vaivihkaa

täällä tuijotan tyhjää seinää
katson, kuinka maali kuivuu
ja mietin, millä sen voi täyttää

ja ulkona huomaan vain kaltaiseni muut
ne jotka nousevat ratikkaan sivuovista
vaivihkaa pyytävät anteeksi olemistaan

joinakin tunteina muistan miksi olen
yhä näin väsynyt kaikkeen
toistan itseäni mutta se tuntuu oikealta
joitakin asioita ei voi kumota vaikenemalla

mietin usein, millä mittarilla katsotaan
minkä verran itse tähänkin voi vaikuttaa
jos kaikki on aina vain omasta asenteesta kii
niin miksi ei voi lopettaa kun voisi vielä lopettaa
miksi haluaa aina katsoa kaiken loppuun asti
ja kohtuuden kadottaa?

sitä en ole tähänkään päivään mennessä
pystynyt itselleni selvittämään

---