nyt jos raivoan, raivoan vähän lisää

nyt jos raivoan
raivoan vähän lisää
ja sitten homma eskaloituu
eikä kellään ole enää kivaa

mutta pitääkö aina olla kivaa
en mä ketään tarkoituksella ivaa
joinakin hetkinä oon vain täynnä vihaa
se näkyy ulospäin

jos

opettelen ilmaisemaan itseäni
myös suoraan kovaan ääneen
ei sitä pidä säikähtää

joskus on hirveen vaikeeta olla aikuinen ihminen


kyyn eleet

kuka kuoriutuu ystävän viitta yllä
ilmestyy vastaan iltakävelyllä
syleilee niin kuin olisi tuntenut aina
vaikkei tiedä missä olin edes viime perjantaina

kertoo niin paljon itsestään
ettei kuule mun ääntä huudostakaan
haluaisi nähdä useammin ja kaikenlaista ehdottaa
mutta lipevyyden aistii jo kaukaa
ja vilppiä ei voi multa peittää

kuka hieroo käsiään yhteen
kun on tiedossa tietoa
jolla voi toista tarpeen tullen satuttaa
hän myisi oman äitinsäkin
ellei olisi jo sylkenyt päälle
ja usuttaisi lähimmäisensä pettävälle jäälle
jos pääsisi itse sillä pidemmälle

vihaan


kärsimyksen hinta

kerro mulle että
joku uusi jo jossain odottaa
lähde nyt niin se ei ole sitten
myöhemmin niin vaikeaa

kaikki se kunnia
jonka otat itsellesi
on 30 hopearahaa sitten
kun kaipaat lohduttajaa

joinain päivinä oon niin helvetin vihainen
niin kovasti että vihaan vielä vähän lisää
ja jos yrität tulla neuvojas siihen tyrkyttämään
niin sanon sulle että mene ja kärsi
ja sitten kärsi vielä lisää
niin että kun kärsimykseltäsi ehkä jotain ymmärrät
ymmärrät ettet ymmärrä mitään

ehkä silloin viimein tajuat
että tarvitset muutakin


haista vittu, mä yritän vaan selviytyy

haista vittu
mä yritän
vaan selviytyy

jos et pysty
ymmärtämään
niin minussako
on silloin syy

vähemmästäkin
sitä ihminen
vittuuntuu

lupaa kuule
mitä lupaat
jollekulle
muulle nyt


tervehdin sua vihan syleilyllä

tulee vielä se päivä
jolloin sun silmistäsi
omahyväinen usko kaikkeen väistyy
ja silloin kohtaat pelon
joka alleen kätkee kaiken ja saa
sut tärisemään niin kuin tärisee
rikkoutunut moottori kun on lieassa henki
sellaisena päivänä

sinusta tulee viimein orja ja renki
ja kun et sellaisena päivänäkään
tekojasi kadu
odottaa sua ponnistuslaudan päässä
katkeruudella voideltu naru


miten auttaa ihmistä joka ei vain halua apua

miten auttaa ihmistä
joka ei vain halua apua
joka ei ottaisi sitä vastaan
edes hopeatarjottimelta

ei kai mitenkään

miten kuunnella murheita
jotka kuullut on tuhansia kertoja
joista kuulemisen aikana
haluaisi vain ravistella ja todeta
että joskus pitää itsekin tehdä
elämässä valintoja

jättää ne urpot idiootit
hankkiutua töihin tai opintoihin
lakata tuhlaamasta rahaa pelkkiin vaatteisiin
olla sotkeentumatta kummallisiin aatteisiin
olla juomatta mielenterveyttään ja kaikkia rahojaan

niin se vain on
ettei elämä ole helppoa
mutta sitä voi aika monesti
pienillä asioilla helpottaa
mä en oikeasti tiedä
mitä jotkut odottavat

kun kotoa hakeminenkaan ei auta
kun ruokaan annettu raha menee kurkusta alas
kun lääkkeet jätetään syömättä
ja valehdellaan auttajille

mitä vittua silloin voi enää tehdä
muuta kuin pois kävellä
ja pelastaa edes itsensä vielä
kun ei ole vajonnut siihen samaan kuoppaan

vittu että vituttaa välillä
olla näin empaattinen


naisen raivo

milloin tunsin oloni turvalliseksi
siitä on jo hetki aikaa
tai muutama elämä

joskus raivostun ja silloin
mun naama punehtuu aivan
hillitsen itseni vain silloin
kun katseeni salamoi ikuista yötä

ja yhtä nopeasti lepyn
niin kuin leppäkertut musertuvat stilettikoron alle
vahingossa, niin käy monelle reppanalle
ei lohduta täytettykään nalle
hirvikärpäset asettuvat kynsinauhoille
ja paperista tehdyt käärmeet lentelevät
sinisinä, sikin sokin, tähdettömälle taivaalle

mä oon ehkä joskus vähän väsynyt
mutta hermoheikkoa en allekirjoittaisi
vaikka istuisin a-studiossa tai syytetyn penkillä oikeussalissa
mä pidän kiinni mun versiosta
koska maailma, maailma on subjektiivinen konstruktio

ja mä vihaan kaikkee täällä