ei anneta historian toistaa itseään

näissä sanoissa puhuu suru
kaikkea ei tarvitse kertoa
muttei koskaan saa valehdella

oon kuullut jo tarpeeksi
sanoja peiteltyjä
käärittynä kauniisiin karkkipapereihin
joiden sisältä ei paljastunut yhdelläkään kerralla konvehtia
vaan pelkkää paskaa
kuolleita rottia ja kärpäsen munia
ja koiperhosia ja myrkytettyä absinttia
ja kuolemaa ja vihaa ja alakuloa

en ole vihainen
olen vain vähän
pettynyt

ei anneta historian toistaa itseään

Mainokset

minä en ole naiivi

minä en ole naiivi
minä en ole naiivi
minä en ole naiivi
minä en ole naiivi

minä en ole sinisilmäinen
minä en ole sinisilmäinen
minä en ole sinisilmäinen

uskokaa se nyt jo
mitä nopeammin
sen parempi kaikille
olen koko ajan tiennyt kaiken
vaikka olen esittänyt tyhmää
tarpeen mukaan
yksikään valhe ei ole jäänyt
huomaamatta
vaikka taitavasti olen väittänyt
etten ymmärrä mitään

minä en ole naiivi
minä en ole naiivi
minä en ole naiivi

mutta sinä sen sijaan
olet aivan vitun tyhmä


romanssin säkeet

kuulenko maailman huutavan:
me emme ole tavallisia
kuulenko ahneuden äänessä,
joka tahtoo romanssia
näenkö kasvoissa valkaistut pisarat
hehkuvine auroineen
altaassa makaavia ruumiita
paukuttavat vasarat
ja kaikki on niin jännittävää
niin ehdotonta, niin vähän kestävää
autuaaksi tulemme tässä hetkessä

päässäni on kimaltava krumeluuri
se aiheuttaa värinää eteiskammiossa
ja puhinaa heissä jotka syyttävät sieluja
rappiosta ja valheista
mutta ovat sokeita sekuntien kauneudelle

makaamme kylpyammeessa
seuranamme vain laskelmoituja sanoja
niissä kerromme viekkain säkein
kuinka kuulumme toisillemme
mutta sotakoneisto jyllää jo ikkunan takana
hukuttaa niitä ihmisiä sellaisella voimalla
ettemme mekään kauan selviä
mutta kuvissa näytämme ajattomilta

ja haurailta


olen käynyt syvimmällä ihmiskunnan pimeydessä

olen käynyt syvimmällä ihmiskunnan pimeydessä
olen nähnyt kaikki ne rotat ja käärmeet
olen katsonut vierestä kuinka kerran viekkaat
romahtavat lopulta vihaisina vaaraan

tarttuvat haikeina harhoihinsa
kiistävät todellisuuden
elävät valheessa
eivät ymmärrä pelätä
tai ehkä eniten pelkäävät

olen katsonut heitä silmiin
saanut selvää silloin kun olisi ollut helpompaa
olla tajuamatta, ymmärtämättä
kun olisi pitänyt suorittaa eutanasia
olenkin silittänyt heidän karheaa turkkiaan
ja ruokkinut parhailla paloilla

mutta se tie ei pitkälle vie
siellä jossain koittaa vielä
pysähtymisen raskain osuus

tajuaminen


mites nää itselleen valehtelevat ihmiset

ei minua yllätä inhimillisyys
se, että ihmiset eivät toimi
aina rationaalisesti vaan
pettävät, jättävät, sössivät

sen sijaan aina jaksaa yllättää
kuinka kyvyttömiä ihmiset ovat näkemään
omat tekonsa, oman osansa tapahtumissa
kuinka aina syy löytyy jostain muualta

eivätkä sellaiset ihmiset kai ikinä opi
vai onko vielä toivoa ja iskeekö jossain kohti
heihinkin järjen vimmainen valo
ja pyyhkiytyvät pölyt psyyken itsesäätelykeinojen päältä
näkevätkö he silloin vihdoin, kuinka suurin vastuu omasta itsestä
ei ole valtiolla, yhteiskunnalla, ystävillä ja perheellä
vaan yleensä ihan jokaisella itsellä

tyhjien selitysten määrää on vaikea käsittää
mutta ehkä se hiukan lohduttaa, että hekään
eivät tietoisesti ymmärrä itseään

olisitte edes rehellisiä itsellenne
kuvotatte mua


minun päässäni aina menossa makaaberit bileet

entäs jos sisuskaluni toimivat
mutta sieluni on musta
odotan suuren valheen paljastusta

aseita olen jakanut
jo sadoittain heille
jotka toivovat saavansa
kerrottavakseen kalavaleen

luojani on merenvihreä tai keltainen
virheeni verenpunaisia pisaroita
niitä tihkuu monista ihoista
ja myötätuntoni vain usvainen harha

sillä minä olen astunut pimeään
minä olen mennyt nimeämään
palatseja, valtakuntia
ja ottanut liiankin kanssa osumia

kiiltävät pinnat eivät houkuta
en saa mistään mitään tunnetta
valaan päällä ratsastaessani
tunnen alakulon vyörynä ylläni
se viettelee kuin vielä yhdet
ja kipristelee kuin juorujen hileet

minun päässäni aina menossa
makaaberit bileet


mä uskon karman lakiin

pitää kiinni uskomuksistaan
se on rooli, jossa voi loistaa
kun todellisuus on maailman neula
rahisevan levyn pinnalla
ei sitä kestä, on liian pimeää

nämä muistot syövyttävät ihon
syli sylissä ei lohduta
jos kylmää on aina lähellä
antaa omistaan on maailman kulku
liikaa annettuaan tulee osaksi oikosulku

mä toivon että kaikki kaikki kaikki
vielä jonain päivänä selviää
mä uskon karman lakiin
ja siihen että jokainen tulee näkemään
millainen on totuuden arvo
en tarvitse heidän valheitaan
enää mihinkään