kuitenkaan ei kukaan

kuka meitä rakastaa
jos emme me itse

kukaan ei tule sua kotoa hakemaan
sen tiedätkin varmaan
ai uskonko mä karmaan
kai sen arvaa

miksi on mieli niin usein niin harmaa
ei se kai auta kuin toivoa parasta
mutta kun sä vain energiaa varastat
hajotat manipuloimalla ja hihität itkemällä
kaikki on syyttä ja syytä muiden
yleensä minun
jos siihen antaa mahdollisuuden

kuka enää jaksaa mitään
kuitenkaan ei kukaan


minä en ole naiivi

minä en ole naiivi
minä en ole naiivi
minä en ole naiivi
minä en ole naiivi

minä en ole sinisilmäinen
minä en ole sinisilmäinen
minä en ole sinisilmäinen

uskokaa se nyt jo
mitä nopeammin
sen parempi kaikille
olen koko ajan tiennyt kaiken
vaikka olen esittänyt tyhmää
tarpeen mukaan
yksikään valhe ei ole jäänyt
huomaamatta
vaikka taitavasti olen väittänyt
etten ymmärrä mitään

minä en ole naiivi
minä en ole naiivi
minä en ole naiivi

mutta sinä sen sijaan
olet aivan vitun tyhmä


laastari avohaavassa

olit se laastari
jonka painoin avohaavaani
ei riittänyt että sinussa oli
aloe veraa ja pehmeät villat
mä olin itseni kanssa kilpasilla
mutta siinä rytäkässä vuodin kuiviin

ja mä saatan sanoa sen useamman kerran
että susta välitin hetken verran
mutta joka kerran
se on valheena yhtä kaunis ja haikee

olit se mestari
jonka oppeja vastaan kapinoin
vaikka yritin kiinnostua
en nähnyt mitään sinussa

ja nyt voit olla vihainen
katkeroitua ja etäinen
ja kai mä ymmärränkin sen
mutta en tunne mitään
etkä sä saa mua mitenkään tuntemaan mitään
et enää ikinä


kansikuvan nainen

välillä mä vihaan syvästi näitä päiviä
jolloin herään eikä mikään tunnu miltään
oon kiiltäväpintaisten lehtien kansissa
ja yksinäinen kaikissa näissä kliseissä
ja osa rakennettua narratiivia
jatkumoa, joka ei tunnu omalta
mutta johon oon tehty
omalla maallani

mä en kauheasti toivo
vain toisia maailmoja palvon
etsin itseäni kasvoista muukalaisten
mutten löydä peilistä kuin jonkin
omituisen naisen
sillä on kasvot puhkipalaneet
ja rikkinäiset vaatteet
ja silmien paikalla kyyneleet
miksi mä olen sen kehossa
ja mitä sille on käynyt

tuulikoneet ja kirkkaat valot
huulille rajaukset ja sydämen päälle foliota
jonka yllä voi poltella jauheita seoksiksi
ja heittää hukkaan yhä uusi elämä

mun sanottava on
että surun mentävä on
pohjaton ja onneton
on kun on
on ja off

ja tämän päivän uutiset
huomisen perkeitä vain


pitäkää tunkkinne

mä en voi olla itkemättä nyt
niin väsynyt, niin pettynyt
olen kaikkeen mitä näen ympärilläni
maailma pyörii omituisen akselin ympäri
kiertää kehää jossa lampaat ovat karjaa
mikään ei ole hyvin
ja kaikki on epävarmaa

olemme matkalla kohti tuhoa, ystävät
kaikki päättyy ja se tapahtuu rumasti
kukaan täällä ei tiedä minne edetä
kaikki on pelkkää hysteeristä peliä
ihmiset toisilleen pelkkää materiaalia
kaikki touhuilevat julmuuksia toistensa selkien takana
ja jokaisella kasvoja useampia

pitäisi muka aina jaksaa nousta sieltä suosta
entä jos en jaksa nousta, entä jos en jaksa
mitenkä mun käy

kaikki tämä kuvottaa minua suunnattomasti
luovun toivosta
erakoidun ja annan olla
pitäkää tunkkinne


valmiina seikkailuun

nyt jos kaiken järkeilen
teen sen tärkeillen
maailma ei odota enää
mun täytyy nyt mennä

keinun niin että naurattaa
katsokaa, leijun ilman käsiä
maailma näyttää niin hauskalta
kun ei ajattele liikoja
mulla on hiuksissa purkkaa
ja silmissä hiekkaa

lasinpuhaltajat, klovnit
sirkuseläimet ja kaikki krouvit
muuttuvat eleettömiksi kun niitä kourin
syöksen lieskoja niiden ylle ja nopeasti toimin
laitan ylle kurahousut niin ei satu kuin tovin

maailma ei odota enää
nyt teen kaiken mitä tahdon
etten jää katumaan

varokaa, tässä mä oon
valmiina seikkailuun


milloin lakataan yrittämästä

luullaan yhdessä olevamme normaaleja
istutaan alas ja katsotaan teeveetä
pyöräillään rinnakkain ja näytetään hyvältä
maataan samassa sängyssä välissämme kilometrejä

ja silti mä toivoisin että vielä joskus
sä katsoisit mua kylmäsavulohisalaattis takaa
sillä katseella jolla katsoit mua vuosia sitten
ja sun silmissäsi vilistäisi vielä into ja raukeus
ei inho ja haikeus

ja sä näyttäisit mulle jälleen
miksi me kuulutaan yhteen
näiden lainojen maksaminen
tässä elämässä riutuminen
alkavat olla molemmille liikaa
koska niin kuuluu tehdä

eivätkä nämä vuodetkaan
enää tee meistä nuoria
pelkään sitä päivää
jolloin kerrot löytäneesi toisen
tai veneestä mereen oksentaessasi
kallistut ja kuolet

kai sekin toisaalta
poistaisi nää huolet