sydämenlyöntejä

mä olen tähän jo tottunut
omaan osaani tyytynyt
miksi mä en vaadi parempaa
miksi mä alistun ja tähän jään

se kaikki alkoi jo vuosia sitten
kun elokuvissa kävimme
silloin aloimme seurustella
ja kaikki oli niin kaunista

mutta onni, se on haurasta
mä vapisen hänen otteessaan
ja kun riidan kerran sain aikaan
hänen nyrkkinsä näytti mulle taivaan
tähdistön

mä usein enää mieti en
minkä verran painoa ansaitsen
katson ikkunasta pihalla leikkiviä lapsia
suru ei valtaa mun mieltä
olen kalpea, väsynyt
mustelmilla ja hyytynyt
veri mun kasvoilla

miten sen voisi pois hänestä ottaa
kyllä hän mua rakastaa
ja rakkaus, se on mikä satuttaa
sairasta, luulevat
mutta minulle tämä on arkea
tie, jonka olen kai sitten valinnut
kun rinnallansa lähdin kulkemaan

en oo koskaan ketään näin rakastanut
ja hänellä on kädessään hiilihanko nyt