ja lööpeissä aina jollakulla menee meitä huonommin

hassua, etten saisi koskaan olla
vihainen, väsynyt, turhautunut
mutta kun sun housut on prässätty väärin
olenkin kaikkeen syyllinen

me oltiin alusta asti liian erilaisia
vastakohdat täydentäneet eivät toisiaan
sen sijaan sä koitit iskee yhtä nooraa
mut se sammui niissä pippaloissa
niin otit sitten minut
ja aamuvarhaisella olin jo ajatuksen kanssa sinut
mulla olis ekaa kertaa elämässäni poikaystävä
joka, myönnettäköön, haisi pahalta ja kertoi huonoja juttuja
jo silloin teininä arvasin, että tätä katuisin

mutta punnitsen silti jäämistä
näiden vuosien jouduttua ohi meistä
ja lähtisin, jos ehtisin
jos se jotain auttaisi
lapset ottaisi kohtuun takaisin
ja ensisuudelmankin peruisi
poistaisi kaiverrukset sormuksista
ja kauniin konventionaaliset muistot meistä

mutta mä olen sellainen jääräpää
näen tässä määränpään
mieluummin kitisen ja nalkutan
kuin otan vastuun itsestäni
suljen silmät syvemmiltä tunnoilta
ja keskityn marisemaan laskuista
tiskeistä ja tästä paskasta

koska kuitenkin
kaiken tämän jälkeenkin
mä yksin olemista enemmän pelkäisin
se kai on aivan luonnollista
että tuntematon epävarmuus pelottaa
enemmän kuin turvallinen epätoivo

ja lööpeissä aina jollakulla
menee meitä huonommin


yhden miehen sota

hän palas rintamalta kotiin
mutta kaipasi jo pian takas sotiin
mä yritin olla se nainen
joka ei nalkuta
vaan ymmärtää kaiken
nekin yölliset säpsähdykset
ja veitsen tyynyn alla
mutta jossain vaiheessa
mä vajosin jonkin sortin apatiaan
rankkasade sai mut juoksemaan

ja mä juoksin, juoksin kovaa
niin että aloin puuskuttaa
ja naapuritalon porttikongiin
mä jäin itkemään
hän halusi olla jalo
ja niin kuuliainen
mutta paloi hänessä aatteen palo
ja tahto jäädä historiaan

hän taisteli puolesta maailman
halusi hävittää hirmuiset hallinnot
mä en tiennyt tarpeeksi historiasta
hän paasasi kyllä sorrosta
yritin sanoa jotain johonkin väliin
silloin hänen silmissään tummeni
ja pian hän hiljeni

ja mä juoksin aina kovempaa
veri maistui suussa
mut niinpä vaan
mä jatkoin aina, aina
kunnes lopulta tulin kotiin tyhjään
hän oli lähtenyt yhden miehen sotaan

ne seinät täytyi maalata uudestaan
ja mua kuulusteltiin kauan


tästä on leppoisuus kaukana

melko sairasta
että olemme näin vauraita
että voimme downshiftata
ja kukkapenkeissä möyriä
samalla, kun luemme opit kirjoista
ja hengitämme pyhää ilmaa
vitun kalliissa hiljaisuuden retriitissä

se on aika kummallista
että toiset voivat valita
mistä asioista tehdään cooleja
samalla, kun toisille ne samat jutut
ovat täysin normaalia arkea
ilman korulauseita

raadollistahan se on olla lomautettuna
uskonnon uhrina
ja hiljaa siksi, ettei ole ketään, kelle puhua
muttei tästä kiiltäväkantisissa lehdissä mainita
vaan kehutaan tuotteita
joilla voi auttaa arkea
samalla, kun seuraavalla sivulla
kerrotaan, millaista etua terve ihminen voi saada terapiasta

kaikki ne ikävät asiat tapahtuvat jossain muualla
jollekulle toiselle, ei tässä meidän tyylikkäässä maailmassa
jossa tärkein on minä-minä-minä
minun itsetuntemukseni
minun kehitykseni
minun onneni ja autuuteni
minun mukavuusalueeni
ja kontrolloitu, maksettu poistuminen sen hellästä huomasta

ja jos joku kysyy
niin mä vaan meditoin tässä
enkä esimerkiksi mieti
kaikkia stressaavia juttuja
ja jumppavaatteiden logoja


ihmissuhdekoodeista

laita mulle viesti
laita, laita, laita
mä tiedän, että sä olet onlinessa
stalkkaan sua facebookissa
laita, laita, laita
mä puren yhteen mun hampaita

miks sä vastaat noille muille
mut mulle et mitään
vastaa, vastaa, vastaa

kolmen tunnin päästäkään
ei yhtään mitään
sä et siis rakasta mua
kyl mä ymmärrän

mä tykkään sun statusta
jos vielä vähän lisää yritän
niin ehkä sä muhun huomiosi keskität

vastaa nyt, saatana

lopulta laitat viestiä
sun kännykästä oli akku lopussa
ja facebookissa oli bugista
sen näkee virhelokista

sit kysyt, onko kaikki ookoo
ja mä tietty vastaan, että joo!
nyt kun sain sulta huomioo
niin kaikki hyvin on


väsynyt vaarallinen nainen

en mä ole mikään vitun vaarallinen nainen
josta voi hakea jännitystä tylsään elämään
oon joo ehkä hieman pihalla
ja jotenkin rikkinäinen
muttei se tee musta huonoo vaimomateriaalii
miksei se mene jo muiden kaaliin
että mä oon herkkä ja haavoittuvainen
ette voi mua kohdella noin

miksi mä aina oletan että jokin muuttuis
ettei mun elämästä enää rakkautta puuttuis
sit kuitenkin kiinnostun vain niistä kusipäistä
jotka polkevat mua maahan ja tekevät muhun haavan

mä en halua olla mikään kakkosvaihtoehto
jonka kupeisiin painutaan
kun oma arki vituttaa
haluan saada ja vastaanottaa
rakkautta ja kaikkee, mikä on totta
en tahdo olla aina nurkan takana
odottamassa sitä hetkeä
kun onkin tärkeetä
tuntea olevansa elossa
eikä pelkästään vain lymyillä hengissä
kodin beigeissä penkeissä

ehkä mun aika koittaa vielä
ehkä mun onneni on jossain tuolla
kai mä sen löydän sieltä
ehkä?


tosirakkautta

mä olen lehmä, perääsi ammun
sä oot mun mickey, mä oon sun mallory
me poltetaan koko kaupunki
ja siinä sivussa toisemme

kyllä mä tiedän olevani toisinaan vähän fucked up
living on the edge ja sitä rataa
tahdon vain sua rakastaa
haluan tuntea sun kätes mun kädessäni
ja tietää, että näin tän kuuluu mennä
kuuntelen sun kanssa sydäntäni
ei loogisilla aivojen osilla ole tässä mitään jakoa
kun tahdon vain sun kanssasi elämääni takoa

ja jos sanon tarvitsevani omaa aikaa
sun pääsi kääntyy ja näen, kuinka suru hiipii suhun
säkään et halua otettasi irrottaa
pidät kiinni lujempaa
niin lujaa, että sattuu molempiin
tämä on tauti jonka tartutimme toisiimme

missä menee rakastamisen raja
mitä saa oikeasti tehdä
kun herään taas mustelmilla
ja suhun on jäänyt mun sanoista traumat
niin onko se silloin rakkautta
vai mikä meitä oikein liikuttaa?

uhkaat mua välillä kuristaa
ja mä toisinaan soitan läpi sun exät
ja kerron sulla olleen tippurin jo niiden aikaan
vaikkei se ole totta nytkään
me heitellään toisiamme astioilla
huudetaan aukioilla ja lähdetään pois kaksivärisillä autoilla
ja jos meillä olis lapsia, ne olis jo otettu huostaan
mut niin mä vaan sua rakastan ja sä mua

tää spiraali tekee musta spitaalin
sä et lähtis, vaikka pyytäisin
rakkaus on tunteista vahvin
tarjoan seuraavaksi ensihoitajalle kahvit
kun se on ensin elvyttänyt mut henkiin

enkä mäkään lähtis
me katsellaan kuitenkin samoja tähtii


mites nää paineet ja odotukset

mulle sanoivat aikanaan sekä isä että äiti
ja koko ympäröivä maailma
että käy nyt tyttö hyvä koulut
niin saat kaiken
mitä oot koskaan halunnut
ja kun kasvatat bruttokansantuotetta
niin saat kultaisen kruunun

no, täällä mä yhä sitä kruunua odotan
yksin viinilasin kanssa

kun mikään ei ole kamalan varmaa
niin asioiden ajatteleminen siltä pohjalta
että ”kun teet näin, käy näin”
on ehkä vähän vanhentunutta

tottakai omat vanhemmat haluavat lapsensa parasta
ja monelle se paras tarkoittaa hyvää toimeentuloa
ja yleistä arjessa pärjäämistä
mutta mitäs kun tuntuu nyt
että on jäänyt elämä elämättä
kun oon mennyt vain ympäristön ohjeiden mukana
ilmeisesti jonkinlaiseen kollektiiviseen harhaan
jossa parhaat on niitä, jotka uhraa onnensa
saadakseen ulkopuolista kiitosta

tänään mä päätän
etten jaksa enää odottaa
ihan sama
nyt alan itseäni arvostaa
sillä vain siten mä oikeasti
sen korkeimman kruunun saan