te ette tunne minua

ette tunne minua
sillä minä en ole
mitään mitä luulette
sekaannuitte vääriin
odotuksiin
mä en istu siihen rooliin
te ette tunne minua
ette koskaan tienneet
mihin minusta on
tai mitä päässäni lienee
kukaan ei pysähtynyt
hetkeksikään pohtimaan
että hänessä on voimaa
viisautta ja kiimaa
elämänhalua, raivoa ja vihaa
te näitte vain
mitättömän, hauraan
pienen tytön
josta ei koskaan tulis vauras
teidän mittapuulla muutenkaan mitään

halusin olla ihmisenä täyteläisempi
mutta musta tulikin vain ontto kuori
kun ajauduin etsimään itseäni
teidän keisarinne vaatteista
odotin itseltäni samaa tarkennusta
kuin mitä ei kenelläkään ollut
kenellekään antaa
hieroitte toistenne naamaan vain lantaa
kukaan ei voinut auttaa, ei saada
mitään aikaiseksi siinä
henkisen alakulon ilmapiirissä
jossa kaikkia palveli se
ettei kukaan edennyt mihinkään
koska se olisi laittanut
kyseenalaisiksi kaiken sen totutun
tutun ja turvallisen kamalan paskan

mutta mä lähdin sieltä
enkä takaisin ole tulossa
te vielä näette
että jonain päivänä nousen
katsomatta taakseni
ja teen kaikkeen jonkin järjen
te ette yksikään
mua enää koskaan, ikinä särje
siitä pidän huolen sillä sen oon mulle velkaa
kaikkien näiden vuosien jälkeen
minut vain unohtakaa
sillä olen jotain aivan toista jo nyt
enkä ikinä aio antaa kenenkään
tätä eheyttä minusta pois viedä

te ette tunne minua
ette koskaan tunteneet
ettekä tule koskaan
tuntemaankaan

Mainokset


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s