ysärin lapset

mitä mustakaan koskaan tulee
väliinputoaja, sukupolvi y:n edustaja
laman lapsi ja laman aikuinen
joskus luvattu jotain
nyt pettyneitä
vanhempiamme köyhempiä
ja mites kun nekään ei oo rikkaita?

jonkin ajan nousukausi, koulutus ja kaikki
nyt ei oo niitä töitä, on valvottuja öitä
eihän täällä uskalla edes lisääntyä
miten säästät kun tilillä on kaksi euroa?

ilmastonmuutos, huoltosuhteen muutos
resurssien puutos
ulkoinen uhka, sisäinen uhka
yksinäiset sudet ja terroristit

hallitus joka ei vaan tajuu
kuinka vitun synkkää ja rajuu
oli syntyä siihen maailmaan
johon me synnyttiin

ehkä nuoremmat on tottuneet jo
ehkä niille ei koskaan luvattukaan mitään
ehkä ne syleilee kaaosta tuosta vaan
mutta me pudotaan siihen railoon
joka jää suurten ikäluokkien
ja superjulkkisteinien varjoon

voiko tästä enää edes itseään syyttää
taidan laittaa spice girlsit soimaan
kunnes se vaihtuu siihen että nothing else matters

ja sen jälkeen
nothing matters


ilmestyskirja II

katson ympärilleni, on niin kaunista
kaiken potentiaalin katoavaisuus vain
saa mut hauraaksi ja alakuloon
missä kohti lakkasin olemasta lapsinero
ja muutuin vain yhdeksi toisten riviin
toiseuteensa hukkuvaksi
niin passiiviseksi
että jo pelkät ideat taannuttavat
koska niiden eteen pitäisi tehdä jotain

kaikki tämä aika täällä tässä meillä
on lopulta niin kovin pientä
jäämmekö historiankirjoihin
entä jos niin käy vain toiselle meistä
ja se en olekaan minä
vaikka aina kaikki sanoivat niin
että minusta tulee vielä joskus jotain
entäs jos musta tuleekin vain sun varjosi
kun oma valoni on himmennyt
kun olen meitä molempia läpi vuosien kantanut?

miten kaikki voi olla yhtä aikaa niin
mielettömän painavaa ja kevyttä
mä rakastan tätä elämää
ja vihaan sitä


mitä minulla on yhä

minä olen jo sen ikäinen
että tästä eteenpäin vain menetän kaiken

nuoruuteni
kauneuteni

mitä enemmän aikaa kuluu
sitä helpommin huomaan ajankulun
sitä kipeämmin tartun muuttumattomaan
ymmärtäen kipeästi, ettei sellaista olekaan

ennen sysäsin paineita huomiselle
nyt ne ovat läsnä joka hetki
käteni, kasvoni, kehoni
rapistuvat edessäni hiljalleen
mutta kun silmäni avaan
on niin tapahtunut jo
kaikki siirtynyt menneeseen

jos olisin nuorena tiennyt
mitä koittaa kun viisaaksi kasvaa
en olisi malttanut sairastua
kuolemattomuuden harhaan

nyt kerään ajatuksia
kuin elämän kynnyksellä mekkoja
ne ovat kaikki
mitä minulla on yhä


joskus halusi vain muuttaa maailmaa

minua odottaa maailma tuolla jossain
ulkopuolella kaipauksen sävyissä
se odottaa katukivetyksellä ja yön väreissä
se on sade joka lempeästi jää jalkojen alle
ja kumahdus joka leviää taivaalle

se maailma jonka jätän välistä
se on tuolla ihan lähellä
ja minä väistän luodin aina uudestaan
enkä näe että se on tehty havahtumisesta
on helpompi jäädä tähän ja unohtaa

että joskus halusi vain muuttaa maailmaa
kulkea läpi kaikenlaisten lasikattojen ja
tehdä aina kaiken jos muut sanoivat ettei pystyisi

mutta nyt pakkaan unelmani matkalaukkuun
pullopostiin kirjoitan lausein nätein
että olen valinnut sen elämän
joka tapahtuu kun minulla oli kiire suunnitella
ratkaisua maailman kaikkiin ongelmiin
ja toiveena jäädä historiankirjoihin

nyt jään vain maistraatin papereihin
ehkä sen täytyy mennä niin


oodi aikuisuudelle

ei meistä tullutkaan mitään
me jäimme kiinni kaikkeen
siihen mitä emme koskaan saaneet
me juutuimme vuosikausien odotukseen
ajattelimme, että aina uusi vuosi täyttää kaiken
ja ne vuodet ajelehtivat ohi meistä
antoivat paljon mutta vääriä asioita
hinkkasivat itseään porttikongeihin joissa
ei kukaan luonut historiaa vaan kadotti menneisyytensä

ja me uskoimme aina, että jonain päivänä
seuraisimme isoa tähteä
ajattelimme lähdön olevan nopea
ja tapahtuvan kaiken ryminällä
emme osanneet ymmärtää
että meistä tuli kaikessa
pelkästään beigejä

vaihdoimme suuret tunteet
turtuneeseen nihilismiin
ilot ja haaveet
pessimistiseen realismiin
lapsuus meni ohi
aikuisuus vyöryy kohti
ja jossakin on se portti
josta mentyään tuntee kai toisin
mutta me emme pääse sinne asti
me jäämme tähän
näihin varhaisiin ajatuksiin

ja pelko kai iskostuu katseeseemme
niin että kaikkea lopulta pakenemme
harmaan kaikkiin sävyihin
ja pientareelle pysähdymme
ottaako joku silloin meistä kopin
vai valummeko viemäreihin
minä en tiedä mitään
mitä enemmän opin
sitä vähemmän tiedän enää mitään


ei elämä mennytkään aivan niin

kaikki mun ystävät
joko menevät naimisiin
tai saavat lapsia
mä esittelen instagramin
kuin uuden poikaystävän
ne kaikki nyökyttelevät kohteliaasti
vaivaantumiseen asti
sanovat, että kyllä se sunkin elämä siitä vielä
muuttuu iloiseksi, kyllä siinä käy niin

ne oli ne samat ystävät
jotka aina vannoivat
etteivät koskaan ryhdy äideiksi
että naisasialiike tai ruokavalio tai muu sen saneli
että aikoisivat vain seikkailla maailman ääriin
heittivät huiviinsa nappeja, joivat aamuun asti shotteja

ja mä aina vannoin
että musta tulee nuorena mutsi
että saan lapsia ainakin viisi
ja että mulla olis avioliitto
ja ne nauroivat, että hah hah haa
eivät voineet kuvitella mitään tylsempää

ja nyt ne kaikki ovat siellä
minne mä en yllä
pitävät sylissään vauvojaan ja
väsyvät arkeensa
samalla kun mä bailaan
mallipoikien kanssa
pintaliitobaareissa

tunnen oloni niin surkeaksi
vaihtaisin kahdessa sekunnissa osani
mutten tiedä mitä mun pitäisi tehdä toisin
jotta heidän kohtalonsa saisin
joka alunperin minun oli aivan


entisiä elämiä

näen joskus välähdyksiä
entisestä elämästäni
olin ehkä lapsi silloin
nauroin seepianväristä
taivasta vasten ja
radiossa soi get on
get on baby, get on

ja tanssin sateessa
kiljuin kun kastui paita
naapurinpoika ampui mua
supersoakerilla
ja näin iltaisin
tähdenlentoja

joinakin iltoina
kun kesä vaihtuu syksyksi
ja kuulaat illat näyttävät
kirkkaan taivaan tähdet
kaiken paljastaen

mä silloin mietin
mihin aika katoaa
kuka on päättänyt
milloin se loppuu
kuka on tehnyt kaiken tämän
suunnitellut jälleen yhden elämän
enkä siltikään näe jeesuksen kasvoja
taivaan seinässä

näen sen sijasta
itseni peilissä
kasvoillani jo
pieniä, hitaasti eteneviä
uurteiden alkuja

maailma muuttuu
mutta pysyy paikallaan