pablon linnut

seison ikkunan edessä
katson horisonttiin
pidän käsiä ikkunalaudalla
ja puhun itsekseni ääneen
englanniksi
toistelen nerudan säkeitä
on hetken hiljaista

kadulla kulkee ihmisiä
ei mitään poikkeavaa
on harmaata
taivas huokailee ylle
jatkan puhumista
tunnen kylmän jaloissa
on syksy

halki taivaankannen
minä toivoisin voivani lentää
niin kuin kurkiaura
ehkä, ei kai sentään
kannata sellaista toivoa
mutta tahtoisin oksalle istumaan
luulen, että sinne jäisin

primadonnaksi minusta ei ollut
mutta suru minuun iski
toistelen sanoja myös ääneti
ja joskus epäilemättä
puhuu suullani joku toinen

tutkimattomat ovat mielen tiet
sanopas ja katso tuonne
enkä katso
katso pois, niin siellä näet
minne joutavat ne, jotka eivät totuutta kestä
mikä sinua estää
minäkin sinua kestän
mene pois, ääni, mene
et ole minä vaan joku toinen
lakkaa huutamasta siinä
eikö sinulle mikään riitä
päästä minusta irti
anna minun mennä

katso itse, kuinka siivilläni lennän
ja taustalla pablon ääni sinun ääneesi sotkeutuu
kertoo rakkaudesta ja pimeydestä
ja ulkona ihmisten askeleet kiihtyy
taivaan värit vaihtuvat
ja linnut, ne lentävät väärinpäin
kiihtyy mekkala, siitä tulee pauhu

minun katseeni taivasta kohti
on vihdoin hiljaista

Advertisements


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s