sinä kun olet sokea

erillinen, irrallinen
huhupuhe, haihatus
kaunis, ruma, viaton
en ole ainakaan onneton
sitä tässä yritän kai sulle kertoo
että ei oo edes sitä yhtä hermoo
joka estäisi samat vuodet
kulumasta, kierimästä
vieden huolet

on kuin joku katsoisi
sinisenä hetkenä viipyisi
saattelisi usvan luokse
heiluttaisi reunalta
käsittäisi koko maailman
tietäisi, mitä sanoa
hihittelisi kuin vapauttaakseen tunnelman
viiltää viillettyä
arvet haalentaa

sinä sanot minua sekavaksi
ehkä se en ole minä
vaan vain nämä ajat
sillä kuka täällä voi tällaisena ajan irvikuvana
tuntea mitään muuta kuin kaaoksen pyörivän ympärillään
liottavan kaiken etikkaisessa liemessään
valkaisten sattumukset
ja vieden ne mennessään

minä olen irrallinen
ulkopuolinen ja erilainen
näkeekö sitä kukaan
sinä kun olet sokea


valon lapsi

yhä yö yskii ylle
yhä pelkään
metsää
varjoja
petoa

yhä ylleni lankeaa
yöllisiä uupumuksen
ylettömyyksiä
enkä yletä ravistamaan niitä mielestäni
en uskalla, en saata

yhä valtavasti järkyn
jos jossain epäkohdan mä nään
yhä sammuu sisältäni liekki
yhä enemmän mua itkettää
yhä liikoja toivon ja odotan
yhä enemmän itseäni hajotan

mutta se kaikki kuuluu asiaan
kun yksin kulkee itsensä kanssa pimeään
kyllä kai se joskus helpottaa

valon lapsi oon


nimetty

pidä pääsi kylmänä
sillä huipulla tuulee
ei ole helppoa olla siellä
missä itsestäänkin liikoja luulee
missä kaikkea tulee epäillä
eikä ole säädyllistä säätä

anna minulle aikaa olla minä
anna minun käsitellä asiat
anna minun huutaa ja olla vaiti
anna minun tehdä niin kuin parhaiten taidan

pidä hehkusi liekissä
pidä valosi spoteissa
pidä itsestäsi kiinni maailman pyörteissä
ja rakasta koskaan mitään vaatimatta

äläkä koskaan nimeä minua viholliseksesi


sallikaa se minulle

minä teen kaiken väärin
kaikki on minun vikani
minä en osaa sanoa
oikeita sanoja
enkä vaieta oikeissa kohdissa

minä olen kaiken pahan alku ja juuri
syy ja seuraus ja jokaisen huolen johdin
minun vuokseni maailma seisahtuu ja kyyneleet valuvat
minä olen hankala ja kai myös katala

minä olen viallinen ja väärä
minä olen syntynyt virheeksi
minä olen huono ja heikko
ja minun vuokseni turhaudutaan joka päivä

minä olen surkea ja hauras
minä olen ankea ja vaaraksi

antakaa se minulle anteeksi
ja sallikaa minulle minun epävarmuuteni


niin että kun

miten vitussa tätä kaikkea oppii kestämään
kun on niin paljon historiaa itse kullakin
pitäisi kai vain yrittää ymmärtää
ja jotenkin käsittää psykologiaa
ja ajatella että ihmisiä ohjaa
niiden historian lisäksi niiden menneisyys
mutta se on hirvittävän pelottavaa
kun ei koskaan voi olla varma, keneen voi luottaa
enkä tiedä vieläkään, mitä olen tehnyt väärin
mutta ehkä se vielä jonain päivänä selviää

saanko ottaa vähän ylimääräistä kassasta
jos merkkaan sen johonkin hyvin järkevästi
ja sitten kaikki on selkeää ja järkevää
ja sinä olet järkevä ja minä olen selkeä
eikä siltikään missään ole mitään järkeä

eikä tällaisia asioita kai koskaan saa puettua sanoiksi
järkevästi siten, että toinen jaksaisi olla vieressä hereillä
mä rakastan sua, mutta sä oot niin hiljaa


yritä ymmärtää

mä en tajua mitä vittua täällä tapahtuu
mutta sen tiedän ettei kaiken pitäis mennä näin
vaan sun pitäis tykätä tästä ja mun kans
ja kaiken pitäis mennä helpoimman kautta
mut miks mikään ei mee?

tää on kaikki niin hankalaa jotenkin
katsotaan hirveesti iltalehtien kaikkia nettisivuja
ja kuvitellaan meille kaikenlaisia taruja
mutku ei elämä oo niin helppoa
kaikki on yleensä vähemmän mustavalkoista

miksi mä silti mietin kaikkea
vaikka sä olet siinä vieressä
koko ajan kertomassa
ettei ole mitään hätää missään
kai mä pelkään väkivaltaa

muttaku et sä edes halua mua satuttaa
mun pitäis ehkä päästä näistä mun peloista
mut se on hankalaa
yritä ymmärtää


ruosteisia nauloja polvitaipeissa

kun lähteminen ja jääminen
muuttuvat molemmat mahdottomiksi
on aika kai kysyä
miksi teen näin itselleni
aika aikansa kutakin

silti epäilys hiertää
mistä senkään tietää
onko se viisaus sydämessä
vai ohjaako mua pelko
syyllisyys, paniikki
murheet taikka huolet
miksi luulen, että kuolen, jos jään
ja etenkin, jos lähden?

sinä olet nähnyt
minut kun minä olin heikko
sinä olet katsonut minun kasvojani
kun päivät ovat olleet lyhyitä
kuin perhosen lennot
ja kun otteeni ovat olleet likipitäen
vaivaiset ja hennot

olet ollut siinä ja huutanut lujaa
olet tuskassa uinut
kuin valaisit valaa
tuomioistuimessa
mutta pahimman rangaistuksen
olet saanut rakkaudessa

mihin me oikein ollaan menossa
miksi tämä on näin vaikeaa
voiko sitä koskaan ymmärtää
ennen kuin on jo liian myöhäistä

pysähdy nyt
en tahdo irrottaa
mun otetta
mutta se lipsahtaa
kuin olisi joku
laittanut vaseliinia kaiteeseen
ja pudotessani iskeytyy ruosteisia nauloja
mun taipeeseen

ja kun mä vihdoin kuolen
en siltikään pääse pois