mä en usko kirkkoihin, mut uskon kohtaloon

olin kuolla tänä vuonna
olisin voinut kipata ja maatua tuolla
mut mä oon täällä vielä
eikä pelko enää rusenna mua

tänään en lähde
en huomennakaan vielä
mutta kun menen
jokin odottaa mua siellä
jokin osaani suurempi
määrittelemätön kokonaisuus

mä en usko kirkkoihin
mut uskon kohtaloon


tästä on leppoisuus kaukana

melko sairasta
että olemme näin vauraita
että voimme downshiftata
ja kukkapenkeissä möyriä
samalla, kun luemme opit kirjoista
ja hengitämme pyhää ilmaa
vitun kalliissa hiljaisuuden retriitissä

se on aika kummallista
että toiset voivat valita
mistä asioista tehdään cooleja
samalla, kun toisille ne samat jutut
ovat täysin normaalia arkea
ilman korulauseita

raadollistahan se on olla lomautettuna
uskonnon uhrina
ja hiljaa siksi, ettei ole ketään, kelle puhua
muttei tästä kiiltäväkantisissa lehdissä mainita
vaan kehutaan tuotteita
joilla voi auttaa arkea
samalla, kun seuraavalla sivulla
kerrotaan, millaista etua terve ihminen voi saada terapiasta

kaikki ne ikävät asiat tapahtuvat jossain muualla
jollekulle toiselle, ei tässä meidän tyylikkäässä maailmassa
jossa tärkein on minä-minä-minä
minun itsetuntemukseni
minun kehitykseni
minun onneni ja autuuteni
minun mukavuusalueeni
ja kontrolloitu, maksettu poistuminen sen hellästä huomasta

ja jos joku kysyy
niin mä vaan meditoin tässä
enkä esimerkiksi mieti
kaikkia stressaavia juttuja
ja jumppavaatteiden logoja