omantunnon vajoaminen

sinä et ole kenenkään ilona
vajoa vähentyneisiin vuosiisi
ja katoa

kukaan ei kaipaa sun apua
seurasi lämmittää vain kuolleita
levottomuus paukkaa mun suonissa
niin kuin sinun silmissäsi avaruus
ja ajelehtimisen tuska
kun edes ajattelenkaan sua

se olet kaikkinensa juuri sinä
joka aikaansaa kaiken inhon minussa
joka syövyttää hyväntahtoisuuteni
ja myrkyttää omantuntoni

sinä olet torakka mun stilettikorkojeni alla
ja jos tahtoisin, sinusta pääsisin sormiani napsauttamalla

mutta itsetuho on kaunein vierestä katsoa
ei ehkä mene aikaakaan
kun jo luonnollista polkuasi pitkin sinäkin hajoat
ja kappaleiksi kaiverrut universumin tuhkaan
vaikkei sun muistosikaan mun mieltäni jää kaihertamaan

vajoa

Mainokset


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s