murheelliset

tää on kuin jostain leevien biisistä
nukun nahkatakki päällä sohvanreunalla
mies istuu ja katselee mua
kai odottaen, että kuluisi aika
ja poistaisi meistä surujen painon
antaisi meille toisen airon
hengittämisen rinnalle
elossa olemisen taidon

niin erheetön ei liene meistä yksikään
etteikö voisi ymmärtää, mitä on
kun menettää kaiken
en silloin palturia puhunut
kun kerroin sulle huolestamme

olemme syöneet makaronia
nyt kolmisen viikkoa
enkä mä siitä yhteiskuntaa syytä
kun meille ei avustukset riitä
vaan kiroan velkataakkaa
johon ajoi meitä vaara ja vastuu

eikä sureminen auta
mutta on tuttu kaava
kun laittaa laastaria avohaavaan
kolikkoa pelikoneen uumeniin
saadakseen sillä pikapuuroo
mut yhä harvemmin se menee niin
tämä on onnellisten maailma
ja me, me emme ole siinä osana

kuinka paljon täytyy vielä elämäänsä tyriä
ennen kuin löytyy syitä pinnalle pyrkiä
me olemme passivoitunutta ydintä
pohjasakkaa kai syvintä

Advertisements


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s