lapsuuden mielenmaisemissa

kävelin ystävän kanssa
lapsuuteni surullisessa lähiössä
ja näin, että seisoi edessämme tyttö
aika nuori vielä, selin meihin

kun halusin kävellä lapsuudenkotini ovelle
tyttö kääntyi meitä kohti
ja tunnistin hänessä jotain tuttua
katseessa oli outoa syvyyttä
tyttö tuijotti meitä hetken
sitten se hetki särkyi ja tyttö juoksi pois
lähdimme kävelemään samaan suuntaan

kun pääsimme pihan perälle
oli tyttökin vaihtanut kävelyyn
hän asteli varmoin ottein
suoraan minun vanhaan kotiini
sisälläni kylmäsi
jotain liikahti

aivan kuin olisin kohdannut itseni
viisitoista vuotta sitten
se tyttö oli kaunis
surullinen vaan kuin mikä
miksi se juoksi minua pakoon
aivan kuin olisi kauhistunut näkemäänsä
se mietti varmaan: ”tuollainenko minusta tulee isona?”
enkä tiedä, miksi se minuun pettyi
kun ajattelin asiaa, mun silmät vettyi

mikä kummallinen elämä on tämä sykli
jossa syvällä sykkii
aina kaipaus aikaan, jota ei ole
jota ei ehkä koskaan ollutkaan
tai ehkä se kaikki tapahtuu juuri nyt
carpe diem, sinäkin estynyt

tässä mä olen nyt
kuitenkin kaiken jälkeen
tekisi mieleni heittää kivi siihen ikkunaan
mutta sen sijaan
lähdemme ystävän kanssa autolla pois
ja tiedän, etten enää koskaan palaa siihen pihaan

Mainokset


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s