hän itkee vihaansa

myönteinen tyhjyys
kaunis raukeus
onnellinen hiljaisuus
ja ikkunoihin törmäävät linnut

ja joka päivä tähän aikaan
hän istuu ikkunalaudalla ja itkee vihaansa
tuntee hapon syöpyvän lihaansa
veren tirskuvan nahasta läpi
ja satojen sielujen kulkevan haavojen kautta
suoraan likvoriin

ja sitten hän korjaa meikkinsä
ja kutoo kasvoilleen rujoimman ilmeensä
ja lähtee maailmaan rintakehä edellä
ja huutaa kaikille varmuuden vuoksi jo ennalta
ja haukkuu kaikki vitun ämmät vittuun, saatana
ja nauraa kovempaa kuin kukaan jätkä
ja naksauttaa kieltään ja pyöräyttää silmiään
ja esittää, ettei koskaan tunne mitään

kun pitää jaksaa aina esittää
näyttää siltä että ei välitä
ja olla niin tärkeä ja pätevä
ei todellakaan siis mikään pillittävä säälittävä lehmä
vaan yksi äijistä, lakaista tyhjäpääbimboilla ja humanistikukkahattutädeillä
kaikki lattiat joita lakaisee koska se on saatana oikeeta työtä
toisin kuin joku vitun ajatteluhomma jossain yliopistolla
se on pelkästään noloa ja säälittävää ja vittu ketä kiinnostaa
ei siellä kuitenkaan kukaan keksi mitään uutta varmaan kolmeen vuosisataan
kaikkien pitäis tehdä samaa työtä niiden käsillä koska sitä työtä tarvitaan

ja sitten hän hengähtää
pahan olon purkaminen ei tuo helpotusta
viha polttaa rintaa ja pyrkii ylös pitkin ruokatorvea
hän rutistaa kädessään pulloa
josta lentää lisää happoa
ja ihoon painuu muistoja
merkkejä pelätystä elämästä
näytteitä kaikesta ikävästä
suuria suruja ja suurempia luuloja
odotuksia ja kaikkitietävää toivoa

ja sitten hän on enemmän eksyksissä
ja enemmän pelkää ja enemmän vihaa
ja enemmän iskee sanoillaan sinne mistä ei itse tiedä mitään
ja koskee ja sattuu satuttaa
muttei hän osaa muutakaan
ei ole olemassa keinoja
joilla päästää irti lieasta
joka johtaa iholle enemmän ja enemmän happoa
ja enemmän ja enemmän ja enemmän
hän itkee vihaansa

ja linnutkin kiertävät hänen ikkunansa kaukaa ensi keväänä
sillä hän istuu kiikkustuolissa ja hänen silmissään on vihdoin muuta kuin vihaa
niissä ei ole jäljellä yhtikäs mitään

---