laiva, valokuva, puu ja sielu

tahdon katsoa kameraan
niin kuin katsoo ihminen
joka kuvaajaa rakastaa

mutta ne ajat eivät enää palaa
on aika nousta laivaan
joka karille ajaa

kuolleessa suhteessa kituuttaminen
on kuin varatun matkaan lähteminen
ei se kannata
helpommalla pääsee
kun antaa vain olla
vaikka sydän sanoisi mitä
niin sielu sen aina tietää

puusta kädet edellä alas ei voi kömpiä
sieltä tullaan alas vain rytinällä
ja kun laiva täyttyy laineista
on parempi kai taistella
mutta jossakin vaiheessa
jos upota alkaa
heittää pelastusvene vesille
ja jättää se painava
surullinen ja niin rautainen
lasti sinne uppoamaan

valokuvissa hymyillään
eikö sen pitäisi riittää
kun joskus kipujen lakattua
voi muistoja vaalia
ja olla onnellinen jo
toisaalla

Mainokset


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s