kansikuvan nainen

välillä mä vihaan syvästi näitä päiviä
jolloin herään eikä mikään tunnu miltään
oon kiiltäväpintaisten lehtien kansissa
ja yksinäinen kaikissa näissä kliseissä
ja osa rakennettua narratiivia
jatkumoa, joka ei tunnu omalta
mutta johon oon tehty
omalla maallani

mä en kauheasti toivo
vain toisia maailmoja palvon
etsin itseäni kasvoista muukalaisten
mutten löydä peilistä kuin jonkin
omituisen naisen
sillä on kasvot puhkipalaneet
ja rikkinäiset vaatteet
ja silmien paikalla kyyneleet
miksi mä olen sen kehossa
ja mitä sille on käynyt

tuulikoneet ja kirkkaat valot
huulille rajaukset ja sydämen päälle foliota
jonka yllä voi poltella jauheita seoksiksi
ja heittää hukkaan yhä uusi elämä

mun sanottava on
että surun mentävä on
pohjaton ja onneton
on kun on
on ja off

ja tämän päivän uutiset
huomisen perkeitä vain

Mainokset


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s