ruosteisia nauloja polvitaipeissa

kun lähteminen ja jääminen
muuttuvat molemmat mahdottomiksi
on aika kai kysyä
miksi teen näin itselleni
aika aikansa kutakin

silti epäilys hiertää
mistä senkään tietää
onko se viisaus sydämessä
vai ohjaako mua pelko
syyllisyys, paniikki
murheet taikka huolet
miksi luulen, että kuolen, jos jään
ja etenkin, jos lähden?

sinä olet nähnyt
minut kun minä olin heikko
sinä olet katsonut minun kasvojani
kun päivät ovat olleet lyhyitä
kuin perhosen lennot
ja kun otteeni ovat olleet likipitäen
vaivaiset ja hennot

olet ollut siinä ja huutanut lujaa
olet tuskassa uinut
kuin valaisit valaa
tuomioistuimessa
mutta pahimman rangaistuksen
olet saanut rakkaudessa

mihin me oikein ollaan menossa
miksi tämä on näin vaikeaa
voiko sitä koskaan ymmärtää
ennen kuin on jo liian myöhäistä

pysähdy nyt
en tahdo irrottaa
mun otetta
mutta se lipsahtaa
kuin olisi joku
laittanut vaseliinia kaiteeseen
ja pudotessani iskeytyy ruosteisia nauloja
mun taipeeseen

ja kun mä vihdoin kuolen
en siltikään pääse pois

Advertisements


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s