ei koskaan kysy lupaa

lannoitamme lähiöt
kuoleman kipuilulla
pihistelemme sieltä
mikä tärkeetä ois

laulamme kyynelten seasta
balladeja menneistä ajoista
huuhdomme huokauksemme
ikuisuuden vastavirtaan
kivahdamme kauniille ajatuksille
ja nauramme väärissä kohdin

huudamme kuin olisi sisällämme
sielu matkalla giljotiiniin
pesemme kätemme asioista
joihin voimme vaikuttaa
ja suljemme silmämmekin
koska niin on kai helpompaa

alakulo ei koskaan kysy lupaa
ja se saavuttaa meidät niin herkästi
että se satuttaisi
ellei siihen olisi jo turtunut