tule lähemmäksi

älä mene kauemmaksi
tai et lähelle pääse enää
älä loittone vaan tule liki
niin ei kasva kuilu väliimme

älä pelkää äläkä kaipaa muualle kun tässä
on kokonainen ihmiselämä elettävänä yhdessä
ja se on kaunis sopimus johon molemmat sitouduimme
mutta miksi sinun katseesi harhailee
onko mielessäsi joku toinen?

muuan joku vallan muu
tavattoman surullisesti
sinua lähestyy

niin että kun laitat kätesi toisen ylle
mietit miksi ravistelee sun mieltäsi polte

mutta rakas, kuuletko, se on sun sydämesi joka pauhaa
pyytää palaamaan kotiin sillä kotona on turvaa
et löydä sitä onnea niiden toisten ihoista
se vartoo sua himassa ja ehkä siksi se onkin pahasta

koska sinä pelkäät sitä läheisyyden määrää
joka voisi sun peloistasi tehdä väärää
ja pelkäät että menetät sen kaiken

mutta juuri siten teet sen itsellesi
teet sen meille

tule lähemmäksi
älä enää pelkää


valani

mä en halua että sä ikinä luulisit
että sua mistään ikävästä epäilisin
mä haluan sun aina tietävän
että mitä ikinä mun päässä ongelmana liikkuukin
se on mun ongelma ja jos voisin
sut sen ulkopuolelle sulkisin

mutta ajan myötä minäkin vihdoin opin
mitä tarkoittaa kun kohtaa kovin
sanoin ja teoin näkemällä kaiken
se sattuu ja ravistaa
mutta sen jälkeen mä olen valmiimpi kaikkeen
ja jokainen uusi päivä on uusi ensimmäinen kerta
siihen asti, että olemme vihdoin sujut
menneisyytemme kanssa
opimme katsomaan itseämme niin kuin pitäisi katsoa
toista silloin kun näkee sen nauttivan kosketuksesta

ja haluan sun tietävän
etten sulje sulta pois mitään
sillä sinun olen niin hyvässä kuin huonossa
kaikessa kauneudessa ja kauheudessa
ja sinua, sinua rakastan
niin kuin rakkauden voit vain tulkita
ja sinun on maailmani ja minun totuuteni
jos sallit minulle minun ihmisyyteni
vajavaisuuteni ja ajoittaisen rappioituneisuuteni
silloin saat minut ikuisesti omaksesi


vastakohdat täydentäisivät toisiaan

me riideltiin niin rankasti
että muhun sattui pahasti
itkin lohduttomana sun lähtösi jälkeen
kunnes tulit kotiin ja mua alkoi ahdistaa
lähdin kävelemään jokirantaan
ja polttelin tupakkaa

kesäsade yltyi eikä mulla ollut sadetakkia
menin pidättelemään taivaan kyyneleitä
läheiseen baariin
siellä mietin, mitä oikein tekisin
enkä keksinyt muuta kuin soittaa ainoalle ihmiselle
jonka tietäisin mua ihan missä tahansa tilanteessa ymmärtävän

menin sitten hänen luokseen
hän oli yllättynyt, tarjosi teetä
ei kysynyt mitään
vaan antoi minun odottaa
että sain sanat aseteltua edes vähän oikein

ja selitin
että ehkä se meni väärinpäin
mä hänet liian aikaisin näin
ja kun kapsahdin sun hulluun syliis
mä hänet unohdin siinä hetkessä
kuinka julma ihminen voikaan olla

hänen liikkeisiinsä tuli jännittynyt paino
mutta aistin hänessä yhä vainon
sen tuskan ja ahdistuksen, jotka minä häneen tein
sekoitin ja sotkin ja sitten kodinkin vein
ja nyt mä olin taas hänen luonaan
nuolemassa haavojani ja suremassa mutkaa
mun täydellisessä suunnitelmassa
olla sun kanssasi ikiuneen asti

ja hän osasi sanoa juuri oikeat sanat
hän osasi lohduttaa, ymmärsi kaiken
teekin oli huippulaatuista, hänellä on siihen varaa
mä jäin miettimään
mitä oikein olin ajatellut
kun otin sut mun elämääni ja hänelle sanoin heippa
kun kuitenkin juuri tällaisena hetkenä
ainoastaan häneen saatoin luottaa

sä tarjoat vaaraa
hän turvan
sä tarjoat jännitystä
hän rauhan
sä et ymmärrä mua
mutta oot jännä
hän ymmärtää mua
ja on pirun tylsä

emme päätyneet mihinkään tekoon
mä lähdin hänen luotaan, kun sade lakkasi
ja sun luoksesi palasin
ja yöllä katselin makkarin seinää
miksi onkaan maailman tärkein asia
niin pirun hankalaa?


ja lööpeissä aina jollakulla menee meitä huonommin

hassua, etten saisi koskaan olla
vihainen, väsynyt, turhautunut
mutta kun sun housut on prässätty väärin
olenkin kaikkeen syyllinen

me oltiin alusta asti liian erilaisia
vastakohdat täydentäneet eivät toisiaan
sen sijaan sä koitit iskee yhtä nooraa
mut se sammui niissä pippaloissa
niin otit sitten minut
ja aamuvarhaisella olin jo ajatuksen kanssa sinut
mulla olis ekaa kertaa elämässäni poikaystävä
joka, myönnettäköön, haisi pahalta ja kertoi huonoja juttuja
jo silloin teininä arvasin, että tätä katuisin

mutta punnitsen silti jäämistä
näiden vuosien jouduttua ohi meistä
ja lähtisin, jos ehtisin
jos se jotain auttaisi
lapset ottaisi kohtuun takaisin
ja ensisuudelmankin peruisi
poistaisi kaiverrukset sormuksista
ja kauniin konventionaaliset muistot meistä

mutta mä olen sellainen jääräpää
näen tässä määränpään
mieluummin kitisen ja nalkutan
kuin otan vastuun itsestäni
suljen silmät syvemmiltä tunnoilta
ja keskityn marisemaan laskuista
tiskeistä ja tästä paskasta

koska kuitenkin
kaiken tämän jälkeenkin
mä yksin olemista enemmän pelkäisin
se kai on aivan luonnollista
että tuntematon epävarmuus pelottaa
enemmän kuin turvallinen epätoivo

ja lööpeissä aina jollakulla
menee meitä huonommin