maailman kantava voima

aloin kirjoittaa sinulle kirjettä
mutten löytänyt siitä itseäni
mihin minä olin mennyt?
mihin minä olin kadonnut?

olinko mennyt niihin kaikkiin odotuksiin
uponnut jonnekin pimeään
toivonut etten ehkä heräisikään
sillä herääminen tiesi kauheasti töitä
vaivaa työssä ja kotitöissä

enkä minä enää jaksanut aina töitä
unettomia öitä sun vierelläsi
hiljaisuutta joka täytesanoilla itsensä valeli
etkä ollut läsnä silloin kun sieluani paleli
olihan sinulla tuska aivan omasi

minä en jaksanutkaan enää olla koko maailman kantava voima

anteeksi


katsonkin pois

älä uuvu ennen aavaa
älä riudu nyt
on onni kun saa
kulkea näissä kengissä
joihin ainakin 26 muuta haluaisi
on onni, on

älä pelkää
älä unohda elää
mutta miten voi elää kun katse on valju
olemus vaiti räävitty
kuinka voi hymyillä kun hymyn takana
asuu kokemus väkivallasta

älä älä koskaan kuule
tee näin tee näin tee noin
ole nyt onnellinen
mikset olisi onnellinen
on sata syytä olla onnellinen

laitan huulipunaa ja yritän kääntää ilmeen
mutten tunnista itseäni takaa kuvien
olen yhtäkkiä niin hauras
niin ohut ja viallinen

ja kun mun pitäisi katsoa suoraan
katsonkin pois
lailla niiden toistenkin
jotka katsovat pois


sattumankauppoja

luottamus
kuolemantuottamus

onko sattumaa
että ne rimmaa?


hämähäkit

hämähäkki kiipeää lakattuja varpaankynsiäni pitkin
mietin miksi äskenkin taas itkin
kurkkua kuristi ja kuristaa yhä
epäilys, pelko ja harmin paikka
luulin että kaikki olisi paremmin näin ja

tunne vaillinaisuudettomuudesta
valuu viemäriin mukana vartalonkuorintavoiteen
en ole nähnyt omaa katsettani kokonaiseen vuoteen
ja hämähäkit kulkevat aina pareittain

miksi mun täytyy saada näin
itseni rikki silloin kun
joku toinen vierellä korjaamisesta puhuu
ei siihen pysty lopulta yksikään muu
ainoastaan rikkoa voi toinen
sen minkä kerran itse ehjäksi luuli

hämähäkit


valkotakkiset

hän on valkotakkinen nainen
ja hän on tullut viemään mut helvettiin
valkotakkinen nainen
ja hän uskoo tietävänsä mun tunteeni

mutta hän ei tiedä mitään
niin kuin ei tiedä kukaan
vittuako siinä tuijotatte
kun ei teistä kukaan tiedä

hän on valkotakkinen mies
ja hän on tullut viemään mut siteisiin
valkotakkinen mies
matkalla sylkis mun päälleni
ellei olisi oppinut tekemään toisin
ja mä en voi edes huutaa
koska vilahtaa tajunta piikistä
sellaiseksi etten enää edes osaa huutaa

kukaan ei tiedä mitään
kukaan ei ymmärrä mitään
vittuako yritätte pukea sanoiksi
asioita joita ette kuitenkaan ymmärrä

kukaan ei tajua


ei anneta historian toistaa itseään

näissä sanoissa puhuu suru
kaikkea ei tarvitse kertoa
muttei koskaan saa valehdella

oon kuullut jo tarpeeksi
sanoja peiteltyjä
käärittynä kauniisiin karkkipapereihin
joiden sisältä ei paljastunut yhdelläkään kerralla konvehtia
vaan pelkkää paskaa
kuolleita rottia ja kärpäsen munia
ja koiperhosia ja myrkytettyä absinttia
ja kuolemaa ja vihaa ja alakuloa

en ole vihainen
olen vain vähän
pettynyt

ei anneta historian toistaa itseään


kyyn eleet

kuka kuoriutuu ystävän viitta yllä
ilmestyy vastaan iltakävelyllä
syleilee niin kuin olisi tuntenut aina
vaikkei tiedä missä olin edes viime perjantaina

kertoo niin paljon itsestään
ettei kuule mun ääntä huudostakaan
haluaisi nähdä useammin ja kaikenlaista ehdottaa
mutta lipevyyden aistii jo kaukaa
ja vilppiä ei voi multa peittää

kuka hieroo käsiään yhteen
kun on tiedossa tietoa
jolla voi toista tarpeen tullen satuttaa
hän myisi oman äitinsäkin
ellei olisi jo sylkenyt päälle
ja usuttaisi lähimmäisensä pettävälle jäälle
jos pääsisi itse sillä pidemmälle

vihaan