kaikki itkevät

tilalliset itkevät
lapset itkevät
työttömät itkevät
elinkeinoelämä itkee
äiti itkee
isäkin yrittää

perheet itkevät
kodit hajoavat
raiskatut itkevät
eirassakin joku itkee

telkkarissa itketään
uutistenlukijakin itkee
pingu itkee
ja pikachu
kaikki itkevät

mitä tässä nyt voi muutakaan
voisiko tämä kaikki itku edes puhdistaa


niin näköalaton on maailma joutilaan

ne on kuin vampyyreja
imevät sut kuiviin
ja jättävät sitten
kitumaan hengetönnä

katseillaan murhaavat
koodaavat suhun sellaisia sanoja
joita et tiennyt olevan olemassakaan
vihaavat

ei kai se helpommaksi koskaan muutu
ei mikään niiltäkään koskaan puutu
se on väkivaltainen mielipuolien maa
jossa temmeltävät temmeltämistään

kun eivät tiedä paremmasta

niin näköalaton on maailma joutilaan
niin karkeaksi typistyy
tarpeettomaksi taantuu
ja todellisuuteen turtuu

ne imevät sut kuiviin
herää
herää
herää


ikuista säätöä

sä kaipaat roudan sut kotiin ajamaan
mut elät jonkun toisen seikkailua
sä tarviit jonkun sua kaitsemaan
et oikein osaa sanoa, mitä elämältä haluat

sä istut iltaisin aivan hiljaa
luulet että sun täytyy aina
elää reunalla
mutta ikuinen säätö
ei koskaan lakkaa

sä haistelet lakkaa ja
pyydät jonkun sut kotiin hakemaan
mut ei ole ketään joka tulis
eikä sulla oo kohta enää kotiakaan
kun et taaskaan pystyny laskujas maksamaan
ja sä toivot että joku aina vastais
mut kukaan ei vastaa, koska kaikki odottaa
samaa mitä säkin
että elämä alkaa

voisit vaikka hakata päätäs seinään
koska siihenkin turtuu
mut siinä odotellessasi
älä vielä murru
jos sä huudat mun nimee sieltä kuopasta
heitän sulle köyden
mut en enää hyppää sun perässä


minä synnyin kanteleenkieliä kitalaessani

minä synnyin kanteleenkieliä kitalaessani
ja märkiviä haavoja taipeissani
minä kasvoin silmät tikattuina
ja korvissani sienimetsiä

minä lauloin sädehtivän soinnun
minä istuin valo kasvoillani
minä kuuntelin loppuunpalavan soihdun
minä itkin, istuin ja itkin

minä kiiruhdin pieniin taloihin
asettelin itseni paloihin
kirjoitin kämmenselkääni ohjeita
ja valoin meihin toivoa

mutta se toivo ei riittänyt
ei mitään jäljellä


sinisessä satiinirasiassa

minun sydämeni on sinisessä
satiinirasiassa
se odottaa sinua
pidän sitä varalla
että kun olet juoksusi juossut
ja sekoilusi sekoillut
voit palata sitten takaisin
ja täällä minä kiltisti odotan

timantit ovat surullisen naisen
asusteita
niitä kaulaani kertynyt on jo
enemmän kuin monta
mutta kun peilin ääressä
tukkaani kampaan
vertaudun toiveikkaaseen
vaikka olen sisältä rampa

mallailen mekkoja
siivoilen kaappeja
löydän toisten naisten alusvaatteita
ja itkettää

minun sydämeni on näissä riveissä
voit ottaa sen vastaan
tai paeta katsomatta taaksesi
mutta täällä minä odotan niin kauan
että lopulta luistani voi muodostaa
epätoivon ja kaihon tomumajan


pulitytön tenupuheet

viina vie terän pois mun tunteilta
kun tuntuu, et kaikki on niin raskasta
juon yhden kriittisen ja sitten selväks tuun
tai ainakin tuntuu, et kaikki kirkastuu

mä en halunnut
en ajatellut mulle käyvän näin
et elämä on helpompaa
kun ei oo selvinpäin

oon nuori vielä
mut kaikkeen turruin jo
on elämä kuin kävis läpi
jatkuvaa epistolaa

en ongelmaa tunnusta
ei sitä oo
juon vielä yhden
uskon kohtaloon
mä löydän merkityksen
kaikelle on syy
ei rypyt mun kasvoilla
voi kuin syventyy

oon nesteessä varpaista kaulaan
eikä se haittaa
mä haluun oksentaa
en oo vanha enkä nuori
mut hunningolla oon
eikä siinä oo mitään hauskaa
mut niin vain se on

jos järki joskus päähäni mun palailee
en enää ikinä mee tähän oloon samoileen
mut nyt mä vielä kerran kiellon päälle juon

mä haluun ryhdistäytyy
mut en tiedä, mistä alkaisin
mä en löydä enää merkitystä siitä, mitä on
vaan sukellan unohdukseen
kaikki ohi on


ja lööpeissä aina jollakulla menee meitä huonommin

hassua, etten saisi koskaan olla
vihainen, väsynyt, turhautunut
mutta kun sun housut on prässätty väärin
olenkin kaikkeen syyllinen

me oltiin alusta asti liian erilaisia
vastakohdat täydentäneet eivät toisiaan
sen sijaan sä koitit iskee yhtä nooraa
mut se sammui niissä pippaloissa
niin otit sitten minut
ja aamuvarhaisella olin jo ajatuksen kanssa sinut
mulla olis ekaa kertaa elämässäni poikaystävä
joka, myönnettäköön, haisi pahalta ja kertoi huonoja juttuja
jo silloin teininä arvasin, että tätä katuisin

mutta punnitsen silti jäämistä
näiden vuosien jouduttua ohi meistä
ja lähtisin, jos ehtisin
jos se jotain auttaisi
lapset ottaisi kohtuun takaisin
ja ensisuudelmankin peruisi
poistaisi kaiverrukset sormuksista
ja kauniin konventionaaliset muistot meistä

mutta mä olen sellainen jääräpää
näen tässä määränpään
mieluummin kitisen ja nalkutan
kuin otan vastuun itsestäni
suljen silmät syvemmiltä tunnoilta
ja keskityn marisemaan laskuista
tiskeistä ja tästä paskasta

koska kuitenkin
kaiken tämän jälkeenkin
mä yksin olemista enemmän pelkäisin
se kai on aivan luonnollista
että tuntematon epävarmuus pelottaa
enemmän kuin turvallinen epätoivo

ja lööpeissä aina jollakulla
menee meitä huonommin