mä en usko kirkkoihin, mut uskon kohtaloon

olin kuolla tänä vuonna
olisin voinut kipata ja maatua tuolla
mut mä oon täällä vielä
eikä pelko enää rusenna mua

tänään en lähde
en huomennakaan vielä
mutta kun menen
jokin odottaa mua siellä
jokin osaani suurempi
määrittelemätön kokonaisuus

mä en usko kirkkoihin
mut uskon kohtaloon


jumala

ajattelin joskus että
jossain tuolla ylhäällä
on ehkä jokin jumala
rukoilin sitä
eikä se koskaan vastannut

sitten se alkoi yhtäkkiä puhua minulle
useilla sanoilla ja monilla kielillä
eikä kukaan muu kuullut sitä
ja kun yritin kertoa niistä asioista
ihmiset vaihtoivat katua
saatoin vain omia ajatuksiani katua

ja sitten minut kärrättiin vankilaan
sisällä seinät valtavat
ne sanoivat että ne auttaisivat minua
mutta miksi auttaa
kun ei minussa ollut mitään vikana
minusta oli oikeastaan tullut jo jumala

alamaiset eivät tajunneet, kurjat
mutta minulla oli päässäni ne kaikki ajatukset
joita kirjoitin paperille niin
että kirjoitettiin pian temppelin seiniin
etten saisi virikkeitä laisin
etten jäisi liiaksi siihen maailmaan
jossa parantaisin syövän ja keksisin teleportin

minä en voinut ymmärtää
minähän olin jumala

nyt minuun pistetään lääkkeitä
ja olen tajunnut
ettei ole lainkaan jumalaa


kelaa hei oikeesti

mieti jos nää kaikki filosofit
tulis bailaan aivan kreiseinä nykyaikaan
nietzschelle tarjoaisin paljon sahtia
kant voisi lyödä tahtia
schopenhauer katsoisi vieressä
ja puhdas järki olisi pelkkää kritiikkiä

jos jokainen meistä olisi tähti kuin he oman aikansa
emme sammuisi lainkaan koko yönä
leijuisimme utuisina olemisen kepeässä virrassa
eikä olisi nälkäisenä odottavaa
raadollista huomista

mieti jos nää kaikki jumalat
tulis lukeen sulle fokitteja päin naamaa
aina puhuisivat kolmannessa persoonassa
sanoisivat vain sellaista
mitä haluat kuulla

mieti jos mielisairaaloissa
onkin ne terveet
ja me muut ollaan
jokainen sekaisin tavalla
josta kaikki muut vaikenee
koska jos ne avais suunsa
kaikkien muidenkin valhe kävis ilmi

kelaa hei oikeesti


populaarikulttuuri on mun uskonto

populaarikulttuuri on mun uskonto
kaikki kelpaa
ja hbo on mun h2o
tony soprano keittää dexterin kaa mulle soppaa
don draper kirjoittaa kuitin
hank moody näyttää pari juttuu
ja sons of anarchy pörisee koko voimallaan

l-koodin eukot luulee, et oon lesbo
kylmä rinki hiostaa
ja kohta tää on csi lahti
sitten vähän mullan alla
sinkkuelämää
kunnes ihmebantu mut kuolleista herättää
ja ketonen ja myllyrinne, ne vaan itkettää
mut ne on onnen kyyneleitä
vai mitä sanot, dr. house?

aina silloin kun en kato teho-osastoo
niin helikopteri putoaa mun päälle
oon samalla muodollisesti pätevä
ja puhtaat valkeat lakanat
roikkuvat kuivumassa tuolla langalla


entisiä elämiä

näen joskus välähdyksiä
entisestä elämästäni
olin ehkä lapsi silloin
nauroin seepianväristä
taivasta vasten ja
radiossa soi get on
get on baby, get on

ja tanssin sateessa
kiljuin kun kastui paita
naapurinpoika ampui mua
supersoakerilla
ja näin iltaisin
tähdenlentoja

joinakin iltoina
kun kesä vaihtuu syksyksi
ja kuulaat illat näyttävät
kirkkaan taivaan tähdet
kaiken paljastaen

mä silloin mietin
mihin aika katoaa
kuka on päättänyt
milloin se loppuu
kuka on tehnyt kaiken tämän
suunnitellut jälleen yhden elämän
enkä siltikään näe jeesuksen kasvoja
taivaan seinässä

näen sen sijasta
itseni peilissä
kasvoillani jo
pieniä, hitaasti eteneviä
uurteiden alkuja

maailma muuttuu
mutta pysyy paikallaan


tästä on leppoisuus kaukana

melko sairasta
että olemme näin vauraita
että voimme downshiftata
ja kukkapenkeissä möyriä
samalla, kun luemme opit kirjoista
ja hengitämme pyhää ilmaa
vitun kalliissa hiljaisuuden retriitissä

se on aika kummallista
että toiset voivat valita
mistä asioista tehdään cooleja
samalla, kun toisille ne samat jutut
ovat täysin normaalia arkea
ilman korulauseita

raadollistahan se on olla lomautettuna
uskonnon uhrina
ja hiljaa siksi, ettei ole ketään, kelle puhua
muttei tästä kiiltäväkantisissa lehdissä mainita
vaan kehutaan tuotteita
joilla voi auttaa arkea
samalla, kun seuraavalla sivulla
kerrotaan, millaista etua terve ihminen voi saada terapiasta

kaikki ne ikävät asiat tapahtuvat jossain muualla
jollekulle toiselle, ei tässä meidän tyylikkäässä maailmassa
jossa tärkein on minä-minä-minä
minun itsetuntemukseni
minun kehitykseni
minun onneni ja autuuteni
minun mukavuusalueeni
ja kontrolloitu, maksettu poistuminen sen hellästä huomasta

ja jos joku kysyy
niin mä vaan meditoin tässä
enkä esimerkiksi mieti
kaikkia stressaavia juttuja
ja jumppavaatteiden logoja