kivinen kyyhkynen

roudasta ruosteisen kyyhkysen näin
lentoon nousevan kuoleman kujeilusta
valtoimenaan nosti siipensä
eikä antautunut alakuloonsa

se lensi vierellä vääryyden
hengitti happea sisäänsä nauttien
imi ihmisyydestä itselleen
vain valheellisuuden ja petoksen

ja kuolemaansa vartoi kai monta elämää
ei lopultakaan kohdannut nirvanaa
kampitti alleensa kaikki ne muut
jotka äärelle silmiensä unohtui

ja laskeutui lopulta kivikkoon
sinne iskosti alkuhämärän
ja kun koitti kolmastoista kuu

se vaikeni, mutta sen kaiku
yhä heleänä, kirkkaana soi

Mainokset


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s